Historia

lrf_08_046.JPG

Meidän on rakennettava rauhaa, rauhaa, tänä kaoottisena, sekavana aikanamme.

1970-luvun loppu toi Itä-Uusimaalle muuttovirtoja maan kaikilta kulmilta. Rakennettiin ydinvoimaa, ajettiin suomalaista yhteiskuntaa uuteen nousuun. Pieni Loviisa hieraisi ensin silmiään, heräsi sitten ruususenunestaan, ja alkoi toimia.

Kun 1980:n alussa muutin Helsingin Kalliosta kirkkoherraksi Loviisaan, huomasin astuneeni merkilliseen pyärteeseen. Turun rauhasta (1743) siinnyt pikku-Loviisa tarvitsi herättäjää ja suojelijaa. Kokoonnuttiin ahkerasti. Keskusteltiin rauhasta. Mutta ennen muuta toimittiin. Loviisassa virinneen keskustelun katsottiin ennakoivan suomalaisen yhteiskuntaelämän kehitystä, tätä kutsuttiin Loviisa-ilmiöksi. Profeetan rooli haastoi uskaltamaan. Ensin marssittiin rauhanpuolesta Kotkan, sitten Porvoon suunnassa, mutta nopeasti Loviisa loi omat rauhankulkueensa ja -muotonsa.

Tuovi ja Marko Putkosen innoittama teatteriväki oli jo perustanut oman teatterin. Nyt syntyi Loviisan rauhanliike, vähän myähemmin Kulttuuri- ja ympäristöliike. Monet pohdinnat ja tilaisuudet saivat tukikohdan pappilasta, papit olivat alusta alkaen uusien liikkeiden kärjessä. Loviisa nostatti meissä 60-lukulaisissa ja muissakin taas “oikeat” tuulet ja suunnat. Liikehän syntyy siitä, että päättäväisesti pyristellään eroon siitä mihin on liiankin helppo juuttua. Liike kulkee aina kohti muutosta.

Rauhanfoorumi kansainvälistyy

Elokuun kuudes, Hiroshimanpäivä, muodostui jo 1980-luvun alussa toistuvaksi tapahtumapäiväksi. Elonjäämisen valoiksi suunnitellut kynttilälyhdyt a la Loviisa haluttiin laskea mereen toivonpilkkeeksi ihmiskunnan hämärään. Elokuun kuudennesta muodostui Loviisalle luontainen rauhanpäivä.

Vuonna 1987 repäistiin oikein kunnolla. Silloin lähetettiin satamäärin kutsuja tieteen, taiteen, politiikan, uskontojen ja eri alojen edustajille. Vaikuttajat kutsuttiin 6.8.1987 Loviisan kansalliseen rauhanfoorumiin. Tuomisinaan tulijat toivat puheen rauhasta. Puheenvuoroista valmistettiin kirjanen, joka on samalla dokumentti siitä mikä 1980-luvun lopulla askarrutti suomalaisia. Ensimmäisen rauhanfoorumin keskustelua johti kansanedustaja Antero Kekkonen, suojelija oli ministeri Kaj Bärlund.

Onnistunut rauhanfoorumi innosti jatkamaan. Vuonna 1988 aiheena oli “Väkivalta vallan välineenä.” Psykiatri Esko Varilon ja professori Raimo Väyrysen johdolla eriteltiin väkivallan olemusta yksilän ja yhteisän kannalta. Kaupunginjohtaja Ralf Grahn uskoi heti alusta lähtein rauhanfoorumin mahdollisuuksiin. Hän johti puhetta ja tuli nyt perustetun rauhanfoorumin neuvottelukunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Kansainväliset haasteet askarruttivat yhä enemmän. Vuoden 1989 aiheeseen “Kansainvälisyys – elämän voima vai uhka?” perehdyttivät toimittaja Erkki Toivanen, ministeri Tarja Halonen ja kaupunginjohtaja Erkki Tuomioja. Puheenjohtajana toimi professori Lea Pulkkinen Jyväskylän Yliopistosta.

Vauhti kiihtyi, yhteydet laajenivat. Alusta lähtien vierasmaalaiset olivat osallistuneet rauhanfoorumeihin, mutta 1990:stä tuli kansainvälisyyden läpimurto. Rauhanfoorumin suojelija, puhemies Kalevi Sorsa jakoi taiteilija Elina Soraisen suunnitteleman Loviisan I rauhanpalkinnon romanianunkarilaiselle piispa Laszlo Tökesille. Euroopan vanhat rattaat kitisivät ennen särkymistään, Täkäsin rooli itäeurooppalaisessa uudistusliikkeessä palkittiin Loviisassa.

Jokavuotiset seminaarit kasvoivat 1990 yhdestä kolmeen. Professori Paavo Castränin johdolla kysyttiin onko demokratialla toleranssia. Seminaarissa puhuivat mm. kansanedustajat Markus Aaltonen, Liisa Jaakonsaari ja Paavo Lipponen. Toimittaja Erkki Toivasen johtamassa uskontoseminaarissa pohdittiin, ovatko uskonnot sodan vai rauhan asialla. Professori Aarne Laurilan tutka luotasi puolestaan elinympäristän uhkia ja mahdollisuuksia.

Rauhanfoorumin maine kasvaa

lkk_413.JPG

Rauhanfoorumeissa on keskitytty ajankohtaisimpiin haasteisiin. 1991 käytiin Persianlahden sodan jälkipuintia, kysyttiin miten kohdata pakolaiskysymys ja miten läytää rohtoa muuttuvan talouden haasteisiin. Kansanedustaja Per-Henrik Nymanin johdolla etsittiin tietä suomalaiselle yhteiskuntarauhalle. Nymanista tuli Ralf Grahnin jälkeen neuvottelukunnalle uusi puheenjohtaja. 1991 rauhanfoorumi myönsi professori Ole Wasz-Höckertille rauhanlähettilään arvon.

Alusta lähtien rauhanfoorumiin antautunut Antero Kekkonen otti vastaan 1992 neuvottelukunnan puheenjohtajuuden. Hänen johdollaan käytiin ETYKin jälkipuintia. Piispa Eero Huovinen tarjosi papistoineen Euroopan uskolle uutta ulottuvuutta. Kolmannessa seminaarissa professori Pekka Koskinen kumppaneineen käsitteli uuden Euroopan uhoa.

1993 Turun rauha täytti 250 vuotta. Rauhanfoorumi tutkaili seminaareissaan rauhan vaikutuksia professori Ohto Mannisen ja tutkija Esko Laineen opastuksella. Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi valittiin professori Lea Pulkkinen, tapahtuman suojelijana oli rouva Tellervo Koivisto. Arkkitehti Jussi Pfeifferin suunnittelema Loviisan II rauhanpalkinto luovutettiin metropoliitta Kirillille Moskovasta.

Vuonna 1994 nostettiin esiin ajankohtaiset ihmisoikeuskysymykset. Rauhanfoorumi alkoi entistä enemmän toteuttaa suomalaisugrilaista kulttuurikongressiperinnettä; unkarilaiset, virolaiset ja inkeriläiset ovat ahkerasti osallistuneet foorumeihin. Romanianunkarilainen professori Laszlo Podhradsky, piispa Hegedas ja tohtori Adam Szäbo Unkarista toivat terveisensä kansanedustaja Erkki Tuomiojalle ja muille poliitikoille.

Hiroshiman atomipommista tuli 1995 kuluneeksi 50 vuotta. Akateemikko Jorma K. Miettinen toi tuoreet terveiset Hiroshimasta. Esillä oli myäs Baltian tilanne. Lähetettiin vetoomukset eri maiden päättäjille ydinasekokeiden lopettamiseksi.

1996 ulkoministeri Tarja Halonen luovutti tekstiilitaiteilija Agneta Hobinin suunnitteleman Loviisan III rauhanpalkinnon kirjailija Jaan Krossille Virosta. Seminaareissa tutkittiin rauhanliikkeiden nykytilaa, rasismin haasteita ja uhkia. Nuoret pitivät oman tapahtumansa Svartholman saarella. Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi valittiin professori Ole Wasz-Höckert, suojelijana oli Tarja Halonen.

Euroopan unionin näkäkulma oli vahvasti esillä 1997. Yhteistyässä Euroopan Parlamentin Suomen tiedotustoimiston kanssa puitiin turvallisen Euroopan edellytyksiä. Seminaareissa esiintyivät mm. MEP Kyösti Virrankoski, päällikkö Renny Jokelin, kirjailija Leif Salmen ja tutkija Jukka Relander.

1998 “Rauha ja oikeudenmukaisuus” ponnistivat maailmalle Loviisan seminaarista. Jaan Krossille omistetussa Euroopan Parlamentin tiedotustoimiston kustantamassa Kross- seminaarissa pohdittiin rauhan olemusta kirjallisuuden näkäkulmasta. Puhetta johti Kalevi Sorsa, mukana mm. MEP Jörn Donner, toimittaja Hannu Marttila, professori Kerttu Saarenheimo, suurlähettiläs Jaak Jõerüüt ja kirjailija Torsti Lehtinen.

1999 rauhanfoorumissa ministerit Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja saivat seuraa Kosovon albaaneista. Nämä Suomeen paenneet kosovolaiset osallistuivat keskusteluun, kun rauhanfoorumi ruoti Balkanin tilannetta. Suojelijana oli tasavallan presidentti Martti Ahtisaari. Loviisan IV rauhanpalkinto jaettiin oikeushammaslääkäri Helena Rannalle.

Vuoden 2000 rauhanfoorumi on jo ennättänyt ottaa vastaan mieluisen viestin tasavallan presidentti Tarja Haloselta. Hän tulee olemaan pysyvästi rauhanfoorumin ja kaikkien sen tapahtumien suojelija.

Rauhanfoorumin ajama MILLENNIUM 2000 muistomerkkihanke Loviisan rantapuistoon tulisi viestimään rauhasta ja nykyisestä elämäntavasta vuosisadoiksi eteenpäin. Rauhanteoksen ovat suunnitelleet virolainen kuvanveistäjä Villu Jaanisoo ja arkkitehti Jorma Mukala. Tarja Halonen on rauhanfoorumin alkuajoista asti antanut merkittävän tukensa Loviisassa tehtävälle rauhantyälle.

Hän on ahkerasti osallistunut rauhanfoorumeihin ja neuvottelukunnan työhön.

Rauhantyötö kulttuurin keinoin

lrf_08_061.JPG
Kirjoittaja, kuvassa keskellä, toimi Loviisan rauhanfoorumin pääsihteerinä vuosina 1987-2007.

Loviisassa on rauhantyötä totuttu tekemään kekseliäästi uutta luoden, kulmakivenä kulttuuri. Kuvataiteen, musiikin, draaman ja monimuotoisen kulttuurin keinot on pantu ahkeraan käyttöön. Sanonta kuuluu, että Loviisassa kansat ja kulttuurit kohtaavat. Loviisassa on uskottu laadullisesti korkeatasoisten kohtaamisten voimaan. Tunnetut kuvataiteilijat, kuvanveistäjät, laulajat, muusikot ja esiintyjät ovat Loviisassa saanet seurakseen kansainvälisiä huippuja kaikista maanosista.

Japania ei ole Hiroshimankaan tähden voitu unohtaa, muiden muassa tokiolainen urkutaiteen professori Tsuguo Hirono on vieraillut kahdesti. Yökonsertit, tori- ja puistotapahtumat, rauhanmessut ja -rukoukset sekä tietenkin monimuotoiset seminaarit ja juhlat ovat tiedotusvälineissäkin tehneet rauhanfoorumia tutuksi monille. Loviisan rauhantoimikunnan puheenjohtajan Tuovi Putkosen ja rauhanfoorumin kulttuurialan vetäjän, oopperalaulaja Marko Putkosen ansiosta Loviisaan on saatu vuosittain eturivin esiintyjiä. Kuvataidepuolesta on vastannut taiteilija Heljä Wallenskäld. Jo perinteeksi muodostuneen Loviisan rauhanjazzin taiteellisena johtajana toimii Jari Perkiönmäki.

Loviisassa on tehty rauhantyötä myös silloin, kun enemmistä on vain kohautellut olkapäitään eikä ole liioin rauhantekijöitä noteerannut. Ja jos muuta ei ole jaksettu tai osattu tehdä, niin onhan paistettu turuilla ja toreilla loviisalaisia rauhanlettuja. “Peacecake” on savolaisesta muurinpohjataikinasta oliiviöljyllä jalostettu tuote, jonka kulinaariset aromit suitsuttavat rauhaa maailmanääriin. Tutuksi on tullut myäs hokema, että Loviisan rauhanfoorumi on hymykuoppa kesä-Suomen poskella. Elokuun alussa Loviisassa kohtaavat ne, joille rauhantekemisestä on tullut välttämättömyys.

Veli-Matti Hynninen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *