Loviisan Rauhanfoorumi on tältä kesältä peruttu

Lehdistötiedote ma 6.7.2020, julkaisuvapaa heti. Loviisan Rauhanfoorumia ei järjestetä tänä kesänä COVID-19 pandemian takia. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Loviisan Rauhanfoorumi joudutaan perumaan. Muun muassa keskustelutiaisuuksia, konsertteja ja toritapahtumia järjestettävää tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1987 asti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tämänhetkiset ohjeet kyllä sallisivat Loviisan rauhanfoorumin kokoisten yleisötilaisuuksien järjestämisen tietyin ehdoin. […]

Loviisan Rauhanfoorumilla kuultiin tasokkaita seminaareja ja koettiin taide- ja kulttuurielämyksiä

Elokuun ensimmäisen viikonlopun (5.-7.8) aikana järjestetty Loviisan Rauhanfoorumi kokosi yhteen nimekkäitä puhujia ja asiantuntijoita neljään seminaariin, joissa keskusteltiin pakolaiskriisistä, ydinaseista, nationalismista ja Venäjästä. Puhujien joukossa olivat mm. entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja, rauhantutkija ja entinen europarlamentaarikko Tarja Cronberg, professori Eero Paloheimo ja Helsingin Sanomien Moskovan kirjeenvaihtaja Pekka Hakala. Almintalossa järjestetyt seminaarit kokosivat talon täyteen kiinnostuneita kuulijoita. […]

Rauhanfoorumi tuo kaupunkiin taide-elämyksiä, monikulttuurisuutta ja raskaan sarjan keskustelijoita

Tiedote 1.8.2016 Yksi Suomen harvoista monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden juhlistamiseksi ja väkivallan vähentämiseksi järjestettävistä kesätapahtumista, Loviisan Rauhanfoorumi, starttaa tulevana viikonloppuna. Luvassa on seminaareja, tanssia, kulkueita, elokuvaa, konsertteja ja yhteislaulua – elämyksiä ja ajatuksia sekä totuttuun että vähemmän totuttuun tapaan. Suomen Rauhanliiton seminaari käsittelee ydinaseongelmaa, jota saapuvat puimaan kansanedustaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja ja entinen europarlamentaarikko, nykyinen […]

Loviisan Rauhanfoorumi 2016 tuo kaupunkiin kulttuuria, kohtaamisia ja kovan luokan keskustelijoita

Loviisan Rauhanfoorumi tuo Loviisaan tänäkin vuonna kovan luokan keskustelijoita. Ydinaseongelmaa saapuu puimaan entinen pitkäaikainen ulkoministeri, nykyinen kansanedustaja Erkki Tuomioja ja entinen europarlamentaarikko, nykyinen rauhantutkija ja Suomen Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg. Toisessa seminaarissa keskustelunaiheeksi nostetaan pakolaiskriisi ja kysytään, missä se on ja miten se ratkaistaan. Asiantuntijoiksi saapuvat mm. Kirkon Ulkomaanavun vanhempi asiantuntija Mahdi Abdile sekä Suomen […]

Rauhanfoorumi jatkuu, Hiroshima-päivänä ke 6.8. tarjolla runsaasti ohjelmaa

Kynttilöidenlasku viime vuonna. Kuvaajana Jouni Viitala. Loviisan Rauhanfoorumi jatkuu tänään keskiviikkona 6.8. rauhajazzilla, Ukraina-seminaarilla ja perinteisellä Hiroshima-päivän kynttiläkulkueella. Rauhanjazz alkaa Ravintola Loviisan Kappelissa (Kappelipuistossa osoitteessa Kuningattarenkatu 19) jazzpianisti Veikko Hakkaraisen konsertilla klo 17-18. Konsertin jälkeen seuraa suurlähettiläs Heikki Talvitien, dosentti Arto Luukkasen ja kamarineuvos Veli-Matti Hynnisen Venäjä ja Ukrainan tilanne -seminaari klo 18-20. Seminaarin jälkeen […]

Kuvia viikonlopulta, foorumi jatkuu keskiviikkona

Armenak Tokmajyan alustamassa Loviisan Rauhanfoorumin Syyria-seminaarissa la 2.8.2014. Kuva: Jouni Viitala. Loviisan Rauhanfoorumin kaksi ensimmäistä päivää olivat menestys: aurinko paistoi, ihmisiä oli liikkeellä runsaasti, taide-elämykset olivat huippuluokkaa ja seminaareissa syntyi vilkas keskustelu. Innokkaimmat Loviisan Rauhanfoorumin vieraat saapuivat polkupyörällä Helsingistä asti. Kuvia lauantain ja sunnuntain tapahtumista on katsottavissa ja ladattavissa täältä. Median edustajille tiedoksi, että kuvia […]

Loviisan Rauhanfoorumin lehdistötilaisuus ke 30.7. klo 10

Lämpimästi tervetuloa Loviisan Rauhanfoorumin lehdistötilaisuuteen keskiviikkona 30.7 klo 10.00 Myllyharjun ala-asteen (Brandensteininkatu 5-7, Loviisa) puukäsityöluokkaan. Sisäänkäynti on Ratakadun ja Kirkkokadun kulmauksen tienoilta. Meneillään on tuolloin kynttilälyhtyjen tekotalkoot. Rauhanfoorumin järjestäjät kertovat, millainen ohjelma on tulevalle viikonlopulle ja sen jälkeiselle keskiviikolle tulossa ja millaisin mielin he odottavan Rauhanfoorumin alkua. Vuodesta 1987 järjestetyllä Loviisan Rauhanfoorumilla halutaan juhlistaa ja […]

Cinta Hermo ilmaiskonsertissa Loviisassa tulevana lauantaina

“Uskokaamme kykyymme muuttaa tämä planeetta paremmaksi paikaksi.” – Cinta Hermo Andalusiasta kotoisin oleva, nykyisin helsinkiläinen flamencokitaristi ja -laulaja Cinta Hermo esiintyy tulevana lauantaina (2.8.2014) Loviisan Rauhanfoorumissa kahdesti: ensin klo 16.45-17, ja myöhemmin klo 19-19.45. Esiintymispaikkana on Ravintola Loviisan Kappeli osoitteessa Kuningattarenkatu 19. Hermo on saanut musiikillisia vaikutteita useista eri kulttuureista Piirpauke-yhtyeen jäsenenä, jonka kanssa hän […]

Rauha on mahdollinen -järjestön edustajat tavattavissa Loviisassa

Loviisan Rauhanfoorumin toritapahtumassa la 2.8. klo 8-12 tarjolla on tuttuun tapaan rauhanlettuja, kahvia, musiikkia ja järjestöinfoa. Musiikkipuolesta vastaa helsinkiläinen muusikko Lauri Kojo ja loviisalainen Mirella Pendolin-Katzin ja Kalle Katzin kokoama lauluyhtye Sonate. Järjestöjen esittelypöytiä tuo paikalle Suomen Rauhanliitto, Suomen Rauhanpuolustajat, PAND eli Taiteilijat Rauhan Puolesta, Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry ei PSY, Rauhankasvatusinstituutti (ja sen Maailmankoulu […]

Loviisan Rauhanfoorumissa soi flamenco ja Neil Young, seminaareissa esillä Syyria ja Ukraina

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna (2.-3.8) ja Hiroshima-päivänä keskiviikkona 6.8. järjestettävässä Loviisan Rauhanfoorumissa on luvassa seminaareja Ukrainan ja Syyrian tilanteista, eettisesti kestävästä kehityksestä ja rauhanliikkeiden historiasta. Musiikkipuolella on tarjolla mm. andalusialaisen Cinta Hermon esittämää flamencoa, rauhanjazz, porvoolaisbändi N.A.S.U:n tulkitsemaa Neil Youngia ja Mouva Musican soittamaa kongolaista soukosia eli rumbaa. Esillä on kaksi näyttelyä, joista toinen kertoo ensimmäisen […]