Combatants for Peace


Combatants for Peace Promotional Film
Uploaded by idanbarir. – Watch the latest news videos.

Eilen Taprin ja Anna Lindh Foundationin järjestämässä seminaarissa Helsingissä saimme kuulla oheisen Combatants for Peace -järjestön aktiiveja. Kyse on entisistä Israelin armeijan sotilaista ja palestiinalaisista taistelijoista, jotka ovat luopuneet aseista tultuaan vakuuttuneiksi, ettei alueelle voi saavuttaa pysyvää ratkaisua väkivallan avulla. Israelilaisen Liri Mizrahin ja palestiinalaisen Bassam Araminin elämäntarinat olivat koskettaa kuultavaa. Bassam oli vain kolmetoistavuotias lähtiessään ensimmäisen kerran mukaan israelilaissotilaiden ärsyttämiseen. Kivet vaihtuivat raketeiksi, niin että 17-vuotiaana hän joutui israelilaiseen vankilaan. Seitsemän vuoden vankilatuomion jälkeen hän perusti perheen. Henkilökohtaisten tuttavuuksien ja vuosien prosessoinnin jälkeen hän tuli siihen tulokseen, että puhuminen vaatii enemmän rohkeutta kuin kivien heittely. Oltuaan kaksi vuotta Combatants for Peace -järjestssä isaelilaissotilaat ampuivat hänen 10-vuotiaan tyttärensä. Bassam koki vakaumuksensa olevan kovassa koetuksessa, mutta päätti jatkaa aloittamallaan vuoropuhelun tiellä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *