Aika: Perjantaina 2.8.2013 klo 17.00 – 18.00
Paikka: Bongan linna, Linnakuja, Loviisa
Liput ovelta: 10 €, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat 5 €, lapset ilmaiseksi
Loviisan Rauhanfoorumin avajaiskonsertissa soittaa flamencovaikutteinen ladino-yhtye Sheine Ite Kuopiosta. Ladino on espanjanjuutalaisten keskuudessa kehittynyt tyylilaji ja kieli. Ladinoa puhuu enää vain pieni väestö, joista suurin osa asuu Espanjassa. Ladinomusiikki on kuitenkin ollut merkittävässä osassa tunnetumman flamencomusiikin kehittymisessä. Sheine Ite haluaa pitää yllä tätä hienoa ja harvinaista kulttuuria tuoden sitä lähemmäksi ihmisiä. Yhtyeen musiikkiin vaikuttaa vahvasti skandinaavisuus ja suomalainen kansanmusiikkiperinne.
Sheine Ite haluaa viedä yleisönsä monikulttuuriselle matkalle, jossa musiikki on intensiivista, intohimoista ja iloista. Sheine Iten ohjelmistoon kuuluu oman musiikin lisäksi klezmeriä, hepreankielistä musiikkia ja suomalaista kansanmusiikkia. Sheine Iten ydin on täynnä sielua ja intohimoa.
Yhtyeeseen kuuluu Jenny Liebkind (voc), Heli Lyytikäinen (voc+ huilu), Antti Ruotsalainen (gtr), Sami Tiainen (basso), Elina Kemppainen (piano) ja Antti-Pekka Rissanen (cajon+perc.). Yhtyeen musiikkia pääsee kuuntelemaan alla olevasta linkistä. Sheine Ite esiintyy myös ilmaiskonsertissa Loviisan Torilla lauantaina 3.8. klo 10.30.