Liika päivähoito stressaa lapsia

USA_II_08_090
Kuva: tv.

Tapahtuma: Paneelikeskustelu
Aika: Lauantaina 8.8.2009 klo 14 – 16
Paikka: Palvelutalo Esplanad, Kuningattarenkatu 7
Kieli: suomi

Psykologian professori Lea Pulkkisen mukaan jälkikasvu viettää liian monta vuorokauden tuntia päivähoidossa, mikä lisää lasten aggressiivisuutta. Hänen mielestään koulussa pitäisi opettaa myös vuorovaikutustaitoja.

Psykologian professori Lea Pulkkiselle Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat tulivat yllätyksenä. ”Olihan niitä muualla ollut, mutta en uskonut että niitä tapahtuisi Suomessa. Olin yllättynyt ja pettynyt suomalaiseen kulttuuriin”, Pulkkinen muistelee.

Pulkkisen vuodesta 1968 jatkuneessa pitkittäistutkimuksessa on seurattu persoonallisuutta ja ihmisen kehitystä kahdeksanvuotiaista aikuisuuteen saakka. Myöhemmin myös kohderyhmän lapset ovat osallistuneet tutkimukseen.

”Jo 1960-luvulla sain selkeän tutkimustuloksen, jonka mukaan kokopäivähoidossa olevat lapset ovat osapäivähoidossa olevia lapsia aggressiivisempia”, Pulkkinen toteaa. Hän pitää sekä pitkiä päivähoitopäiviä liian suurissa lapsiryhmissä sekä liian niukkaa ja vaihtuvaa henkilöstöä osasyynä lasten aggressiivisuuteen.

Oltuaan päivän hälisevässä päivähoitoryhmässä lapsen stressihormonitaso on koholla. Päivän jälkeen vanhempien pitäisi antaa lapselle rauhallista yhdessäoloa, tai stressihormonitaso ei välttämättä palaudu normaaliksi ennen seuraavaa aamua.

”Jatkuvasti koholla oleva stressihormonitaso ilmenee lisääntyneenä aggressiivisuutena”, Pulkkinen jatkaa.

Kouluissa puolestaan vallitsee ”yksintekemisen eetos” niin opettajien kuin oppilaiden toiminnassa. Se on hänen mielestään yhteydessä siihen, että kouluistamme puuttuu yhteisöllisyyttä ja että niissä vallitsee kova kilpailukeskeisyys. Pulkkisen mielestä kouluissa tulisi tukea yhdessä tekemistä oppimisessa ja luovassa ilmaisussa.

”Vuorovaikutuksen opettaminen ei tunnu kuuluvan opettajan tehtävään, vaikka se tavoitteissa mainitaankin. Kuka kasvattaa lapsen yhteiskunnan jäseneksi?” Pulkkinen napauttaa.

Suomalainen perhe voi pahoin

Pulkkinen löytää riskitekijöitä nuorten aggressiivisuuteen myös suomalaisista perheistä. Hän viittaa vuonna 2007 tehtyyn Unicefin tutkimukseen rikkaiden maiden lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tutkimuksessa vertailtiin 21 maata 40 indeksissä, jotka ryhmiteltiin kuuten kriteeriin. Tutkimuksen kohderyhmä koostui 11-15 -vuotiaista.

”Taloudellisen hyvinvoinnin, koulutuksen ja terveyden kriteereissä Suomi sijoittui kolmanneksi tai neljänneksi”, Pulkkinen sanoo. Sen sijaan kodin ja tovereiden tarjoamaa yhteisöllisyyttä koskevissa kriteereissä Suomi oli sijalla 17, riskikäyttäytymisen – kuten alkoholin käytön – vähäisyydessä sijalla seitsemän ja subjektiivisessa hyvinvointikokemuksissa sijalla 11.

”Suomalainen perhe ei voi hyvin. Tutkimustulokset heijastavat korkeita avioerolukuja ja sitä, että suomalaiset vanhemmat käyttävät vähän aikaa yli kymmenvuotiaiden lastensa kanssa juttelemiseen. Vanhemmat kohtaavat varhaisnuorensa yhteisessä päivällispöydässä harvemmin kuin muissa OECD-maissa”, Pulkkinen toteaa.

Hänen mukaansa aggressiivisuuden vaihtelusta puolet selittyy geneettisellä perustalla. Toinen puoli heijastelee kasvatusta ja ympäristöä.

”Näkyy lapsen käytöksessä, jos kotona huudetaan, rähjätään ja lyödään tai muuten laiminlyödään lapsen tarpeita”, Pulkkinen toteaa.

”Tilaisuus tekee varkaan”

Jokelan ja Kauhajoen surmista uutisoidessaan tiedotusvälineet ovat hanakasti tuoneet esille surmaajan taipumukset pelata väkivaltaisia videopelejä tai kuunnella raskasta musiikkia. Onko naapurin hevari tikittävä aikapommi?

”Kyllä musiikilla voi vahvistaa yhteisön toimintatapoja, aivan kuten sanoillakin”, Pulkkinen toteaa.

”Tutkimuksiemme mukaan ihmiset, joilla esiintyy aggressiivista käytöstä hakeutuvat väkivaltaviihteen pariin. Tämä synnyttää [ihmisessä] ahdistusta, joka voi kasautua. Kysymys ei ole pelkästään mallien saamisesta, vaan siitä millainen uhkakuva ympäristöstä syntyy”, Pulkkinen kertoo.

Professorin mielestä aseiden näkeminen ja niiden saatavuus ovat ulkoinen tekijä, joka heikentää yksilön omaa kontrollia. ”Tilaisuus tekee varkaan.”

Pulkkinen toteaa, että mediaväkivaltaa puolustavat ne, joiden omat asiat ovat kunnossa ja jotka hakevat väkivallasta vaihtelua ja viihdettä. Heidän riskinsä väkivaltaisten mallien jäljittelemiseen on vähäinen. Hän painottaa, että riskiryhmille väkivaltaviihteen kuluttaminen on lisäriski.

Lapsena opitut taidot kantavat läpi elämän

Koulun alkuun mennessä opitut ristiriitojen ratkaisutaidot kantavat pitkälle myöhempään elämään.

”Tutkimuksessamme seurasimme toiselta luokalta lähtien sitä, kuinka lapset omaksuvat sosiaalisen yhdessäolon periaatteita ja käyttäytymistä. Näiden taitojen oppiminen ennustaa pidempää koulutusta sosiaaliluokasta riippumatta, korkeampaa ammattiasemaa, pysyvämpiä työsuhteita sekä sosiaalista selviytymistä”, Pulkkinen kertoo.

Tästä huolimatta hän painottaa, että kommunikaatiotaitoja ei ole koskaan liian myöhäistä oppia.

”Ihmiset joutuvat työelämässäänkin voimakkaasti säätelemään itseään. Toki vuorovaikutustaitojen oppiminen aikuisiällä voi olla vaikeaa, muttei se mahdotonta ole”, hän toteaa.

TOPI KANNIAINEN

Kirjoittaja on helsinkiläinen freelancer -toimittaja ja Pax-verkkolehden päätoimittaja. Kirjoitus on alun perin julkaistu Pax-verkkolehden vuoden 2009 paperisessa kesänumerossa. Lehteen pääsee tutustumaan klikkaamalla alla olevaa logoa. Lea Pulkkinen on toinen lauantain seminaarin alustajista. Kuva: tv.

logo

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *