Elokuun 23. päivä vuonna 1989 noin kaksi miljoonaa toisiaan kädestä kiinni pitävää ihmistä muodosti 600 kilometriä pitkän ihmisketjun Tallinnasta Riikan kautta Vilnaan. Kyseisenä päivänä tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Molotovin–Ribbentropin sopimuksen ja sen salaisen lisäpöytäkirjan, jossa Eurooppa jaettiin kahtia natsisaksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Kyseisen, toiseen maailmansotaan johtaneen lisäpöytäkirjan olemassaolo oli yksi niistä lukuisista historiallisista tapahtumista, joista keskusteleminen oli Neuvostoliiton miehittämässä Baltiassa ollut vakava rikos jo viidenkymmenen vuoden ajan.
Baltian ketjun tarkoituksena oli muistuttaa tästä historiallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, tuoda julki uudelleenitsenäistymishalut ja syventää Baltian maiden keskinäisestä luottamusta ja solidaarisuutta. Kello seitsemän illalla ihmiset tarttuivat toisiaan kädestä ja seisoivat paikallaan parikymmentä minuuttia. Samana päivänä julkistettiin Viron, Latvian ja Liettuan yhteisvetoomus maailmalle, jossa muistutettiin maiden halusta vapaasti päättää omista asioistaan.
Rauhanomainen, vuoropuheluun perustuva kehitys oli kirjattu keskeiseksi periaatteeksi jo Baltian kansanrintamien kokouksessa aiemmin saman vuoden keväällä. Asiasta ei oltu päätetty yksimielisesti, vaan toiset uskoivat, ettei itsenäistyminen olisi mahdollista ilman verenvuodatusta. Se, mikä oli yksille dialogia, oli toisille miehitysvallan kumartamista.
Tapahtuma sai valtavan kansainvälisen julkisuuden. Viisikymmentä vuotta sorron ja valheen alla eläneet uskaltautuivat ilmaisemaan mielipiteensä heiluttamalla maansa lippuja ja ottamalla toisiaan kädestä kiinni. Kansainväliselle medialle haastatteluita antaneet itsenäisyyttä ajaneet aktivistit saivat mahdollisuuden puhua neuvostomiehityksen päättämisestä ei niinkään poliittisena, vaan ennen kaikkea moraalisena vaatimuksena.
Tapahtuma oli osa laajempaa väkivallatonta toimintaa, jota kutsutaan Laulavaksi vallankumoukseksi. Sen katsotaan alkaneen kesällä 1987 Tallinnan raatitorilta, jossa laulettiin tuolloin kiellettyjä kansallislauluja, joista tehtiin myös rock-sovituksia. Yksi laulavan vallankumouksen huipentumista oli syyskuussa 1988, kun lähes 300 000 henkilöä, eli käytännössä joka neljäs virolainen, kokoontui Tallinnan laululavalle. Mukana oli myös poliitikkoja, jotka vaativat ensimmäistä kertaa julkisesti itsenäisyyttä.
Laulava vallankumous kesti yli neljä vuotta, ja sen aikana tapahtui useita protesteja ja kansalaistottelemattomuuksia. Kun Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryivät Viroon vuonna 1991 tavoitteenaan kukistaa vallankumous, Viron korkein neuvosto ja Riigikogu julistivat Viron uudelleen itsenäiseksi. Virolaiset toimivat ihmiskilpinä suojatakseen radio- ja tv-asemia neuvostopanssareilta. Laulavan vallankumouksen ansiosta Baltian maat saivat itsenäisyytensä takaisin, ja koko Neuvostoliiton ja kommunistijärjestelmän romahtaminen alkoi.
Laatinut: Timo Virtala
Lähteet: UNESCO: http://www.balticway.net; Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/Singing_Revolution sekä dokumenttielokuva nimeltä The Singing Revolution (lisätietoja ja traileri: www.singingrevolution.com)
Kuva (pd): Baltian ketju lähellä Latvian ja Liettuan rajaa.
