Kuva: tv.
Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikströmin puhe Hiroshiman muistopäivänä 6.8.2011 Loviisassa
Miksi olemme tulleet yhteen tänä lauantai-iltana? Meillä jokaisella on varmaan hieman erilaisia vastauksia tähän kysymykseen. Yhdelle osallistuminen voi olla monivuotinen perinne, toiselle tämä on ensimmäinen kerta. Yhdelle rauhanaate on tärkein syy osallistumiselle, toiselle se voi olla solidaarisuuden osoittaminen sodasta kärsiville kanssaihmisille.
Mutta riippumatta tästä olen vakuuttunut siitä, että meillä jokaisella tänään on Norjan veriset tapahtumat tuoreessa muistissa. On hyvin vaikeata vapautua tapahtuman herättämistä tunteista. Tunnemme vastenmielisyyttä ja kauhua kun palautamme mieleemme kuvat poliisiksi pukeutuneesta ampujasta, joka pelottavan rauhallisella ja järjestelmällisellä tavalla ampui viattomia ja puolustuskyvyttömiä nuoria. Teko oli suunnattu avointa yhteiskuntaa ja demokraattista yhteiskuntajärjestelmää kohtaan, ja se oli myös suunnattu monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta kohtaan. Näille arvoille me haluamme tänään yhdessä osoittaa tukemme.
Olemme tietysti melkein päivittäin lukeneet pommi-iskuista Afganistanissa, Irakissa ja monessa muussa maassa. Mutta Oslon tapahtumat toivat terrorin meidän osaamme maapalloa. Ymmärrämme kaikki, että sama olisi voinut tapahtua myös meillä. Myös meillä kytee vihaa maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan. Myös meillä ääriryhmiin kuuluvat voivat saada haltuunsa aseita ja räjähteitä. Saimme taas muistutuksen siitä, että maailma monessa mielessä on turvaton ja epävarma.
Terrori-iskun jälkeen on helppo vaipua epätoivoon. Miten yksittäinen ihminen voi katsoa olevansa oikeutettu sammuttamaan lähes sadan nuoren ihmisen hengen? Näinkö pahuus aina saa viimeisen sanan elämässä? Tällaisiin kysymyksiin emme koskaan saa mitään lopullisia vastuksia. Kuitenkin joudumme esittämään ne kerta toisensa jälkeen.
On varmaan tärkeätä pohtia perusteellisesti miksi tällaista voi tapahtua. En kuitenkaan usko, että saamme jäädä vain sanojen tasolle kun käsittelemme vihan ja rasismin herättämiä kysymyksiä. Meidän täytyy myös toimia. Meidän täytyy osoittaa itsellemme ja toisillemme, että maailmassa on myös paljon hyvää ja rakentavaa.
Rauha ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Luonto on meille suomalaisille tärkeä ja nautimme mielellämme sen kauneudesta, varsinkin näin kesäisin. Myös Raamatussa Jumalan luomistyön hyvyyttä alleviivataan voimakkaasti. Luonto ei kuitenkaan tarjoa meille mitään ihanteellista esikuvaa harmonisesta yhteiselosta, niin kuin joskus voi erehtyä uskomaan. Disney-filmien esittämät optimistiset ja idealistiset kuvaukset luonnontilasta, missä kaikki eläinlajit ja yksilöt elävät sulassa sovussa, ovat harhaanjohtavia. Luonnossa yksilöt kamppailevat elintilasta ja ravinnosta. Vahvimmat selviytyvät, mutta heikoimmat joutuvat toisten ruoaksi. Tällaisessa yhteiskunnassa ei kukaan meistä haluaisi elää.
Mutta meidän ei myöskään tule alistua vastakkaiseen, pessimistiseen näkemykseen, jonka mukaan sota ja väkivalta väistämättömästi kuuluvat tähän maailmaan. Ihmisten kanssakäyminen ei välttämättä johda kaikkien sotaan kaikkia vastaan, vaikka jokainen, joka pohtii historiaa ja nykytilaa maailmassa, ikävä kyllä saattaa päätyä tällaiseen lopputulokseen.
Tunnusomaista ihmisyydelle on meidän kykymme tehdä tietoisia päätöksiä. Emme ole vain viettien tai geenien ohjaamia robotteja, vaan pohdintaan ja myötätuntoon kykeneviä yksilöitä. Raamatun mukaan ihmisen vapaa tahto on Jumalan antama lahja, mutta se on lahja, johon liittyy myös vastuuta. Tätä vastuuta kannamme, kun me käytämme meille annetut lahjat toisten tukemiseen. Tätä vastuuta kannamme, kun pidämme huolta toisistamme ja meitä ympäröivästä luonnosta. Tätä vastuuta kannamme, kun kunnioitamme kanssaihmisten oikeudet olla toisenlaisia kuin me itse – ihonväriltään, kulttuuriltaan, uskonnoltaan ja poliittiselta vakaumukseltaan. Näitten perusoikeuksien puolustaminen on meidän tehtävämme ihmisinä ihmisten joukossa.
I dagens manifestation vill vi säga ett bestämt nej till hat och våld. Ondska och krig är etiska problem, som behöver diskuteras och förklaras. Men vi skall aldrig tro att vi kan motarbeta dem enbart genom att tala eller skriva. Vi behöver också göra någonting för varandra. Bara genom att göra gott kan vi begränsa ondskans inflytande.
Hämnd leder till ny hämnd och följaktligen till en våldsspiral. Bara om vi förmår möta ont med gott kan vi hoppas att besegra ondskan – det här var ju för övrigt någonting som Jesus mycket starkt underströk med sin uppmaning att vända andra kinden till om någon slår.
Vi har under de senaste decennierna upplevt västvärldens försök att besegra terroristnätverken genom invasioner och bombningar. Gång på gång gör stormakterna samma misstag att tro att man med överlägsenhet i vapenteknologi och resurser kan besegra sina motståndare.
Tänk om de ofantliga summor som har satsats på vapen och miltära operationer istället hade använts till utvecklingsbistånd, hälsovårdsarbete, undervisning och infrastruktur?! Hade man inte därigenom väckt goodwill istället för hat? Hade man inte därigenom motarbetat terrorismen och gjort det svårt för de extrema grupperna att värva anhängare?
Men uppbyggandet av ett samhälle kräver tid. Om man har bråttom är det mer lockande att gå våldets väg, i tron att man därigenom snabbt kan få resultat till stånd.
Men det som Jesus lärde oss gäller än: det är genom att göra gott som det ondas makt kan brytas. Det är genom att älska sin medmänniska som vi blir fria från bitterhet och hat. Det är genom att lindra lidande som vi förverkligar vår fulla mänsklighet. Låt oss i kväll tända våra ljus för godheten, öppenheten och freden!