in the society of the unjust

there are unjust rules

unjust games, unjust fights

unjust sorrow, unjust fun and

unjust life.

in the society of the unjust

there are unjust laws

unjust wars, unjust peace

unjust bureaucracy and

unjust democracy.

there is unjust philosophy

unjust history

unjust chemistry

unjust philanthropy

unjust reciprocity

unjust majority

unjust minority

unjust this, unjust that

just unjust.

in the society of the unjust

the highest honor is

the highly coveted ‘nobel war prize’

that goes to the most utterly ugly and unjust.

the unjust enjoys unjust adulations

the unjust indulges in unjust fornications

the unjust imposes unjust subordinations

the unjust does unjust capitulations

the unjust boasts unjust connections

the unjust has unjust institutions

the unjust in unjust isolations

the unjust with unjust ambitions!

in the society of the unjust

the greedy corrupt rules the needy corrupt.

just awesome.

just unjust.

* * *

Written by Ko Ko Thett in April 2010. Copyright Ko Ko Thett (2010). Kindly do not reprint the poem without the express consent of the author. Picture from Rangoon, Burma 2005 by Timo Virtala.

Teksti: Ko Ko Thett
Kuvat (pd): totaloutnow
Suomennos: Timo Virtala

Lyhyempi versio tästä kirjoituksesta on julkaistu 27.3.2010 Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla.

Kun Myanmarin sotilasjuntta (State Peace and Development Council, SPDC) paljasti kaksi vuotta sitten suunnitelmansa vuoden 2010 vaaleista, näin heikon valonsäteen pilkahtavan Myanmarin synkällä poliittisella taivaalla. Mielestäni vaalit on syytä toivottaa tervetulleeksi, sillä lisääntyvä poliittinen osallistuminen, erityisesti monipuolueasetelmassa, saattaa heikentää autoritaarista sotilashallintoa.

Toivoin myös vaalien mukanaan tuoman institutionaalisen, ylhäältä alas tapahtuvan liikuttelun, heiluttelun ja vallantavoittelun aiheuttavan huolia luutuneelle sotilashallinnolle. Parhaimmillaan uudelleenjärjestelyt tuottavat Myanmariin parempaa hallintoa ja laajentavat sosiaalista ja poliittista tilaa. Myös kansainvälinen huomion kiinnittyminen Myanmariin vaalien aikana ja sen jälkeen luulisi olevan eduksi.

Argumentin kääntöpuolena on tietysti vaalien tuoma ansaitsematon legitimiteetti Myanmarin tulevalle hallitukselle. SPDC pitää vaalit asettaakseen voimaan vuoden 2008 perustuslain, joka tulee suojaamaan sotilasoligarkian intressit myös jatkossa. Armeijan kaksoisrooli puolustuksessa ja politiikassa – joka on saanut mallinsa indonesialaisesta dwinfungsi -konseptista – on uudella perustuslailla suojattu.

On syytä korostaa, että laillisuuskysymys syntyi kaupunkiopposition ja SPDC:n käsissä kärsineiden etnisten ryhmien ”legitimiteettiruikutuksesta.” Thaimaan ja Myanmarin rajalla elää arviolta 160 000 etnistä pakolaista kymmenessä pakolaisleirissä. Lisäksi Burman itäosissa on arvioitu olevan puoli miljoonaa maan sisäistä pakolaista, jotka ovat paenneet aseellisia konflikteja ja kehityshankkeita.

Edelliset vaalit pidettiin Myanmarissa kaksikymmentä vuotta sitten. Vuoden 1990 vaaleissa nykyisen sotilasjuntan edeltäjä, State Law and Order Restoration Council (SLORC), yritti turvata voiton National Unity Party (NUP) -puolueelle. NUP:in hävittyä vaalit Aung San Suu Kyin johtamalle pääoppositiopuolue League for Democracy (NLD) -puolueelle, SLORC vaati perustuslain saattamista voimaan ennen vallanvaihtoa.

SLORC asetti 702 jäsenisen kansalliskonventin vuonna 1993, ja antoi sille tehtäväksi perustuslain luonnostelemisen. Konventin jäsenistä kaikki paitsi 106 olivat sotilasjuntan valitsemia. Vuonna 1995 aikaisempiin kokouksiin osallistuneet 90 NLD:n jäsentä saivat huiputuksesta tarpeekseen ja marssivat ulos.

Ulosmarssin jälkeen sotilasjuntta toteutti eri puolilla maata säälimättömiä oppositiopuolueiden jäseniin kohdistuneita tehoiskuja, mikä polarisoi Myanmarin poliittista kenttää entisestään. Kansalliskonventin työ perustuslain laatimiseksi kesti viisitoista vuotta. Tänä aikana juntta on kuluttanut NLD:tä alistavilla laeillaan ja pitänyt Suu Kyi’tä kotiarestissa suurimman osan aikaa. Perustuslain luonnos hyväksyttiin epärehellisen kansalaisäänestyksen perusteella 2008, jonka jälkeen sotilasjuntta julisti järjestävänsä uudet vaalit vuonna 2010.

Edettäessä kohti vuoden 2010, todennäköisesti lokakuun, vaaleja kehitys Myanmarissa ei näytä hyvältä. Tällä hetkellä sotilasjuntalla on pidätettynä 2185 poliittista vankia, jotka he katsovat olevan esteinä vaalimenestykselleen. Samaan aikaan SPDC luo paineita etnisille autonomisille ryhmille, jotka eivät vielä ole päättäneet hyväksyvätkö perustuslain ja ottavatko osaa tuleviin vaaleihin. Maaliskuun kahdeksantena päivänä SPDC julkaisi lopulta joukon häilyviä vaalilakeja, mutta vaalien päivämäärä jätettiin yhä auki.

Vaalilain kaksi keskeisintä komponenttia, vaalikomitealaki ja poliittisten puolueiden rekisteröintilaki, ovat myös kiistanalaisimmat. Vaalikomitea, jonka tehtävänä on toteuttaa vaalit käytännössä, koostuu kuudestatoista eläkkeellä olevasta valtion virkamiehestä, ja sen puheenjohtajana toimii entinen kenraalimajuri.

Poliittisten puolueiden rekisteröintilain toinen artikla määrittelee puolueen organisaatioksi, joka ”hyväksyy ja uskoo aitoon kurinalaiseen demokraattiseen monipuoluejärjestelmään, ja jonka vaalikomitea antaa perustaa, niin että puolue voi toimia ideologiansa mukaisesti.” Käytännössä tämä tarkoittaa että vaaleihin voi ottaa osaa vain hyväksymällä sotilasjuntan käsityksen ”kurinalaisesta ja kukoistavasta demokratiasta,” jota vuoden 2008 perustuslaki varjelee.

Puoluerekisteröintilain kymmenes artikla puolestaan kieltää puolueiden jäsenyyden vankilatuomiotaan suorittavilta henkilöiltä. Vaalilain mielivaltaisuus oli yllätys jopa Suu Kyille, joka on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana joutunut säännöllisesti vastaavien ”lakien” kohteeksi. On syytä mainita, että yksi sotilasjuntan ensimmäisistä laeista, jonka se loi poliittisen päämäärän saavuttamiseksi, oli Suu Kyin ensimmäisen kotiarestin jatkaminen vuonna 1989. Sellaisenaan hallituksen puoluerekisteröintilaki on yleisesti nähty jälleen uutena Suu Kyi’n vastaisena lakina.

Vaalilait olivat erityisen kova isku NLD:lle, ei vähiten koska ne julistavat puolueen vuoden 1990 vaalivoiton mitätöidyksi. Lakien on myös tulkittu sitovan uljaimman oppositiopuolueen tekemään faustilaisen sopimuksen juntan kanssa – NLD:n täytyy luopuoa puolueensa sielusta, Suu Kyistä, joka suorittaa parhaillaan ehdollista vankeustuomiota, jos puolue aikoo ottaa osaa vuoden 2010 vaaleihin. Sama pätee myös pienempiin oppositiopuolueisiin, kuiten Shan National League for Democracy -ryhmään, jonka johtajat ovat vankilassa. Laki vaatii myös että puolueet, jotka haluavat osallistua vaaleihin, täytyy rekisteröityä tai uudelleenrekisteröityä vaalikomitealle toukokuun seitsemänteen päivään mennessä.

Myanmarin vaalilaki on siis kumonnut kaiken toivon siitä, että vaaleista tulisi avoimet. Tästä huolimatta moni poliittinen puolue on jo aloittanut vaalikampanjoinnin, vaikkei heidän tiedossa ole edes tarkkaa vaalipäivää. Monet puolueet, jotka olivat olemassa jo 1990 vaaleissa, ovat vallanpitäjien apupuolueita. Itse SPDC:n oletetaan muuntavan massaorganisaationsa Union Solidarity and Development Association (USDA) poliittiseksi puolueeksi näihin vaaleihin. USDA, eli ”valkopaidat” on tunnettu kovista otteistaan toisinajattelijoita kohtaan. Sen jäsenmääräksi on ilmoitettu 24 miljoonaa, mikä tarkoittaisi melkein puolta Burman väkiluvusta. Kaikkien valtion virkamiesten täytyy olla USDA:n jäseniä.

Toisella puolella Myanmarin poliittista kenttää on siis juntan USDA-puolue apupuolueineen, ja toisella puolella massiivisesti heikennetty NLD, jonka ei ole vielä päättänyt vaaleihin osallistumisestaan. Näiden välissä on pieniä ryhmittymiä, kuten Union Democracy Alliance ja Demokraattipuolue, jotka ovat päättäneet yrittää parhaansa sotilasjuntan demokratiapelissä.

NLD:n seuraavan siirron arvioiminen vaatii NLD:n ja SPDC:n taistelun luonteen ymmärtämistä. NLD voitti vuoden 1990 vaalit ja on siitä lähtien vaatinut huonolla menestyksellä valtaa itselleen. Niin paljon kun NLD haluaakin heikentää SPDC:tä lakiin vedoten, haluaa SPDC tehdä samoin NLD:lle. Johtuen kamppailun legalistisesta luonteesta, NLD:n suurin dilemma on jatkaako olemassaoloaan sorrettuna ja laillisena, vai pitääkö periaatteensa ja tulee lakkautetuksi.

Ymmärrettävästi tämä on jakanut NLD:n johtoa. Puolueen mahdollisesta uudelleenrekisteröitymisestä päätetään yli sadan edustajan puoluekokouksessa 29. maaliskuuta. Koska laillisena puolueena oleminen on osa puolueen identiteettiä, se taipunee uudelleenrekisteröinnin kannalle. Suu Kyin mukaan ”Kun jotain on tapahtunut, se on tapahtunut, eikä sitä enää saa tekemättömäksi. Voit vain toimia vain sen puolesta, mikä on mahdollista.”

Juuri nyt mahdollisuuksien kenttä on hyvin rajoittunut. Mitä tahansa NLD päättääkin, on hyvin epätodennäköistä, että se pystyisi ainakaan lähitulevaisuudessa estämään SPDC:tä viemästä Myanmaria kohti ”kurinalaista ja kukoistavaa demokratiaa.” Keskusteltaessa Myanmarin poliittisesta tilanteesta puhujat ovat yleensä yksimielisiä, että maan täytyy ehdottomasti siirtyä eteenpäin. Mutta kysymys, erityisesti NLD:lle, kuuluu, miten eteenpäin liikkuminen on mahdollista sotilasjuntan äärimmäisen epäoikeudenmukaisten sääntöjen alla. NLD, sekä sen johtaja Aung San Suu Kyi’n ja muut vangitut toisinajattelijat, tuovat kärsimyksillään julkiseksi sotilasjuntan räikeän epäoikeudenmukaisuuden.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva Burma-asiantuntija.

Tapahtuma: Timo Virtalan Burma my friend -valokuvanäyttely & avajaiset
Aika: Näyttely esillä ma 18.8. – 13.9.2008, avajaiset ma 18.8. klo 18.00.
Paikka: Kotkan pääkirjasto
Liput: Vapaa pääsy
Kieli: Englanti, suomennos tarvittaessa

Keskustelu Burman tilanteesta jatkuu. Loviisan rauhanfoorumi tarjoaa toistamiseen mahdollisuuden tavata burmalaistaustaista helsinkiläisopiskelijaa, runoilijaa ja burma-aktivisti Ko Ko Thettia. Esillä mm. seuraavat loppuvuodesta 2005 ottamat kuvat:

Rangoon, the capital of Burma, in Autumn of 2005. Picture: tv

Happening: Discussion about Burma
Time: Thursday August 7th, 2008 at 4pm
Place: Cafe Owen, Kauppakeskus Galleria, Kuningattarenkatu 11, Loviisa
Tickets: Free Entry
Language: English

Q. Could you tell us about your childhood?

I was born in Rangoon (Yangon) in the early 1970s. My father was a technician from a military establishment. I have one younger sister but I was told that my elder sister died in infancy. Perhaps due to that fact, plus being a boy, I had been pampered like a prince. Just like most other infants in Burma, I had been through some critical illnesses during my childhood. Obviously I had survived. My parents still hold that I am a very venerable bellybutton of the universe.

Q. When and why did you leave Burma?

I do not wish to go too deep into my personal life. But I can put my life into perspective. Let me identify general life patterns of Burmese refugees first. Then I can place myself into one of the categories. There are generally three patterns:

1) happy childhood-happy campus life-activism-flight from the country before or after the military coup in September 1988 – years of hardship in the jungle as a student rebel and/or arrest and years of torment and toil in a Burmese prison – release-flight from the country-years of sojourn in a refugee camp in Thailand – resettlement in a Western country

2) happy childhood-happy campus life-activism-arrest-detention and/or imprisonment-release-flight from the country-more activism in exile-sojourn in a refugee camp in Thailand-resettlement in a Western country

3) poor but happy childhood in the ethnic areas where fighting between government troops and ethic insurgents are common – village burned down – forced labour or forced relocation or other hardships and/or years of hardship in the Burmese jungle as an ethnic rebel, flight to a Burmese refugee camp at Thailand-Burma border – years of stay in a refugee camp (up to 20 years in some cases) – resettlement in a Western country

Type 1 and 2 are typical stories of majority Burman refugees who had had higher education inside Burma. Type 3 is a typical life trajectory of ethnic refugees in rural or remote areas close to Burma’s neighbouring countries. I learned these patterns when I was working with Jesuit Refugee Service-Burma Project in Bangkok from 1997 to 2000. During that rewarding job, I had a chance to listen to hundreds of traumatic stories of the Burmese refugees so that I could assess their needs. The different stories they told me could be summed up as above. Details are much more varied and horrid. I could place myself in Type 2.

Picture: tv

Q. How was the life in refugee camp?

Life in a Burmese refugee camp is not as hard physically as popular Western imagination would have it. It’s not like a prison where you are under guard all the time. In prison your life rotates around a certain routine. A Burmese refugee camp looks like an enormous fenced village. Everything but productive activities which are vital for human existence is available there. People in refugee camps are cared for and fed by humanitarian organizations. They survive on hope that they could go out of the camp to a free world some day.

Imagine staying in confined refugee came for many years without any assurance of resettlement; you get sick from boredom; then you might try out some drugs easily available in the camp; then you get depressed… I saw a young man who stabbed himself to death out of boredom a few weeks before his departure for the resettlement in the US. He hoisted a dagger against a tree and pushed his throat against it. This is why humanitarian organizations have been trying to engage refugees in income-generation, vocational training or other educational activities. Of course there are also many refugees who managed to make the best out of their sojourns in the refugee camp.

Q. How did you end up to Finland?

I applied for resettlement in Australia. But the process was taking too long; it would take three years, I heard. So I decided to come to Finland where the process of immigration and resettlement took less than three months – thanks to efficient Finnish bureaucracy.

Q. What should “the West” do to support Burmese democracy movement?

This is my favourite question so far. But the answer will take a book. In brief, I would say that the West should learn more about Burma. As a Burmese I find Western media portrayal of my country and its democratic struggle shallow and facile. I want the West to be aware that Burma is not just about the seemingly unending struggle between an evil military regime and its do-gooder detractors, it’s not just about feel-good democracy campaigns, it’s not just one of the last frontiers for Western tourists, it’s not a test tube for foreign policy formulation of former colonial Western countries, it’s not just about exotic girls described by Kipling, Orwell and the like, it’s not going to be a Southeast Asian Iraq. Just like all other countries in the world, it’s a dynamic and organic entity with its diverse cultures and thousands of years of proud histories. Your approach to Burma may differ, depending on your interpretation of such histories. Yet you can do better for that unfortunate little country if you have better understanding of its cultures and its histories.