Posts tagged Munib Younan

Piispa tri Munib A. Younanin saarna Loviisan rauhanmessussa

Kuva: tv.

Saarna pidettiin Loviisan kirkossa sunnuntaina 8.8.2010 ja radioitiin Radio Deissä suorana lähetyksenä.

Eläminen valon lapsina

Rakkaat sisaret ja veljet,

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon Teidän kaikkien kanssanne nyt ja aina.

On etuoikeus ja kunnia viettää tänään rauhanmessua kanssanne.

Tuon teille terveisiä kirkoltani, Jordanian ja Pyhän Maan evankelis-luterilaiselta kirkolta, joka on elävä todistus jatkuvasta kasvatustyöstä, hengellisestä työstä, diakoniasta, ekumeniasta sekä uskontojenvälisestä dialogista. Meillä kristityillä ja erityisesti luterilaisilla on oma osuutemme Lähi-idän sovinnon aikaansaamisessa ja rauhantyössä sekä uskontojenvälisessä dialogissa. Vaikka olemme lukumääräisesti pieni jatkamme evankeliumin julistamista ja sakramenttien jakamista Jumalan valtakunnan edistämiseksi niin kristittyjen kuin ei-kristittyjen parissa. Luterilainen yhteisö rohkaisee meitä jatkamaan luovaa tehtäväämme ja profeetallista diakoniaa. Pyydän teitä rukoilemaan etteivät palestiinalaiset kristityt menetä uskoaan ja lähde pois maastaan. Sillä kuka haluaa kuvitella sellaista Pyhää Maata, jossa Kristus vaelsi ja vaeltaa ilman kristittyjä?

Heinäkuussa luterilaiset kaikkialta maailmasta kokoontuivat Stuttgartissa Luterilaisen maailmanliiton yhdenteentoista yleiskokoukseen. Yleiskokouksen teemana oli ’Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme’ (Matt. 8: 8). Voi vaikuttaa yksinkertaistukselta, mutta Martti Luther kirjoitti Vähä katekismuksessaan että jokapäiväinen leipä tarkoittaa kaikkia tässä elämän tarpeita. Yleiskokouksen viesti ilmaisee sen näin:

’Leivän ja viinin sakramentin jakaminen velvoittaa meitä huolehtimaan yhteiskuntiemme jokapäiväisestä leivästä (1. Kor. 11: 17-34). Pienten ja suurten kirkkojen yhteisönä ymmärrämme että täytämme tämän velvollisuutemme fyysisesti ja hengellisesti eri tavoin – esimerkiksi evankeliumia julistamalla, kasvatuksella ja osaamista edistämällä, sosiaalisella ja poliittisella diakonialla, puolesta puhumisella ja tehokkaalla viestinnällä.’

Kun oivallamme että rukouksemme jokapäiväisestä leivästä merkitsee oikeudenmukaisuutta muille niin että he myös voivat rukoilla jokapäiväistä leipäänsä, olemme toteuttamassa sitä mitä Paavali tarkoittaa Efesolaiskirjeessä (Ef. 5: 8): ’Eläkää valon lapsina’

Mitä Paavalilla oli mielessään kun hän ojentaa efesolaisia ’elämään valon lapsina’? Kuten tiedetään varhaisseurakunnassa odotettiin Jeesuksen toista tulemisen toteutuvan pikaisesti. Paavali toteaa että Kristuksen toinen tuleminen ei toteutunut ihmisten odotusten mukaisesti. Paavalin kirje seurakunnalle jonka identiteetti oli vasta muotoutumassa esitti irtautumista menneestä voidakseen elää kristittyinä. Paavalin kuten Johanneksen kirjoitukset sisältävät selkeän vastakkaisuuden pakanallisen elämän pimeyden ja valon täyttämän kristillisen elämän välillä.

Paavalin sanat tässä yhteydessä muistuttavat Jeesuksesta kun hän sanoi ’Vielä hetken aikaa valoon teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kun teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä ei tiedä, minne on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia’ (Johannes, kahdennentoista luvun jakeet kolmekymmentäviisi ja –kuusi)
Tämä merkitsee sitä että kristitty on yhteydessä Kristukseen joka on kristityn valo. Kasteen kautta valon lapset tulevat ’osalliseksi jumalallisesta luonnosta’ (2. Piet. 1: 4).

Tämän vuoksi Herramme ja Vapahtajamme muistuttaa seuraajiaan ’ Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa’ (Matt. 5: 14-16). Paavali kehoittaa jo mainitussa efesolaiskirjeen kohdassa: ’Eläkää valon lapsina.’

Saman haasteen kohtaamme myös tänään. Kuinka voimme elää tässä maailmassa ja kantaa Kristuksen valoa itsessämme? Tässä on kyseessä sama haaste joka koskee kaikkia kirkkoja ja kristittyjä päivittäin. On helppoa aikoa elää valon lapsena. Mutta kun kohtaamme jonkun ongelman, tai kun yhteiskuntamme haastaa meidät tai kostonhalu houkuttaa, huomaamme että tämä jalo opetus jää kaukaiseksi tavoitteeksi. Kuitenkin kaikkine heikkouksinemme meidän tulee elää valon lapsina. Paavali antaa meille joukon ohjeita.’Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran tahdon mukiasta (Ef. 5: 9-10).

Jotkut saattavat väittää, että kristityt ovat läpikäyneet niin monia vaiheita jotka ovat tehneet meistä erilaisia verrattuna Paavalin ajan efesolaisiin uskoviin. On totta, että sellaiset muutokset kun uskonpuhdistus, valistuksen aika, modernismi ja postmodernismi ovat vaikuttaneet ja muovanneet kristillistä identiteettiämme. Mutta kaikissa vaiheissa ja eri trendeistä huolimatta peruskysymys säilyy: Miten voimme Kristuksessa kastettuina elää valon lapsina?

Näinä postmodernismin aikoina on helppoa leimata ihmisiä konservatiiveiksi, liberaaleiksi, ääriliberaaleiksi ja niin edelleen. Myös kristittyjä luokitellaan. En juurikaan kiinnitä huomiota tällaisiin leimoihin, koska minua kiinnostaa se, miten me kristityt elämme valon lapsina.

Aikoinaan kangaspakkoja säilytettiin pinottuina hämärissä tiloissa. Kauppias veti sitten pakan pinosta ja piti kangasta valoa vasten, jotta ostaja saattoi tarkistaa kankaan laadun ja mahdolliset puutteet.

Samoin kristittyjen tulisi seisoa Kristuksen valossa niin että voisimme nähdä vikamme – heikkoutemme, ahdasmielisyytemme, tuomitsevat asenteemme ja tekopyhyytemme – niin että voisimme tunnustaa Herralle, että olemme epäonnistuneet elämään hänen valossaan. Tällainen katumus palauttaisi meidät takaisin kutsuumme elää valon lapsina.

Eräänä päivänä kun kävelin toimistostani Jerusalemin vanhasta kaupungista Jaffa-portille eräs kauppias pysäytti minut ja kiinnitti huomioni ohikulkevaan naiseen ja lapseen. Kauppias tiesi että nainen oli kristitty ja että vammainen poika, jota nainen kantoi, tuli muslimiperheestä. Kauppias oli ihmeissään siitä että nainen huolehti näin äidillisesti lasta joka ei ollut hänen omansa.

Vastasin hänelle, ’Kyllä kristittyinä olemme kutsutut palvelemaan jokaista ihmistä riippumatta tämän sukupuolesta, rodusta, etnisestä taustasta, uskonnosta tai poliittisesta vakaumuksesta. Meitä kutsutaan toimimaan valona. Se on meidän uskomme todistusta ja palvelua.’

Meidän tulee elää valon lapsina – ja antaa valomme loistaa – ei kuitenkaan huomio kiinnittämiseksi itseemme tai pelastuksemme ehtona. Pikemminkin elämme valon lapsina koska Kristus, valomme, on antanut meille erityisiä lahjoja jakaaksemme ne maailman kanssa. Emme onnistune käännyttämään maailmaa kristityksi. Mutta voimme vaikuttaa jakamalla Jumalan armoa. Voimme vaikuttaa säteilemällä Kristuksen valoa pimeyteen. Voimme palvella maailmaa rakastamalla toisiamme ja koko ihmiskuntaa.

Tästä syystä kirkon on oltava profeetallinen. Sen ei pidä vain tuomita syntiä vaan myös uskaltaa tarjota valon visiota pimeään maailmaan. Kirkon tulee ottaa vakavasti niiden ihmisten pulmat joita se palvelee. Sen tulee ottaa vastaan kaikki Jumalan lapset, valon lapset.

Koska kirkko muodostuu Kristuksen seuraajista on kirkko myös kutsuttu toimimaan valona. Se merkitsee ettei kirkko saa pitäytyä hengelliseen todellisuudesta pakenemiseen vaan sellaiseen hengellisyyteen joka paneutuu inhimilliseen kärsimykseen ja palvelee maailmaa olemalla valo. Todistuksen ja palvelun (witness and diakonia) kautta kirkko toimii palvelijana, ei isäntä, valon kantaja ja siten elävä todistus jokaisella elämän alueella. Kirkon tulee olla valo, joka loistaa uskon, toivon, rakkauden ja anteeksiantamuksen säteitä.

Kirkon jäseninä meidän tulee kieltäytyä epäoikeudenmukaisuudesta ja valaista maailmaa Jumalan oikeudenmukaisuuden valolla. Meitä kutsutaan toimimaan köyhyyden poistamiseksi, varmistaa oikeus ruokaturvaan, edistää naisten täyttä osallistumista kirkossa ja yhteiskunnassa, tuomita ihmiskauppa, vaatia oikeudenmukaista luonnonvarojen jakamista, torjua ilmastonmuutosta ja ennen kaikkea toimia oikeudenmukaisuuden puolesta. Olemme valon lapsia kun edistämne oikeudenmukaisuutta, anteeksiantoa, rauhaa ja sovintoa. Meidän tulee toimia aktiivisesti islamvihan, muukalaisvihan ja juutalaisvihan eliminoimiseksi. Tällä tavoin kirkosta, valon yhteisöstä, tulee toivon majakka toivottamassa tilanteessa.

Joskus pohdiskelen sitä tosiasiaa, että Palestiinassa on ollut kristittyjä ensimmäisestä helluntaista lähtien. Nykyisin meitä palestiinalaisia kristittyjä on vähemmän kuin 1,5 % väestöstä. Bethlehemin yliopiston ja Diyar Consortiumin tutkimuksen mukaan palestiinalaiset lähtevät maasta kolmesta syystä: poliittisen konfliktin aiheuttamien vaikeuksien, työpaikkojen puutteen sekä kasvavan poliittisen ja uskonnollisen ekstremismin vuoksi.

Tästä huolimatta palestiinalainen kristillisyys on säilynyt 2000 vuotta. Emme ole koskaan hallinneet maata emmekä ole milloinkaan olleet enemmistönä. Meillä ei ole paljon omaisuutta, valtaa, rahaa tai vaikutusvaltaa. Kuitenkin olemme selvinneet. Ja uskon, että selviämme toiset 2000 vuotta. Olemme selvinneet siitä yksinkertaisesta syystä että olemme kantaneet Herramme kuolemaa ja ylösnousemusta omissa ruumiissamme, sieluissamme ja mielissämme. Voimamme on aina ollut todistuksessamme, heikkouksista huolimatta. Pelastuksen mysteeri pitää toivomme ja elävän todistuksemme elossa. Jumalan armosta kannamme valoamme maailmaan ja olemme valmiit maksamaan tästä sen vaatiman hinnan. Siksi emme keskity numeroihin vaan siihen tosiasiaan, että todistuksemme ja palvelumme on valo yhteiskunnassamme. Olosuhteista huolimatta me palestiinalaiset kristityt yritämme jatkaa oikeudenmukaisuuden rakentajina, rauhan instrumentteina, sovituksen pappeina, ihmisoikeuksien puolustajina naisten oikeudet mukaan luettuina niin kirkossa kuin yhteiskunnassa sekä rakkauden apostoleina. Voinkin vain rukoilla että Kristus, valo, jatkaa kutsuaan tähän pyhään tehtävään toimia valona maailmassa yhdessä sisartemme ja veljiemme kanssa maailmassa ja Jerusalemissa.

Pyydämme teitä pitämään meidät rukouksissanne jotta Jumala voi jatkaa käyttää meitä valona. Rukoilkaa, että poliittinen tilanne ei estä meitä toimimasta elävinä todistajina eikä sammuta valoamme. Sisarina ja veljinä Kristuksessa sekä valonkantajakumppaneina maailmassa meidän pitää yhdessä antaa valomme loistaa niin että maailma näkisi Kristuksen valon meissä sekä kunnioittaisi Isäämme taivaassa.

Jumalan rauha joka ylittää ymmärryksemme pitäköön teidän sydämenne ja mielenne Kristuksessa Jeesuksessa! Amen.

Bishop Dr. Munib A. Younan’s Sermon for Loviisa Peace Mass


Bishop Younan in Loviisa Church, Finland, 8th August 2010. Picture: Timo Virtala

Living as the Children of Light

Dear sisters and brothers in Christ:

The grace of our Lord Jesus Christ, the love of God the Father and the communion of the Holy Spirit be with you always.

It is a great privilege and honor for me to worship with you this morning.

I carry greetings to you from my church, the ELCJHL. We continue to be living witnesses in education, spiritual work, diakonia, ecumenism and interfaith dialogue. We as Christians and especially as Lutherans have a role to play in the Middle East in reconciliation and interfaith dialogue. Although small in number, we continue to preach the Gospel and administer the sacraments, advancing God’s kingdom for Christians and non- Christians alike. We are encouraged by our Lutheran communion to continue our creative mission and prophetic diakonia. Please pray that Palestinian Christians may not lose faith and leave the country. For who wants to imagine the Holy Land where Christ walked without Christians?

Last month, Lutherans from all over the world gathered in Stuttgart for the Lutheran World Federation Eleventh Assembly. The theme of the assembly was, “Give us today our daily bread” (Matthew 8:8). This theme may seem simplistic, but as Martin Luther wrote in his Small Catechism, daily bread includes everything needed for this life. The message from the assembly puts it like this:

The sacramental sharing of bread and wine obliges us to care for the daily bread of our societies (1 Corinthians 11:17-34). As a communion of small and large churches, we recognize that we fulfill the obligation of feeding the world physically and spiritually in various ways, for instance through preaching the gospel, education and capacity building, social and political diakonia, advocacy and effective communication.

When we recognize that our prayer for daily bread means bringing justice in order that others can pray for their daily bread, we are embodying what St. Paul says in Ephesians 5:8: “Live as children of light.”

What was in the mind of St. Paul when he admonished the Ephesians to “live as children of light”? As you know, the early church expected the second coming of Jesus to come quickly. St. Paul observes that his coming did not take place as people expected. His letter is to a congregation that was trying to mold its identity, to disengage itself from the past in order to live as Christians. Paul’s as well as John’s writing contain clear contrasts between the darkness of pagan life and light-filled life of Christians.

St. Paul’s words here are reminiscent of Jesus Christ’s, when he said, “The light is with you for a little longer … believe in the light, so that you may become children of light” (John 12:35-36). This means a Christian is in communion with Christ, who is the light of the Christian. Through baptism the children of light become “participants of the divine nature” (2 Peter 1:4).

This is why our Lord and Savior admonishes his followers, “You are the light of the world. … let your light shine before others, so that they may see your good works and give glory to your Father in heaven” (Matthew 5:14, 16) and St. Paul exhorts, “Live as children of light” (Ephesians 5:8).

It is the same challenge we face in our day. How can we live in this world and carry the light of Christ in us? This is the exact challenge that all churches and all Christians face daily. It is easy to intend to live in the light. But once we are confronted with a problem, are challenged by society or are tempted to enact revenge, we see that this noble teaching remains a far-fetched goal. Even so, with all our weaknesses, we are to live as children of light. Paul gives us a set of instructions: “The fruit of the light is found in all that is good and right and true. Try to find out what is pleasing to the Lord” (Ephesians 5:9-10).

Some may tell me that Christians have gone through many events that have led us to be different from the believers in Ephesus in the time of Paul. It is true that movements like Reformation, Enlightenment, modernity and post-modernity have affected and shaped our Christian identity. But through all those movements and trends, the core question remained: How can we who are baptized in Christ live as children of light?

In these post-modern times, it is easy to label people as conservatives, liberals, ultraliberals, etc. Even Christians are categorized. I don’t pay much attention to all these labels, because what I care about is if we Christian live as children of light.

In days gone by, bolts of cloth were stacked in dark rooms. The merchant would pull out a bolt and hold it up to the light so the buyer could inspect the weave and check for blemishes.

In the same way, we Christians should stand in the light of Christ, so that we may see our flaws – our weaknesses, narrow-mindedness, judgmental attitudes and hypocrisy – so that we might confess to the Lord that we have failed to live in his light. Such repentance will bring us back to our call to live as children of light.

One day as I was walking from my office in the Old City of Jerusalem to Jaffa gate, a merchant stopped me and drew my attention to a passing woman and child. He knew she was a Christian and that the handicapped boy she carried came from a Muslim family. He was amazed that she would give such motherly care to a child not her own.

I answered him, “Yes, as Christians, we are called to serve every human being, regardless of gender, race, ethnicity, religion or political affiliation. We are called to be light. It is our witness and diakonia.”

We are to live as children of light – and let our light shine – not to draw attention to ourselves or because our salvation depends on us. Rather, we live as children of light because Christ, our light, has given us special gifts to share with the world. We may not be able to convert the world to Christianity. But we can secure the world by sharing God’s grace. We can secure the world by shining Christ’s light into the darkness. We can serve the world by loving each other and all humanity.

This is why the church must be prophetic. It must not only condemn sin but must dare to offer a vision of light to a dark world. It must take seriously the issues of the people she serves. It must embrace all of God’s people, the children of light.

And as the church is made of Christ’s followers, the church is also called to be light. That means that the church must not involve itself in a spirituality of escapism but in a spirituality that addresses human suffering and serves the world by being a light. Through witness and diakonia, the church is a servant, not a master, a carrier of the light and thus a living witness in every sphere of life. The church is to be light shining with the rays of faith, hope, love and forgiveness.

As members of the church, we are called refuse injustice and illuminate the world with God’s light of justice. We are called to work to eradicate poverty, to secure the right to food, to promote the full inclusion of women in society, to condemn human trafficking, to call for just sharing of natural resources, to counter climate change and, above all, to work for justice. We are children of light when we promote justice, forgiveness, peace and reconciliation. We are to be proactive in working to eliminate Islamophobia, xenophobia and antisemitism. In this way the church, the communion of the children of the light, becomes a beacon of hope in hopeless situations.

I sometimes ponder the fact that there have been Christians in Palestine since the first Pentecost. Now we Palestinian Christians are less than 1.5 percent of the population. According to recent studies by Bethlehem University and the Diyar Consortium, Palestinians are leaving the country for three reasons: difficulties caused by the political conflict, a lack of jobs and growing political and religious extremism.

Even so, Palestinian Christianity has survived 2,000 years. We have never ruled the country, nor were we ever in the majority. We do not have much property, power, money or influence. Yet we have survived. And I believe we will survive another 2,000 years. We have survived for the simple reason that we have carried the death and resurrection of our Lord in our bodies, souls and minds. Our strength has always been our witness, in spite of our weakness. The mystery of salvation keeps our hope and our living witness alive. By God’s grace, we carry our light to the world and are ready to pay the price for this. This is why we do not focus on numbers but on the fact that our witness and diakonia are a light in our society. In spite of circumstances, we Palestinian Christians try to continue to be brokers of justice, instruments of peace, ministers of reconciliation, defenders of human rights including women’s rights and apostles of love. I only pray that Christ the light may continue to call us for this holy task of being light in the world, accompanying our sisters and brothers in the world and in Jerusalem.

We ask you to hold us in prayer that God may continue to use us to be light. Pray that the political situation won’t prevent us from being living witnesses and extinguish our light. As sisters and brothers in Christ and fellow light bearers in the world, we should together let our lights shine so that it might see Christ’s light in us and glorify our Father in heaven.

May the peace of God, which passes all understanding, keep your hearts and minds in Christ Jesus. Amen.

Loviisan XXIV rauhanfoorumi 6.-8.8.2010

Luterilaisen maailmanliiton vastavalittu presidentti Munib Younan alustaa seminaarissa ja saarnaa Loviisan rauhanmessussa – Psykoanalyytikko Arno Gruenin oivallus palkitaan Loviisan rauhanpalkinnolla – Entiset israelilais- ja palestiinalaistaistelijat kommentoivat Lähi-idän tilannetta

Loviisan 24. rauhanfoorumi on tiivis kolmen päivän paketti tiedettä, taidetta ja tunnetta, iloa, eloa ja ideoita. Esiintyjä- ja asiantuntijakaarti on kansainvälinen ja rohkeasti uusia ajatuksia esille tuova. Tervetuloa kuuntelemaan, kohtaamaan ja keskustelemaan!

Pyhän maan piispa ja entiset israelilais- ja palestiinalaistaistelijat pohtivat Lähi-idän tilannetta. Reilu viikko sitten Luterilaisen maailmanliiton presidentiksi valittu, rakentavista kannanotoistaan tunnettu Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon piispa Munib Younan on lauantain Jerusalem – rauhan kaupunki? -seminaarin pääpuhuja. Hän on aikoinaan opiskellut Suomessa ja pitää puheenvuoronsa suomeksi. Lähi-idän tilannetta pohtivat myös entisten israelilaissotilaiden ja entisten palestiinalaistaistelijoiden yhdessä muodostaman Combatants for Peace -järjestön edustajat Roni Segoly ja Sulaiman Khatib. Mukana keskustelussa myös Suomessa asuvia juutalaisten ja muslimien edustajia.

Psykoanalyytikko Arno Gruenin oivallus maailmanrauhan saavuttamiseksi palkitaan Loviisan rauhanpalkinnolla. Gruen on Saksassa syntynyt, Amerikkaan juutalaisvainoja paennut ja Sveitsiin asettunut tutkija, kirjailija ja psykoanalyytikko. Elämäntyönään hän on tutkinut ihmisen väkivaltaisuuteen johtavia syitä ja haastanut siten Freudin käsityksen ihmisen luontaisesta väkivaltaisuudesta. Palkinnonluovutustilaisuudessa Gruen pitää puheen, jonka yhteenveto esitetään suomeksi.

Onko median totuudesta suunnan näyttäjäksi? Lauantain toisessa seminaarissa median tilannetta ruotivat Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen, Iran -asiantuntija Liisa Liimatainen, israelilainen toimittaja ja aseistakieltäytyjä Lior Volinz, Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja Aarni Tuominen sekä taiteilija ja vapaa toimittaja Lauri Kojo. Puheenjohtajana toimii pääsihteeri Pirjo Härö.

Uskonnot kohtaavat sekä esiintymislavalla että kokoushuoneessa. Religions for Peace -järjestön naisverkosto on järjestänyt Laivasillalle eri uskontojen rukous, runous ja tanssiesityksiä ennen Saksassa asuvan, Nonviolent Peaceforcen Euroopan edustajan Outi Arajärven puhetta ja perinteikästä Hiroshima-päivän kynttiläkulkuetta. Myös uudistuneessa Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunnassa ovat vähemmistöuskonnot aiempaa paremmin edustettuna.

Monipuolista ja kansainvälistä musiikkitarjontaa. Rauhanfoorumin musiikkiosuuden avaa jo torstaina funkahtavaa rappia esittävä Koivuniemen herrat. Lauantaina Loviisan torilla esiintyy Voices of Praise -kuoro Ghanasta ja Nykyajan kansanlauluja laulava Marja-Leena Airaksinen. Tarjolla toritapahtumassa myös kirjoja, rauhanlettuja ja informaatiota aina teosofiasta Länsi-Saharaan. Illalla tanssitaan Laivasillalla Mama African eli senegalilaisen rumpumusiikin tahdittamana. Sunnuntain kirkkokonsertissa Laura Virtala ja Jukka Nykänen tulkitsevat musikaalisävelmiä ja Palvelutalo Esplanadissa yhteislaulua vetää Rauno Kinnunen.

Luterilaisen maailmanliiton presidentti saarnaa Loviisan rauhanmessussa. Piispa Younanin sunnuntain saarna on keskustelumuotoinen, toisena keskustelijana toimii Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunnan puheenjohtaja, suurlähettiläs Ilari Rantakari. Rauhanmessun on Loviisan rauhanfoorumille säveltänyt Matti Turunen ja sen esittää Lähde -kuoro Helsingistä.

Ilmaisia elokuvanäytöksiä. Kino Marilynissä sekä perjantaina että lauantaina esitettävä Home -dokumenttielokuva on Yann Arthus-Bertrandin vuonna 2009 ohjaama ihmiskunnan historiasta ja luontosuhteesta kertova henkeäsalpaava taideteos. Eri puolilla maailmaa ilmasta kuvattu elokuva tuo eteemme maailman monimuotoisuuden ennennäkemättömällä tavalla.

Näyttelyitä on kaksi: Toivon siemeniä, pelon siemeniä – 40 vuotta miehitystä palestiinalaisalueilla -valokuvanäyttely Loviisan kirjastossa on auki arkisin kirjaston aukioloaikoina 2.8.-2.9. Väkivallan kulttuurista rauhankulttuuriin -näyttely Lovisa Gymnasiumissa on suunnattu lähinnä lukiolaisille, muulle yleisölle se on auki 6.-8.8. klo 12-17.

Tarkka ohjelma löytyy osoitteesta www.rauhanfoorumi.fi/ohjelma-2010. Tapahtumat ovat ilmaisia ja Helsingistä on järjestetty Loviisaan viiden euron meno – paluu -bussikuljetus (lähdöt pe klo 17.30, la klo 9.30 ja su klo 10.30.)

Loviisan rauhanfoorumi järjestetään vuosittain vapaaehtoisvoimin usean järjestön yhteistyönä Hiroshima-päivän (6.8) ympärillä. Tavoitteena on kanssakäymisen ja taiteen keinoin lieventää ihmiskunnan pelkoja, etsiä ratkaisuja ristiriitoihin ja tuoda iloa ihmisten elämään. Tapahtumien linjauksista ja teemoista päättää Loviisan rauhanfoorumin neuvottelukunta. Taustaorganisaationa toimii Suomen Kristillinen Rauhanliike ja suojelijana presidentti Tarja Halonen.

Lisätietoja:

Timo Virtala
Loviisan rauhanfoorumin pääsihteeri
+358 45 784 055 74
timo@virtala.com
www.rauhanfoorumi.fi

Facebook: www.facebook.com/LovPeaceForum
Facebookin tapahtuma -sivu.
Twitter: www.twitter.com/LovPeaceForum

Loviisan rauhanfoorumissa 2010 esiintyvä piispa Younan valittiin Luterilaisen maailmanliiton presidentiksi

Tapahtuma: Jerusalem – rauhan kaupunki?
Aika: Lauantaina 7.8.2010 klo 14.00 – 16.00
Paikka: Kino Marilyn, Kuningattarenk 17, Loviisa.
Liput: Vapaa pääsy
Kieli: Englanti ja suomi

Julkaistu 24.7.2010 Klo 15:03, julkiasija: Kirkon tiedotuskeskus. (Hae uutistuottajan muut uutiset)

Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa, TT Munib Younan valittiin Luterilaisen maailmanliiton presidentiksi järjestön 11. yleiskokouksessa Stuttgartissa 24.7. 2010. Younan oli ainoa ehdokas maailmanliiton presidentiksi.

Munib Younan on syntynyt Jerusalemissa vuonna 1950. Hän on opiskellut teologian maisteriksi Helsingin yliopistossa ja puhuu myös suomea. Vuodesta 1998 lähtien hän on toiminut Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispana.

Esittelypuheenvuorossaan hän kertoi lapsuudestaan pakolaisperheen lapsena Jerusalemissa.

”Kirkon koulun kaakao toi minut luterilaisuuteen. Luterilaisuudessa ristin teologiamme mahdollistaa työmme olla välittäjänä vaikeuksissa olevassa maailmassa ja siellä missä rakkautta tarvitaan.”

Luterilaisen maailmanliiton presidenttinä tärkeimmäksi hän näkee vaalia maalimanliiton yhtenäisyyttä, sovinnon prosesseja ja diakoniaa.

Hän piti tärkeänä LML:n roolia uskontojen välisessä dialogissa varsinkin juutalaisten ja muslimien välillä. Younan pitää kirkkoa profeetallisena välineenä vastustaa antisemitismiä ja islamofobiaa.

Piispa Younan on edistänyt rauhaa ja uskontojen välistä yhteyttä järjestämällä juutalaisten, kristittyjen ja muslimijohtajien kanssa yhteisiä tapaamisia. Vuonna 2001 hän sai Suomen kristillisen rauhanliikkeen palkinnon ja vuonna 2005 Betlehemin tähti -palkinnon presidentti Mahmoud Abbasilta.

Younan on julkaissut Sovinnon toivossa-kirjan, jossa hän etsii rauhanomaisia ratkaisuja Lähi-idän poliittis-uskonnollisiin ongelmiin.

Äänestyksessä hän sai 300 ääntä, 23 vastaan ja 37 tyhjää. Ääniä annettiin yhteensä 360. Hän seuraa tehtävässä Amerikan evankelisluterilaisen kirkon johtavaa piispa Mark S. Hansonia, joka on toiminut presidenttinä vuodesta 2003.

Suomen Lähetysseura toimii yhteistyössä Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Kirkko toimii Jordaniassa, Länsirannalla ja Jerusalemissa. Younanin johtama arabiankielinen kirkko on ainoa luterilainen kirkko Lähi-idässä. Kirkon työn avainalueita ovat seurakunta- ja diakoniatyö sekä koulutyö. (KT/Iiris Kivimäki, Paula Laajalahti)

Jerusalem – rauhan kaupunki?


Liri Mizrahi ja Bassam Araminin kiertävät kertomassa sovinnon mahdollisuudesta.

Tapahtuma: Jerusalem – rauhan kaupunki?
Aika: Lauantaina 7.8.2010 klo 14.00 – 16.00
Paikka: Kino Marilyn, Kuningattarenk 17, Loviisa.
Liput: Vapaa pääsy
Kieli: Englanti ja suomi

Loviisan rauhanfoorumin seminaarissa Jerusalem – rauhan kaupunki? pohditaan millä keinoilla on mahdollista saavuttaa rauha Lähi-Itään. Keskustelemassa mm. Suomessa aikoinaan teologiaa opiskellut, nykyisin Jordaninan ja Pyhän maan piispana toimiva Munib Younan sekä israelilais-palestiinalaisen Combatants for Peace (CfP) -kansalaisjärjestön edustajia. Puheenjohtajana toimii suurlähettiläs Ilari Rantakari. Alla oleva, CfP:n edellisen suomenvierailun jälkeen kirjoitettu kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Stadin Ruusu -lehdessä.

Ensimmäisen kerran Bassam Aramin ­lähti mukaan israelilaissotilaiden ärsyttämiseen ollessaan kolmetoistavuotias. ”Lapsen on helppo lähteä mukaan,” hän kertoo. ”Sitä menee vain joukon mukana. En tiennyt mitään politiikasta. En tiennyt miksi israelilaissotilaat olivat kaupungissamme ja miksi he ärsyyntyivät heilutellessamme tuolloin vielä kiellettyä Palestiinan lippua.” Bassiam varttui ja kivet vaihtuivat kranaateiksi. ”Ei me kehenkään osuttu. Se oli sellaista sähellystä, kranaatit lensivät minne sattuu. Emme osanneet käyttää niitä aseita.”

Seitsemäntoistavuotiaana hänet tuomittiin israelilaiseen vankilaan. Seitsemän vuoden ajan hänen elämänsä oli täynnä mielivaltaisia rajoituksia, tylsyyttä, väkivaltaa ja nöyryytyksiä. Vankilasta vapauduttuaan jälkeen hän perusti perheen. Bassam kertoo elämäntarinaansa vakavana, mutta höystää kertomustaan huumorilla: ”Naimisiinmeno oli kuin toinen vankilatuomio. Lapsien saaminen oli kuin toinen miehitys.”

Vuosien prosessoinnin ja ennen kaikkea henkilökohtaisten tuttavuuksien ansiosta Bassam tuli siihen tulokseen, että puhuminen vaatii enemmän rohkeutta kuin viha ja väkivalta. Hän liittyi entisten israelilaissotilaiden ja entisten palestiinalaistaistelijoiden perustamaan Combatants for Peace -järjestöön ja alkoi kiertää Israelissa ja palestiinalaisalueilla kertomassa sovinnon mahdollisuudesta. ”Se on ainakin varmaa, että väkivallalla tätä konfliktia ei ratkaista.” Kahta vuotta myöhemmin hänen vakaumuksensa joutui kovaan kokeeseen kun israelilaissotilaat ampuivat hänen 10-vuotiaan tyttärensä. Bassam päätti jatkaa aloittamallaan vuoropuhelun tiellä.

Helsinkiin Bassam saapui Tampereen rauhantutkimuslaitoksen ja Anna Lindh -säätiön kutsumana yhdessä israelilaisen Liri Mizrahin kanssa. Heidän edustamansa Combatants for Peace -järjestö perustettiin vuonna 2005. Ensin se oli tarkoitettu vain entisille taistelijoille, sittemmin toiminta on laajentunut ja mukaan otetaan myös siviilejä. Heillä on satoja jäseniä ja tuhansia tukijoita. Combatants for Peace järjestää säännöllisiä tapaamisia, turistikierroksia miehitetyille alueille, oliivipuun istutuksia, mielenosoituksia ja teatteriesityksiä. Tavoitteena on aito ystävyys konfliktiosapuolten kesken.

Liri Mizrahi suoritti usean vuoden asepalveluksen kuten muutkin israelilaistytöt ja pojat. Hänen vanhempansa puhuivat usein suvaitsevaisuudesta ja korostivat palestiinalaisten oikeuksia. Kuitenkin käytännössä he elivät täysin eri maailmassa kuin palestiinalaiset. Mediassa ei käsitelty palestiinalaisalueiden köyhyysongelmaa eikä elämää ratkaisevasti rajoittavia liikkumisrajoituksista, niihin Liri tutustui vasta lukiessaan ulkomaisia lehtiä internetin kautta. Häntä alkoi ärsyttämää oma helppo elämä ja muodollinen suvaitsevaisuus, joka ei kuitenkaan johtanut millään muotoa tilanteen parantamiseen.

Liri kertoo ensimmäisestä Combatants for Peace -tapaamisestaan palestiinalaisalueiden puolella. ”Se oli aivan eri maailmansa. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt siellä.” Sotaa leikkivä lapsi pysäytti heidän autonsa ja osoitti leikkipyssyllään Liriä kasvoihin. Asettaan laskematta lapsi toisti israelilaissotilaiden tiesuluilla käyttämät fraasit. ”Hän kysyi kuka olen ja minne olen menossa, pyysi näyttämään ajokortin ja passin ja niin edelleen. Vaikka se oli vain leikkiä, se auttoi minua ymmärtämään jotain palestiinalaisten arjesta.” Yhtenä suurimmista ongelmista Liri pitää israelilaisten mediapimentoa olematonta ja olematonta kanssakäymistä palestiinalaisten kanssa. Israelissa ei tiedetä millaista on palestiinalaisten arki.

”Vain anteeksianto ja kostonkierteen katkaiseminen voi pelastamaa israelilaiset ja palestiinalaiset lapset,” sanoo lapsensa konfliktissa menettänyt Bassam Aramin.

Teksti ja kuva: Timo Virtala.

Bishop Munib Younan to Loviisa

Event: Jerusalem – City of Peace? seminar
Time: Sat 7th Aug 2010 at 14 – 16
Place: Kino Marilyn, Kuningattarenk 17, Loviisa.
Tickets: Free entry
Language: English

Munib Younan, Bishop of Evangelical Lutheran Church in Palestine and Jordan, will be speaking in Loviisa Peace Forum Seminar 7th of Aug 2010. The seminar is going to be held in English. An other video clip of Younan speaking and following comments about him can be found from Religion & Ethics Newsweekly -pages: “Bishop Younan is a person of God and of peace. He needs and deserves the attention of the international community.” (Mary Anderson). “Bishop Munib Younan has been a tireless voice for peace with justice. He needs to be heard globally, especially by people in the U.S.” Said Ailabouni. “Bishop Younan speaks on behalf of the voiceless and the marginalized. An authentic Christian voice in the Middle East promoting values of the Kingdom.” (Rev. Dr. Eardley Mendis)

Piispa Munib Younan Loviisaan

Tapahtuma: Jerusalem – rauhan kaupunki? -seminaari
Aika: Lauantaina 7.8.2010 klo 14 – 16
Paikka: Kino Marilyn, Kuningattarenk 17, Loviisa.
Liput: Vapaa pääsy
Kieli: Englanti

Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan on lupautunut puhumaan Loviisan rauhanfoorumin Lähi-Itä -seminaariin la 7.8.2010 klo 12.30 – 14.30. Munib Younan on toiminut piispana vuodesta 1998. Hän on suorittanut teologian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa ja on ahkera Suomen vierailija. Hänet tunnetaan erityisesti sovitteluun ja anteeksiantoon kehoittavista kannanotoistaan. Maaliskuun alussa hän kertoi Yle Radio 1:n haastattelussa toimivansa nykyisin aktiivisesti kotimaansa koulukirjojen ja opetuksen uudistamiseksi niin, ettei lapsia kasvatettaisi vihaan ja katkeruuteen.

Piispa Younan toimii myös Jerusalemin kansainvälisen kristillisen komitean neuvoston puheenjohtajana, Luterilaisen maailmanliiton varapuheenjohtajana ja Lähi-Idän evankelisten kirkkojen yhteisön puheenjohtaja. Vuonna 2001 hän sai Suomen kristillisen rauhanliikkeen rauhanpalkinnon ja vuonna 2005 Beetlehemin tähti-palkinnon Palestiinan presidentiltä Mahmoud Abbasilta. Piispa Younan on julkaissut kirjan Rauhan todistajina vuonna 2003.