in the society of the unjust

there are unjust rules

unjust games, unjust fights

unjust sorrow, unjust fun and

unjust life.

in the society of the unjust

there are unjust laws

unjust wars, unjust peace

unjust bureaucracy and

unjust democracy.

there is unjust philosophy

unjust history

unjust chemistry

unjust philanthropy

unjust reciprocity

unjust majority

unjust minority

unjust this, unjust that

just unjust.

in the society of the unjust

the highest honor is

the highly coveted ‘nobel war prize’

that goes to the most utterly ugly and unjust.

the unjust enjoys unjust adulations

the unjust indulges in unjust fornications

the unjust imposes unjust subordinations

the unjust does unjust capitulations

the unjust boasts unjust connections

the unjust has unjust institutions

the unjust in unjust isolations

the unjust with unjust ambitions!

in the society of the unjust

the greedy corrupt rules the needy corrupt.

just awesome.

just unjust.

* * *

Written by Ko Ko Thett in April 2010. Copyright Ko Ko Thett (2010). Kindly do not reprint the poem without the express consent of the author. Picture from Rangoon, Burma 2005 by Timo Virtala.

Teksti: Ko Ko Thett
Kuvat (pd): totaloutnow
Suomennos: Timo Virtala

Lyhyempi versio tästä kirjoituksesta on julkaistu 27.3.2010 Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla.

Kun Myanmarin sotilasjuntta (State Peace and Development Council, SPDC) paljasti kaksi vuotta sitten suunnitelmansa vuoden 2010 vaaleista, näin heikon valonsäteen pilkahtavan Myanmarin synkällä poliittisella taivaalla. Mielestäni vaalit on syytä toivottaa tervetulleeksi, sillä lisääntyvä poliittinen osallistuminen, erityisesti monipuolueasetelmassa, saattaa heikentää autoritaarista sotilashallintoa.

Toivoin myös vaalien mukanaan tuoman institutionaalisen, ylhäältä alas tapahtuvan liikuttelun, heiluttelun ja vallantavoittelun aiheuttavan huolia luutuneelle sotilashallinnolle. Parhaimmillaan uudelleenjärjestelyt tuottavat Myanmariin parempaa hallintoa ja laajentavat sosiaalista ja poliittista tilaa. Myös kansainvälinen huomion kiinnittyminen Myanmariin vaalien aikana ja sen jälkeen luulisi olevan eduksi.

Argumentin kääntöpuolena on tietysti vaalien tuoma ansaitsematon legitimiteetti Myanmarin tulevalle hallitukselle. SPDC pitää vaalit asettaakseen voimaan vuoden 2008 perustuslain, joka tulee suojaamaan sotilasoligarkian intressit myös jatkossa. Armeijan kaksoisrooli puolustuksessa ja politiikassa – joka on saanut mallinsa indonesialaisesta dwinfungsi -konseptista – on uudella perustuslailla suojattu.

On syytä korostaa, että laillisuuskysymys syntyi kaupunkiopposition ja SPDC:n käsissä kärsineiden etnisten ryhmien ”legitimiteettiruikutuksesta.” Thaimaan ja Myanmarin rajalla elää arviolta 160 000 etnistä pakolaista kymmenessä pakolaisleirissä. Lisäksi Burman itäosissa on arvioitu olevan puoli miljoonaa maan sisäistä pakolaista, jotka ovat paenneet aseellisia konflikteja ja kehityshankkeita.

Edelliset vaalit pidettiin Myanmarissa kaksikymmentä vuotta sitten. Vuoden 1990 vaaleissa nykyisen sotilasjuntan edeltäjä, State Law and Order Restoration Council (SLORC), yritti turvata voiton National Unity Party (NUP) -puolueelle. NUP:in hävittyä vaalit Aung San Suu Kyin johtamalle pääoppositiopuolue League for Democracy (NLD) -puolueelle, SLORC vaati perustuslain saattamista voimaan ennen vallanvaihtoa.

SLORC asetti 702 jäsenisen kansalliskonventin vuonna 1993, ja antoi sille tehtäväksi perustuslain luonnostelemisen. Konventin jäsenistä kaikki paitsi 106 olivat sotilasjuntan valitsemia. Vuonna 1995 aikaisempiin kokouksiin osallistuneet 90 NLD:n jäsentä saivat huiputuksesta tarpeekseen ja marssivat ulos.

Ulosmarssin jälkeen sotilasjuntta toteutti eri puolilla maata säälimättömiä oppositiopuolueiden jäseniin kohdistuneita tehoiskuja, mikä polarisoi Myanmarin poliittista kenttää entisestään. Kansalliskonventin työ perustuslain laatimiseksi kesti viisitoista vuotta. Tänä aikana juntta on kuluttanut NLD:tä alistavilla laeillaan ja pitänyt Suu Kyi’tä kotiarestissa suurimman osan aikaa. Perustuslain luonnos hyväksyttiin epärehellisen kansalaisäänestyksen perusteella 2008, jonka jälkeen sotilasjuntta julisti järjestävänsä uudet vaalit vuonna 2010.

Edettäessä kohti vuoden 2010, todennäköisesti lokakuun, vaaleja kehitys Myanmarissa ei näytä hyvältä. Tällä hetkellä sotilasjuntalla on pidätettynä 2185 poliittista vankia, jotka he katsovat olevan esteinä vaalimenestykselleen. Samaan aikaan SPDC luo paineita etnisille autonomisille ryhmille, jotka eivät vielä ole päättäneet hyväksyvätkö perustuslain ja ottavatko osaa tuleviin vaaleihin. Maaliskuun kahdeksantena päivänä SPDC julkaisi lopulta joukon häilyviä vaalilakeja, mutta vaalien päivämäärä jätettiin yhä auki.

Vaalilain kaksi keskeisintä komponenttia, vaalikomitealaki ja poliittisten puolueiden rekisteröintilaki, ovat myös kiistanalaisimmat. Vaalikomitea, jonka tehtävänä on toteuttaa vaalit käytännössä, koostuu kuudestatoista eläkkeellä olevasta valtion virkamiehestä, ja sen puheenjohtajana toimii entinen kenraalimajuri.

Poliittisten puolueiden rekisteröintilain toinen artikla määrittelee puolueen organisaatioksi, joka ”hyväksyy ja uskoo aitoon kurinalaiseen demokraattiseen monipuoluejärjestelmään, ja jonka vaalikomitea antaa perustaa, niin että puolue voi toimia ideologiansa mukaisesti.” Käytännössä tämä tarkoittaa että vaaleihin voi ottaa osaa vain hyväksymällä sotilasjuntan käsityksen ”kurinalaisesta ja kukoistavasta demokratiasta,” jota vuoden 2008 perustuslaki varjelee.

Puoluerekisteröintilain kymmenes artikla puolestaan kieltää puolueiden jäsenyyden vankilatuomiotaan suorittavilta henkilöiltä. Vaalilain mielivaltaisuus oli yllätys jopa Suu Kyille, joka on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana joutunut säännöllisesti vastaavien ”lakien” kohteeksi. On syytä mainita, että yksi sotilasjuntan ensimmäisistä laeista, jonka se loi poliittisen päämäärän saavuttamiseksi, oli Suu Kyin ensimmäisen kotiarestin jatkaminen vuonna 1989. Sellaisenaan hallituksen puoluerekisteröintilaki on yleisesti nähty jälleen uutena Suu Kyi’n vastaisena lakina.

Vaalilait olivat erityisen kova isku NLD:lle, ei vähiten koska ne julistavat puolueen vuoden 1990 vaalivoiton mitätöidyksi. Lakien on myös tulkittu sitovan uljaimman oppositiopuolueen tekemään faustilaisen sopimuksen juntan kanssa – NLD:n täytyy luopuoa puolueensa sielusta, Suu Kyistä, joka suorittaa parhaillaan ehdollista vankeustuomiota, jos puolue aikoo ottaa osaa vuoden 2010 vaaleihin. Sama pätee myös pienempiin oppositiopuolueisiin, kuiten Shan National League for Democracy -ryhmään, jonka johtajat ovat vankilassa. Laki vaatii myös että puolueet, jotka haluavat osallistua vaaleihin, täytyy rekisteröityä tai uudelleenrekisteröityä vaalikomitealle toukokuun seitsemänteen päivään mennessä.

Myanmarin vaalilaki on siis kumonnut kaiken toivon siitä, että vaaleista tulisi avoimet. Tästä huolimatta moni poliittinen puolue on jo aloittanut vaalikampanjoinnin, vaikkei heidän tiedossa ole edes tarkkaa vaalipäivää. Monet puolueet, jotka olivat olemassa jo 1990 vaaleissa, ovat vallanpitäjien apupuolueita. Itse SPDC:n oletetaan muuntavan massaorganisaationsa Union Solidarity and Development Association (USDA) poliittiseksi puolueeksi näihin vaaleihin. USDA, eli ”valkopaidat” on tunnettu kovista otteistaan toisinajattelijoita kohtaan. Sen jäsenmääräksi on ilmoitettu 24 miljoonaa, mikä tarkoittaisi melkein puolta Burman väkiluvusta. Kaikkien valtion virkamiesten täytyy olla USDA:n jäseniä.

Toisella puolella Myanmarin poliittista kenttää on siis juntan USDA-puolue apupuolueineen, ja toisella puolella massiivisesti heikennetty NLD, jonka ei ole vielä päättänyt vaaleihin osallistumisestaan. Näiden välissä on pieniä ryhmittymiä, kuten Union Democracy Alliance ja Demokraattipuolue, jotka ovat päättäneet yrittää parhaansa sotilasjuntan demokratiapelissä.

NLD:n seuraavan siirron arvioiminen vaatii NLD:n ja SPDC:n taistelun luonteen ymmärtämistä. NLD voitti vuoden 1990 vaalit ja on siitä lähtien vaatinut huonolla menestyksellä valtaa itselleen. Niin paljon kun NLD haluaakin heikentää SPDC:tä lakiin vedoten, haluaa SPDC tehdä samoin NLD:lle. Johtuen kamppailun legalistisesta luonteesta, NLD:n suurin dilemma on jatkaako olemassaoloaan sorrettuna ja laillisena, vai pitääkö periaatteensa ja tulee lakkautetuksi.

Ymmärrettävästi tämä on jakanut NLD:n johtoa. Puolueen mahdollisesta uudelleenrekisteröitymisestä päätetään yli sadan edustajan puoluekokouksessa 29. maaliskuuta. Koska laillisena puolueena oleminen on osa puolueen identiteettiä, se taipunee uudelleenrekisteröinnin kannalle. Suu Kyin mukaan ”Kun jotain on tapahtunut, se on tapahtunut, eikä sitä enää saa tekemättömäksi. Voit vain toimia vain sen puolesta, mikä on mahdollista.”

Juuri nyt mahdollisuuksien kenttä on hyvin rajoittunut. Mitä tahansa NLD päättääkin, on hyvin epätodennäköistä, että se pystyisi ainakaan lähitulevaisuudessa estämään SPDC:tä viemästä Myanmaria kohti ”kurinalaista ja kukoistavaa demokratiaa.” Keskusteltaessa Myanmarin poliittisesta tilanteesta puhujat ovat yleensä yksimielisiä, että maan täytyy ehdottomasti siirtyä eteenpäin. Mutta kysymys, erityisesti NLD:lle, kuuluu, miten eteenpäin liikkuminen on mahdollista sotilasjuntan äärimmäisen epäoikeudenmukaisten sääntöjen alla. NLD, sekä sen johtaja Aung San Suu Kyi’n ja muut vangitut toisinajattelijat, tuovat kärsimyksillään julkiseksi sotilasjuntan räikeän epäoikeudenmukaisuuden.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva Burma-asiantuntija.

Kaikille avoin seminaari Kuopion kaupunginkirjaston kokoussalissa lauantaina 12.9.2009 klo 11

11 Timo Virtala: Gandhi ja gandhilaiset menetelmät Suomessa
11.30 Ko Ko Thett: Burmese Culture
12 Miika Pölkki: Japanilaisen kirjallisuuden kotouttaminen suomalaisena itäisyyden muotona

12.30 tauko

13 Jarmo Saarti: Kiinan uskonnollis-filosofisten teosten suomennokset
13.30 Katriina Kajannes: Lassi Nummi ja Kiina

Järjestäjät: Suomen sana ry, Lassi Nummen seura ry, Keski-Suomen kulttuuriyhdistys ry ja Kuopion kaupunginkirjasto

Vapaa pääsy – tervetuloa!

Tiedustelut: Katriina Kajannes puh. 050-4303451

Pasifismilla on idealistinen ja radikaali maine, vaikkei se lähemmin tarkasteltuna ole kumpaakaan.

Sanakirjan mukaan pasifismi eli rauhanaate tarkoittaa ”pyrkimystä sotien välttämiseen ja kansojen rauhanomaiseen kanssakäymiseen.” Pasifistilla puolestaan tarkoitetaan rauhanaatteen kannattajaa.

Pasifismi -sanan alkuperä on latinan kielen sanoissa paci- (pax) eli rauha ja -ficus eli tekeminen. Näin ollen rauhantekijä lienee paras suomenkielinen vastine pasifistille.

Rauhan tekeminen, eli työ sotien ennaltaehkäisemiseksi ja väkivallan vähentämiseksi, ei ole sen radikaalimpaa tai idealistisempaa kuin lääketieteenkään työ tauteja vastaan. Tauteja on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta onneksi kenellekään ei tule mieleenkään kyseenalaistaa lääketieteellisen työn merkitystä tämän takia.

Työ rauhan puolesta ei ole idealismia, vaan yksi ihmiskunnan tärkeimmistä tehtävistä.

Loviisan rauhanfoorumi tarjoaa omalta osaltaan puitteet tälle työlle. Tämän vuoden seminaarissa pohdimme, mitä kasvattajat ja päättäjät voivat tehdä saadakseen väkivallan vähenemään kotona ja koulussa. Ja edelleen: miten onnistunut kasvatus tuo rauhaa, suvaitsevaisuutta ja viisautta tähän ristiriitojen repimään maailmaan. Rauhanfoorumissa on myös esillä perheväkivallasta kertova näyttely.

Jokainen yksittäinen väkivallanteko ja jokainen yksittäinen sota on estettävissä. Mitä enemmän teemme työtä rauhan eteen, sen paremmin onnistumme. Mitä enemmän pohdimme, tutkimme, testaamme, opetamme ja otamme käytäntöön rauhaa ylläpitäviä ja rauhaan johtavia toimintamalleja, sitä vähemmän maailmassa on väkivaltaa.

Timo Virtala, Loviisan rauhanfoorumin pääsihteeri

Tapahtuma: Timo Virtalan Burma my friend -valokuvanäyttely & avajaiset
Aika: Näyttely esillä ma 18.8. – 13.9.2008, avajaiset ma 18.8. klo 18.00.
Paikka: Kotkan pääkirjasto
Liput: Vapaa pääsy
Kieli: Englanti, suomennos tarvittaessa

Keskustelu Burman tilanteesta jatkuu. Loviisan rauhanfoorumi tarjoaa toistamiseen mahdollisuuden tavata burmalaistaustaista helsinkiläisopiskelijaa, runoilijaa ja burma-aktivisti Ko Ko Thettia. Esillä mm. seuraavat loppuvuodesta 2005 ottamat kuvat:

Ko Ko Thett wrote the poem to mark the 20th anniversary of 8 August 1988 (8888) uprising of his homeland Burma.

Ko Ko Thett kirjoitti tämän runon 8.8.1988 tapahtuneen 8888 -kansannousun 20-vuotispäivän kunniaksi.

cerebral malaria (8888-8808)

twenty years
what’ve you done so far
you and your mighty mindset rigidity
that reeks of pugnacity
have buried my dignity alive twice
if i were you
i would have slashed my face with the bayonet
with which you skewered that child soldier
with a deafening ‘CHARGE!’

twenty years
what’ve you achieved so far
save entrenching yourself in that trench
that smells of your enemies’ stench
thou spake democracy
thou sounded hypocrisy

twenty years
you shouldn’t be proud of your paranoia
what’ve you got so far
nothing but you and your mighty mind-numbing mediocre propaganda
nothing but you and your spy stories
nothing but you and your rhetoric shit
with which i’ve been fed
as if i were a cowed circus tiger

twenty years
two hundred thousand tears
fifty million fears
you have hurled at my complacency
monhinga, ohnno-khaukswe, monhinga
morphine, metatheory, metta
delirium, derision, dukkha-thitsa
heroes deliver!

twenty years
tell me who you are
a fetus preserved in a revolution jar?
or a snake in a counterrevolution bottle?
exported all over the world
for a mere twenty dollars?

twenty years of your self-righteous sacrifice
twenty years of unwavering intransigence
twenty years of incredible incompetence
twenty years of violent illusions and vicious infightings
twenty years of iconoclasm on one hand and idolatry on the other
twenty years of indulged orthodoxy in dire purgatory
twenty years of morbid prejudice and maudlin pride
twenty years of rancourous regression and rant
twenty years of obsequiousness for kakistocracy
twenty years of the elegant white queen being partially pinned
twenty years of diminishing hope that the table may be turned
……………………………………………………..

twenty years
behind bars
beyond wars
beneath peace
before justice
below the harvest of sorrow
besides the point
a, b, c, d, e, f, g, e, f
you are everywhere
but have you got anything anywhere?

Ko Ko Thett
4.8.2008
Do not publish/print this poem without the express consent of the poet.
Ethän julkaise/tulosta tätä runoa ilman tekijän lupaa.

Q. Could you tell us about your childhood?

I was born in Rangoon (Yangon) in the early 1970s. My father was a technician from a military establishment. I have one younger sister but I was told that my elder sister died in infancy. Perhaps due to that fact, plus being a boy, I had been pampered like a prince. Just like most other infants in Burma, I had been through some critical illnesses during my childhood. Obviously I had survived. My parents still hold that I am a very venerable bellybutton of the universe.

Q. When and why did you leave Burma?

I do not wish to go too deep into my personal life. But I can put my life into perspective. Let me identify general life patterns of Burmese refugees first. Then I can place myself into one of the categories. There are generally three patterns:

1) happy childhood-happy campus life-activism-flight from the country before or after the military coup in September 1988 – years of hardship in the jungle as a student rebel and/or arrest and years of torment and toil in a Burmese prison – release-flight from the country-years of sojourn in a refugee camp in Thailand – resettlement in a Western country

2) happy childhood-happy campus life-activism-arrest-detention and/or imprisonment-release-flight from the country-more activism in exile-sojourn in a refugee camp in Thailand-resettlement in a Western country

3) poor but happy childhood in the ethnic areas where fighting between government troops and ethic insurgents are common – village burned down – forced labour or forced relocation or other hardships and/or years of hardship in the Burmese jungle as an ethnic rebel, flight to a Burmese refugee camp at Thailand-Burma border – years of stay in a refugee camp (up to 20 years in some cases) – resettlement in a Western country

Type 1 and 2 are typical stories of majority Burman refugees who had had higher education inside Burma. Type 3 is a typical life trajectory of ethnic refugees in rural or remote areas close to Burma’s neighbouring countries. I learned these patterns when I was working with Jesuit Refugee Service-Burma Project in Bangkok from 1997 to 2000. During that rewarding job, I had a chance to listen to hundreds of traumatic stories of the Burmese refugees so that I could assess their needs. The different stories they told me could be summed up as above. Details are much more varied and horrid. I could place myself in Type 2.

Picture: tv

Q. How was the life in refugee camp?

Life in a Burmese refugee camp is not as hard physically as popular Western imagination would have it. It’s not like a prison where you are under guard all the time. In prison your life rotates around a certain routine. A Burmese refugee camp looks like an enormous fenced village. Everything but productive activities which are vital for human existence is available there. People in refugee camps are cared for and fed by humanitarian organizations. They survive on hope that they could go out of the camp to a free world some day.

Imagine staying in confined refugee came for many years without any assurance of resettlement; you get sick from boredom; then you might try out some drugs easily available in the camp; then you get depressed… I saw a young man who stabbed himself to death out of boredom a few weeks before his departure for the resettlement in the US. He hoisted a dagger against a tree and pushed his throat against it. This is why humanitarian organizations have been trying to engage refugees in income-generation, vocational training or other educational activities. Of course there are also many refugees who managed to make the best out of their sojourns in the refugee camp.

Q. How did you end up to Finland?

I applied for resettlement in Australia. But the process was taking too long; it would take three years, I heard. So I decided to come to Finland where the process of immigration and resettlement took less than three months – thanks to efficient Finnish bureaucracy.

Q. What should “the West” do to support Burmese democracy movement?

This is my favourite question so far. But the answer will take a book. In brief, I would say that the West should learn more about Burma. As a Burmese I find Western media portrayal of my country and its democratic struggle shallow and facile. I want the West to be aware that Burma is not just about the seemingly unending struggle between an evil military regime and its do-gooder detractors, it’s not just about feel-good democracy campaigns, it’s not just one of the last frontiers for Western tourists, it’s not a test tube for foreign policy formulation of former colonial Western countries, it’s not just about exotic girls described by Kipling, Orwell and the like, it’s not going to be a Southeast Asian Iraq. Just like all other countries in the world, it’s a dynamic and organic entity with its diverse cultures and thousands of years of proud histories. Your approach to Burma may differ, depending on your interpretation of such histories. Yet you can do better for that unfortunate little country if you have better understanding of its cultures and its histories.

Tapahtuma: Keskustelua Burman tilanteesta
Aika: Torstaina 7.8.2008 klo 16.00
Paikka: Cafe Owen, Kauppakeskus Galleria, Kuningattarenkatu 11, Loviisa
Liput: Vapaa pääsy
Kieli: Englanti, suomennos tarvittaessa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskontokasvatussihteerina tyoskenteleva Pekka Y Hiltunen tulee Loviisan rauhanfoorumiin keskustelemaan burmalaissyntyisen Ko Ko Thettin kanssa Burman tilanteesta. Keskustelu on englanninkielinen, mutta suomennos tai tiivistelmä suomeksi jarjestetään tarvittaessa.

Keskustelu tapahtuu torstaina 7.8.2008 klo 16.00 loviisalaisen kauppakeskus Gallerian Cafe Owenissa osoittessa Kuningattarenkatu 11. Aiheena on mm. Burman boikotti, buddhalaisuuden asema Burmassa ja sen politiikassa, viime vuoden mielenosoitukset ja tilanne toukokuussa yli 130 000 ihmista tappaneen sykloni Nargiksen jalkeen.

Vantaalaisen seurakuntalehden Vantaan Laurin arkistosta loytyy Loviisan rauhanfoorumin taman vuoden teemaan sopiva artikkeli, jossa Pekka Y Hiltunen peräänkuuluttaa uskontojen välista vuoropuhelua. Tassa artikkeli kokonaisuudessaan:

Kirkon uskontokasvatussihteerin mielestä nyt tarvitaan uskontojen välistä vuoropuhelua

Yhdysvaltain 43. presidentti George W. Bush varapresidentti Dick Cheneyn kanssa puhumassa lehdistölle elokuussa 2006. Kuva: Eric Draper

Kun George W. Bush käytti sanaa crusade eli ristiretki, hän puhui moraalisesta tehtävästä, mutta sanavalinta oli virhe. Islamilaiselle maailmalle ristiretki-sana on muistutus siitä, miten länsi on tullut tappamaan ja alistamaan heitä, huomauttaa kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen.

- Sivistynyt islamilainen pitää jihadia eli pyhää sotaa elämänasenteena – ihminen on ikään kuin sisäisesti taistelussa hyvän puolesta. Fundamentalistisille ääriryhmille se kuitenkin tarkoittaa oikeaa sotaa uskottomia vastaan.

- Islamilaisten ääriryhmien ajattelussa korostuu myös näkemys islamilaisesta valtiosta ainoana oikeana – ihanteena on siis vallan ja uskonnon liittoutuminen. Tällainen uskonnon tai yhtä lailla jonkin poliittisen ideologian ja vallan yhteen kietoutuminen on saanut historiassa paljon pahaa aikaan, Hiltunen pohtii.

Hiltusen mukaan Yhdysvaltoihin kohdistunut terrori-isku oli niin hirvittävä, että vihan ja koston tunteet ovat ymmärrettäviä. Näille tunteille ei kuitenkaan pidä antaa ylivaltaa, sillä muuten voi käydä niin, että pelataan terroristien pussiin.

- Jos USA tekee perustelemattoman vastaiskun ilman kunnon todisteita, sillä saattaa olla vakavat seuraukset. Ehkä terroristien nimenomaisena tavoitteena oli provosoida lännen vastaisku ja sitä kautta hankkia lisää kannatusta ääriliikkeille.

- Minusta nyt on tärkeää miettiä, miten tukea maltillista islamia. Täytyy muistaa, että islamin historiassa on ollut kausia, jolloin se on ollut melko suvaitsevainen toisinuskovia kohtaan. Esimerkiksi Turkissa oli 1900-luvun alussa suuri kristillinen vähemmistö ja sulttaanilla oli juutalaisia neuvonantajia.

Hiltunen kertoo itse käyneensä Indonesiassa Ambonin saarella. Siellä kristityt ja muslimit elivät vuosisatoja rinnakkain, ennen kuin ääriainekset ottivat vallan ja alkoivat tappaa toisiaan.

USKONTOA EI VOI UNOHTAA

Kristillisen lännen ja islamilaisen maailman välinen vuoropuhelu on Pekka Hiltusen mukaan vaikeaa, mutta välttämätöntä. Kulttuurien välinen keskustelu ei ole mahdollista ilman, että lännessä oivalletaan uskonnon merkitys.

- Valistuksen aikaan syntynyt jako järjen maailmaan ja uskonnolliseen maailmaan on länsimainen keksintö, joka ei vastaa todellisuutta. Uskonto on niin syvällä kaikissa kulttuureissa, ettei sitä voi selittää pois. Esimerkiksi Veikko Lavin laulussa Jokainen ihminen on laulun arvoinen on hyvin kristillinen soundi. Yksilön arvostus ja läntinen ihmisoikeusajattelu on kytköksissä kristillisiin juuriimme.

Muissa kulttuureissa ei aina osata ajatella, etteivät kaikki kristillisistä maista tulevat ilmiöt ole erityisen kristillisiä. Tähän asiaan Hiltunen törmäsi Thaimaassa, jossa hän teki pitkään lähetystyötä. Työssään hän joutui kohtaamaan muun muassa paikallisten ihmisten käsityksen, että seksipalvelujen ostaminen ja pornoelokuvat olisivat osa kristillistä kulttuuria.

- Uskontojen ja kulttuurien välisen dialogin lähtökohta on toisen kuunteleminen myös sellaisissa asioissa, jotka saattavat minut epäsuotuisaan valoon. Se on samanlaista kuin avioliitossa eläminen: minun on opittava kuulemaan, miten toinen kokee minut, ja oltava valmis myöntämään omat heikkouteni. Asenne, jonka mukaan itse on vain ja ainoastaan hyvä ja toinen paha, tekee keskustelun melko mahdottomaksi.

Hiltusen mukaan dialogissa tärkeintä on asenne. Toisen puolesta ei voi käydä keskustelua, mutta itseään voi tutkistella. Hyvä kysymys on, miksi terrori-isku kohdistui nimenomaan globalisaation ja rahan vallan näkyviin symboleihin.

VUOROPUHELUN PERUSTA ON OMA USKO

- Uskontojen välisen vuoropuhelun tavoitteena ei ole yksi uskonto, vaan uskontojen rauhanomainen rinnakkainelo. Helsingin senaatintorilla viime tiistaina pidetty kristittyjen, juutalaisten ja islamilaisten yhteinen rukoushetki oli tästä vahva symboli, iloitsee Pekka Hiltunen.

Senaatintorilla eri uskontojen edustajat puhuivat omalla kielellään, mutta kuitenkin löytyi asioita, joista kaikki olivat samaa mieltä: väkivallan vastustaminen ja rukous rauhan puolesta. Moraalin ja etiikan alueilla uskonnoilla on paljon yhteistä, vaikka niillä onkin erilaisia käsityksiä ihmisen elämän tarkoituksesta.

Vuoropuhelun perusta on, että omasta identiteetistä ei tarvitse tinkiä. Vaikka osassa islamilaista maailmaa kirkkojen rakentaminen on kiellettyä, ei länsimaissa pidä suhtautua samalla tavalla moskeijoihin. Toisen uskonnonvapauden rajoittaminen merkitsisi sitä, että hylkäisimme läntisiin arvoihin keskeisesti kuuluvat ihmisoikeudet.

- Vuoropuhelussa oppii ymmärtämään toista, mutta samalla arvostamaan omaa. Vaikka olemme erilaisia, voimme silti opetella elämään yhdessä.

Uskontojen välisiä oppikeskusteluja käyvät niiden johtajat ja oppineet, mutta kulttuurien kohtaaminen ei ole yksin heidän asiansa. Kun tavallinen suomalainen esimerkiksi kadulla tapaa Intiasta tulleen sikhin, hän ei kohtaa niinkään uskontoa kuin ihmisen. Lähitasolla on kyse ihmisten välisestä kanssakäymisestä, ja siinä uskonto on vain yksi osa kohtaamista.

- Myös valtiot ja niiden poliittinen valtarakenne käyvät uskontokeskustelua, tiedostavat ne sitä tai eivät. Tässä dialogissa pitäisi viholliskuvat muuttaa nyt haasteeksi ja etsiä teitä ylittää ajatukselliset mannerlaatat.

TIUKKA PIPO KÄY, KONEKIVÄÄRI EI

Uskonnollinen tai poliittinen fundamentalismi, sokea usko omaan asiaan, on ilmiö, jota löytyy kaikista kulttuureista. Ristiriitaista on, että yksi sen tämän hetken kasvualustoista on ehkä liikaakin korostettu moniarvoisuus.

- Moniarvoisuuden kääntöpuolena on se, että itsensä juurettomiksi tuntevilla ihmisillä on taipumus liittyä ääriliikkeisiin. Niistä haetaan turvaa ja samanhenkisten yhteyttä. Joku ryhtyy palvomaan hindu-gurua, toisesta tulee saatananpalvoja tai uusnatsi.

- Nykyisessä moniarvoisuudessa pitää varoa sitä, ettei tuloksena ole suvaitsevaisuusfasismi. Tiettyyn rajaan saakka jokaisen pitää saada olla omassa vakaumuksessaan ehdoton. Mutta yhteiskunnalla on kuitenkin oikeus vaatia, ettei tiukkapipoisen varustukseen kuulu kommandopipon lisäksi myös konekivääri.

Hiltusen mielestä pahin vaara on sellainen fundamentalismi, joka yksin uskoo omistavansa uskonnon tai jonkin ideologian todellisen ytimen, ja katsoo, että hyvyys on personoitunut sen jäseniin.

- Aivan äärifundamentalistien mukaan kaikki keinot ovat sallittuja, kun levitetään totuutta. Jotenkin tällä tavalla Yhdysvaltojen terrori-iskun tekijöiden on täytynyt ajatella, Hiltunen miettii.

Lisätietoa uskontojen kohtaamisesta
Lisätietoa islamin ja kristinuskon suhteesta saa Hakunilan kirkossa järjestettävistä islam-illoista. Pastori Risto Soramies pohtii keskiviikkona 3.10. kello 18.30, puhummeko samasta Jumalasta, ja keskiviikkona 10.10. kello 18.30 islamin suhdetta Jeesukseen.

Kirkon lähetystyön keskus (KLK) on julkaissut uuden oppaan uskontojen välisestä dialogista. Suunnista uskontojen maailmassa – dialogiopas seurakunnille -kirjaa voi tilata kirkkohallituksen julkaisu- ja AV-myynnistä puh. (09) 1802 315 tai fax (09) 1802 454 tai sähköpostitse osoitteesta julkaisumyynti@evl.fi.