Myanmarin oppositio vaikean valinnan edessä
Tiistai, Maaliskuu 30th, 2010
Teksti: Ko Ko Thett
Kuvat (pd): totaloutnow
Suomennos: Timo Virtala
Lyhyempi versio tästä kirjoituksesta on julkaistu 27.3.2010 Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla.
Kun Myanmarin sotilasjuntta (State Peace and Development Council, SPDC) paljasti kaksi vuotta sitten suunnitelmansa vuoden 2010 vaaleista, näin heikon valonsäteen pilkahtavan Myanmarin synkällä poliittisella taivaalla. Mielestäni vaalit on syytä toivottaa tervetulleeksi, sillä lisääntyvä poliittinen osallistuminen, erityisesti monipuolueasetelmassa, saattaa heikentää autoritaarista sotilashallintoa.
Toivoin myös vaalien mukanaan tuoman institutionaalisen, ylhäältä alas tapahtuvan liikuttelun, heiluttelun ja vallantavoittelun aiheuttavan huolia luutuneelle sotilashallinnolle. Parhaimmillaan uudelleenjärjestelyt tuottavat Myanmariin parempaa hallintoa ja laajentavat sosiaalista ja poliittista tilaa. Myös kansainvälinen huomion kiinnittyminen Myanmariin vaalien aikana ja sen jälkeen luulisi olevan eduksi.
Argumentin kääntöpuolena on tietysti vaalien tuoma ansaitsematon legitimiteetti Myanmarin tulevalle hallitukselle. SPDC pitää vaalit asettaakseen voimaan vuoden 2008 perustuslain, joka tulee suojaamaan sotilasoligarkian intressit myös jatkossa. Armeijan kaksoisrooli puolustuksessa ja politiikassa – joka on saanut mallinsa indonesialaisesta dwinfungsi -konseptista – on uudella perustuslailla suojattu.
On syytä korostaa, että laillisuuskysymys syntyi kaupunkiopposition ja SPDC:n käsissä kärsineiden etnisten ryhmien ”legitimiteettiruikutuksesta.” Thaimaan ja Myanmarin rajalla elää arviolta 160 000 etnistä pakolaista kymmenessä pakolaisleirissä. Lisäksi Burman itäosissa on arvioitu olevan puoli miljoonaa maan sisäistä pakolaista, jotka ovat paenneet aseellisia konflikteja ja kehityshankkeita.
Edelliset vaalit pidettiin Myanmarissa kaksikymmentä vuotta sitten. Vuoden 1990 vaaleissa nykyisen sotilasjuntan edeltäjä, State Law and Order Restoration Council (SLORC), yritti turvata voiton National Unity Party (NUP) -puolueelle. NUP:in hävittyä vaalit Aung San Suu Kyin johtamalle pääoppositiopuolue League for Democracy (NLD) -puolueelle, SLORC vaati perustuslain saattamista voimaan ennen vallanvaihtoa.
SLORC asetti 702 jäsenisen kansalliskonventin vuonna 1993, ja antoi sille tehtäväksi perustuslain luonnostelemisen. Konventin jäsenistä kaikki paitsi 106 olivat sotilasjuntan valitsemia. Vuonna 1995 aikaisempiin kokouksiin osallistuneet 90 NLD:n jäsentä saivat huiputuksesta tarpeekseen ja marssivat ulos.
Ulosmarssin jälkeen sotilasjuntta toteutti eri puolilla maata säälimättömiä oppositiopuolueiden jäseniin kohdistuneita tehoiskuja, mikä polarisoi Myanmarin poliittista kenttää entisestään. Kansalliskonventin työ perustuslain laatimiseksi kesti viisitoista vuotta. Tänä aikana juntta on kuluttanut NLD:tä alistavilla laeillaan ja pitänyt Suu Kyi’tä kotiarestissa suurimman osan aikaa. Perustuslain luonnos hyväksyttiin epärehellisen kansalaisäänestyksen perusteella 2008, jonka jälkeen sotilasjuntta julisti järjestävänsä uudet vaalit vuonna 2010.
Edettäessä kohti vuoden 2010, todennäköisesti lokakuun, vaaleja kehitys Myanmarissa ei näytä hyvältä. Tällä hetkellä sotilasjuntalla on pidätettynä 2185 poliittista vankia, jotka he katsovat olevan esteinä vaalimenestykselleen. Samaan aikaan SPDC luo paineita etnisille autonomisille ryhmille, jotka eivät vielä ole päättäneet hyväksyvätkö perustuslain ja ottavatko osaa tuleviin vaaleihin. Maaliskuun kahdeksantena päivänä SPDC julkaisi lopulta joukon häilyviä vaalilakeja, mutta vaalien päivämäärä jätettiin yhä auki.
Vaalilain kaksi keskeisintä komponenttia, vaalikomitealaki ja poliittisten puolueiden rekisteröintilaki, ovat myös kiistanalaisimmat. Vaalikomitea, jonka tehtävänä on toteuttaa vaalit käytännössä, koostuu kuudestatoista eläkkeellä olevasta valtion virkamiehestä, ja sen puheenjohtajana toimii entinen kenraalimajuri.
Poliittisten puolueiden rekisteröintilain toinen artikla määrittelee puolueen organisaatioksi, joka ”hyväksyy ja uskoo aitoon kurinalaiseen demokraattiseen monipuoluejärjestelmään, ja jonka vaalikomitea antaa perustaa, niin että puolue voi toimia ideologiansa mukaisesti.” Käytännössä tämä tarkoittaa että vaaleihin voi ottaa osaa vain hyväksymällä sotilasjuntan käsityksen ”kurinalaisesta ja kukoistavasta demokratiasta,” jota vuoden 2008 perustuslaki varjelee.
Puoluerekisteröintilain kymmenes artikla puolestaan kieltää puolueiden jäsenyyden vankilatuomiotaan suorittavilta henkilöiltä. Vaalilain mielivaltaisuus oli yllätys jopa Suu Kyille, joka on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana joutunut säännöllisesti vastaavien ”lakien” kohteeksi. On syytä mainita, että yksi sotilasjuntan ensimmäisistä laeista, jonka se loi poliittisen päämäärän saavuttamiseksi, oli Suu Kyin ensimmäisen kotiarestin jatkaminen vuonna 1989. Sellaisenaan hallituksen puoluerekisteröintilaki on yleisesti nähty jälleen uutena Suu Kyi’n vastaisena lakina.
Vaalilait olivat erityisen kova isku NLD:lle, ei vähiten koska ne julistavat puolueen vuoden 1990 vaalivoiton mitätöidyksi. Lakien on myös tulkittu sitovan uljaimman oppositiopuolueen tekemään faustilaisen sopimuksen juntan kanssa – NLD:n täytyy luopuoa puolueensa sielusta, Suu Kyistä, joka suorittaa parhaillaan ehdollista vankeustuomiota, jos puolue aikoo ottaa osaa vuoden 2010 vaaleihin. Sama pätee myös pienempiin oppositiopuolueisiin, kuiten Shan National League for Democracy -ryhmään, jonka johtajat ovat vankilassa. Laki vaatii myös että puolueet, jotka haluavat osallistua vaaleihin, täytyy rekisteröityä tai uudelleenrekisteröityä vaalikomitealle toukokuun seitsemänteen päivään mennessä.
Myanmarin vaalilaki on siis kumonnut kaiken toivon siitä, että vaaleista tulisi avoimet. Tästä huolimatta moni poliittinen puolue on jo aloittanut vaalikampanjoinnin, vaikkei heidän tiedossa ole edes tarkkaa vaalipäivää. Monet puolueet, jotka olivat olemassa jo 1990 vaaleissa, ovat vallanpitäjien apupuolueita. Itse SPDC:n oletetaan muuntavan massaorganisaationsa Union Solidarity and Development Association (USDA) poliittiseksi puolueeksi näihin vaaleihin. USDA, eli ”valkopaidat” on tunnettu kovista otteistaan toisinajattelijoita kohtaan. Sen jäsenmääräksi on ilmoitettu 24 miljoonaa, mikä tarkoittaisi melkein puolta Burman väkiluvusta. Kaikkien valtion virkamiesten täytyy olla USDA:n jäseniä.
Toisella puolella Myanmarin poliittista kenttää on siis juntan USDA-puolue apupuolueineen, ja toisella puolella massiivisesti heikennetty NLD, jonka ei ole vielä päättänyt vaaleihin osallistumisestaan. Näiden välissä on pieniä ryhmittymiä, kuten Union Democracy Alliance ja Demokraattipuolue, jotka ovat päättäneet yrittää parhaansa sotilasjuntan demokratiapelissä.
NLD:n seuraavan siirron arvioiminen vaatii NLD:n ja SPDC:n taistelun luonteen ymmärtämistä. NLD voitti vuoden 1990 vaalit ja on siitä lähtien vaatinut huonolla menestyksellä valtaa itselleen. Niin paljon kun NLD haluaakin heikentää SPDC:tä lakiin vedoten, haluaa SPDC tehdä samoin NLD:lle. Johtuen kamppailun legalistisesta luonteesta, NLD:n suurin dilemma on jatkaako olemassaoloaan sorrettuna ja laillisena, vai pitääkö periaatteensa ja tulee lakkautetuksi.
Ymmärrettävästi tämä on jakanut NLD:n johtoa. Puolueen mahdollisesta uudelleenrekisteröitymisestä päätetään yli sadan edustajan puoluekokouksessa 29. maaliskuuta. Koska laillisena puolueena oleminen on osa puolueen identiteettiä, se taipunee uudelleenrekisteröinnin kannalle. Suu Kyin mukaan ”Kun jotain on tapahtunut, se on tapahtunut, eikä sitä enää saa tekemättömäksi. Voit vain toimia vain sen puolesta, mikä on mahdollista.”
Juuri nyt mahdollisuuksien kenttä on hyvin rajoittunut. Mitä tahansa NLD päättääkin, on hyvin epätodennäköistä, että se pystyisi ainakaan lähitulevaisuudessa estämään SPDC:tä viemästä Myanmaria kohti ”kurinalaista ja kukoistavaa demokratiaa.” Keskusteltaessa Myanmarin poliittisesta tilanteesta puhujat ovat yleensä yksimielisiä, että maan täytyy ehdottomasti siirtyä eteenpäin. Mutta kysymys, erityisesti NLD:lle, kuuluu, miten eteenpäin liikkuminen on mahdollista sotilasjuntan äärimmäisen epäoikeudenmukaisten sääntöjen alla. NLD, sekä sen johtaja Aung San Suu Kyi’n ja muut vangitut toisinajattelijat, tuovat kärsimyksillään julkiseksi sotilasjuntan räikeän epäoikeudenmukaisuuden.
Kirjoittaja on Helsingissä asuva Burma-asiantuntija.
