Lontoo 2006. Kuva: tv.
Tapahtuma: Aika ja energia -tilaisuus
Aika: Keskiviikkona 6.8.2008 klo 18.00 – 21.00
Paikka: Loviisan Laivasilta
Liput: Vapaa pääsy
Kieli: Suomi ja englanti
Ohessa Nykyaikaa vastaan -essee, jonka on kirjoittanut Aika ja energia -tilaisuuteen esiintymään tuleva Eero Ojanen.
1. Muutoksen orjat
Koko ajan puhutaan muutoksesta. Muutos muutos muutos. Aina vain se sama levy. Yhä useammin tuntuu, että muutoksessa itsessään on jotain perin pysähtynyttä.
Miksei vaaleissa näe ehdokasta, joka sanoisi, että hän ei lupaa minkäänlaista muutosta mihinkään? Kun maa saa vaikkapa uuden eduskunnan ja hallituksen, tai johonkin valitaan uusi johtaja, niin miksi ensimmäisenä kysytään, mikä nyt muuttuu? Eikö ihmisten vaihtumista yhtä hyvin voisi nähdä sen merkkinä, että asiat eivät muutu? Juuri siksihän uusia ihmisiä aika ajoin tarvitaan, että asiat edelleen hoituisivat suurin piirtein niin kuin ennenkin.
Muutoksen hokeminen on nykyajan ideologiaa, joka kovin usein otetaan itsestäänselvyytenä, kyselemättä. Siihen kuuluu olennaisena kaiken muutoksen mieltäminen jotenkin positiiviseksi asiaksi. Muutosta ei pidä vain hyväksyä, siihen tulee myös alistua. Maailma muuttuu – siis turpa kiinni ja seuraa Johtajaa. (Johtaja tosin voi olla myös Pyhä Muutos itse, mutta tämä ei tee asiasta yhtään lohdullisempaa.)
Muutoksesta onkin tullut keskeinen ihmisten hallitsemisen ja pakottamisen voima. Muutos onkin hyvä keino saada kaikki pysymään kurissa ja samassa ruodussa. Sitä voidaan käyttää myös itsenäisen ja kriittisen ajattelun hävittämiseksi. Kun ihmiselle asetettava perimmäinen vaatimus on muutoksessa mukana pysyminen, ja muutoksen ruuvia sitten kiristetään koko ajan, muutos varmistaa, että mitään uutta ja yllättävää ei synny.
Muutosmyyttiin kuuluu itsestään selvänä uskomus, että muutos edustaa jonkinlaista aktiivisuutta, muutoksen vastakohta taas paikallaanpysymistä ja passiivisuutta. Mutta eikö asia ole usein pikemmin päinvastoin? Jos muutos todella on jonkinlainen maailman peruslähtökohta, ja jos kaikki todellakin muuttuu, niin eihän aktiivisuus silloin ole muutosta vaan myös muutoksen hillitsemistä, hallitsemista ja jopa sen vastustamista.
Jos todella elämme koko ajan muutoksessa, niin elämän vertaaminen merellä kulkevaan laivaan on perusteltua. Eikö passiivisuus ole sitä, että annetaan mennä, päästetään laiva ajelehtimaan vapaasti tuulen mukana – siis suurinta mahdollista muutosta ja muutokseen alistumista? Ja eikö aktiivisuus ole sitä, että koetetaan pitää se laiva jossain halutussa kurssissa, siis vastustaa siihen kohdistuvia hallitsemattomia muutospaineita?
Miksi muutos pitäisi hyväksyä ja sitä pitäisi kannattaa, jos se vie huonompaan suuntaan? Tavallaan on selvä, että jos ihmisen tilanne on ongelmallinen, niin siihen tarvitaan muutosta, mutta entä jos ongelman alkusyykin on muutos? Hyvin usein vaaditaan muutoksen nimissä jotain, joka nimenomaan on aiheuttanut ongelman ja ylläpitää sitä. Kuinka usein muutos onkaan ongelmien pahentamista niiden parantamisen sijasta?
Muutoksen hokeminen voi olla myös keino kiinnittää huomiota epäolennaiseen ja saada mitä tahansa hyväksytyksi vain tämän kaikkien kannattaman taikasanan varjolla. Ja tietysti itse muutoksen hokeminen on eräs paikalleenjämähtämisen muoto.
Paikallaanpysyminen ei sinänsä ole negatiivista – päinvastoin. Epäilen suuresti väitteitä, joiden mukaan maailma muuttuisi nopeammin kuin koskaan ennen ja että muutoksen vauhti kiihtyisi koko ajan. Näytöt tästä ovat varsin hatarat – jos kohta myös niiden hankkiminen suuntaan tai toiseen on myös hyvin ongelmallista. Mutta jos taas väitteet muutoksen kiihtyvästä vauhdista pitävät paikkansa, niin varmaa on ainakin se, että yhä suurempi osa muutoksesta muuttuu myös ihmisen kannalta negatiiviseksi.
Muutosvastarinnasta tulee silloin yhä selvemmin selviytymisen keino ja ihmisen positiivinen voimavara. Muutosvastarinnan tietoisesta harjoittamisesta, kehittämisestä ja kannustamisesta tulee yhä tärkeämpi hyvän elämän ainesosa. Ehkä vain muutosvastarinta on se, joka kohta kykenee pelastamaan todellisen, tarvittavan muutoksen tämän nykyisen liturgian ja pakkovallan alta. Muutosvastarinta voi merkitä luovuutta ja yksilöllisyyttä, omakohtaista harkintaa ja vastuunottoa. Siitä tulee positiivinen voimavara.
Ihme ei tosin olisi sekään, jos muutosvastarinta alkaisi jossain määrin nousta suosiossa. Jos muutoksen vauhti todellakin koko ajan kiihtyy, niin silloin ei tarvita sopeutujia ja mukaanmenijöitä, jotka eivät lainkaan kykene arvioimaan muutosta ja antavat sen mennä mihin äärimmäisyyteen tahansa. Jos maailma todella muuttuu, siinä elämiseen tarvitaan nimenomaan muutosvastarinnan kykyä.
2. Tulevaisuuden vangit
Joskus tuntuu oudolta, kun joka asiassa hoetaan erikseen tulevaisuutta niin kuin sinne ei oltaisi muutenkin menossa. Meille opetetaan kaiken aikaa, että vain jokin tietynlainen asia on tulevaisuutta tai vain tietynlaisilla ihmisillä on tulevaisuutta. Tulevaisuudessa roikkuminen tai tulevaisuuden vangiksi jääminen ei tässä mielessä ole ainoastaan hedelmätöntä, vaan se on kummallinen tapa omia tulevaisuus itselleen, määrätä siitä ja itse asiassa ryövätä toisilta tulevaisuus.
Tulevaisuuden vangiksi jääminen tarkoittaa myös sitä, että kun koko ajan hoetaan tulevaisuutta, niin juuri sillä mitätöidään tulevaisuutta ja kavennetaan sen vaihtoehtoja. Jos mainostetaan, että jokin tulevaisuuden asia tai tuote on täällä jo tänään, se on nykyhetken ja tulevaisuuden sekoittamista ja sitä kautta tulevaisuuden kieltämistä. Mitään ei olekaan enää tulossa.
Tai kun tilastoissa ja kaavioissa yhä useammin esitetään jo valmiiksi tulevaisuuden kehitys samalla käyrällä kuin menneisyyskin, mitään laadullista muutosta nimeltä nykyhetki ei enää ole. Tulevaisuudesta tulee menneisyyttä.
Tulevaisuuden pilkkominen erilaisiksi skenaarioiksi voisi edistää keskustelua, mutta harvemmin niin näyttää käyvän. Mitä enemmän tulevaisuutta hoetaan, sitä enemmän yleistyy pakkotahtinen alistuminen nimenomaan nykyhetkeen, yhteen ainoaan oikeaan. Tulevaisuus ei ole enää ihmisten tekoja ja valintoja vaan jotain valmiiksi annettua.
Joskus ennen tulevaisuus vielä tarkoitti mahdollisuutta, erilaisuutta ja unelmia. Samalla se oli jotain tietämätöntä ja tuntematonta. Nyt kun se on otettu haltuun, siitä on tehty eräs kaikkein kovimman henkisen pakkovallan ja alistamisen väline: trendi.
3. Uusia ajatuksia vastaan
Nykyään on kovin usein tapana sanoa, että vanhat ratkaisut tai keinot eivät enää riitä ja tarvitaan uusia keinoja. Epätarkkaa puhetta. Jos tuntuu, että jokin asia ei tällä hetkellä toimi, niin kyse on tämänhetkisistä ratkaisuista ja keinoista. Tällä hetkellä käytössä olevat toimintamallit taas voivat olla uudempia tai vanhempia.
Jos maailmassa todella tapahtuu muutosta, niin on sitä kyllä tapahtunut ennenkin. Jos muutoksen vauhti on nopea, niin sehän tarkoittaa, että nyt käytössä olevat keinot tai ratkaisumallit ovat todennäköisesti aika uusia. Muutosmystiikkaan kuuluu tosin sanoa, että nyt on aika luopua esi-isiltä perityistä ajatus- ja toimintamalleista. Tämä on kuitenkin muutoksen vähättelyä ja kieltämistä.
Todennäköisestihän tällä hetkellä luovutaan jostain, jota viime kuussa tai viime kesänä markkinoitiin mullistavana ja siksi välttämättömänä muutoksena.
Jos siis tuntuu, että jokin asia ei suju, niin on jotenkin epäreilua moittia aina vain vanhoja keinoja. Paljon useammin olisi syytä todeta, että uudet keinot eivät nyt enää toimi vaan tarvitaan jotain muuta. Monet asiat toimivat huonosti ehkä juuri sen vuoksi, että ne ovat niin uusia ja että niitä pitää koko ajan uudistaa.
Uusista ajatuksista ei todellakaan maailmassa ole pulaa. Niitä on päinvastoin aivan liikaa. Jospa edes pieni osa siitä, mitä tarjotaan uutena ja jopa mullistavana, olisikin toimivaa ja käyttökelpoista!
Yhteen asiaan kuitenkin toivoisin vielä muutosta. Kuka keksisi vihdoin jotain muuta tämän iänikuisen muutosten ja uusien asioiden vaatimisen rinnalle?
Yksi vaihtoehto voisivat olla vanhat ajatukset. Jos silloin, kun nykytilanteessa jokin tökkii, ei etsittäisikään uusia asioita tai ajatuksia vaan nimenomaan vanhoja. Se saattaisi olla paljon mullistavampaa kuin uuden etsiminen, ja ainakin se olisi monessa asiassa hedelmällisempää.
