Teksti: Jan Koskimies, Sadankomitean varapuheenjohtaja
Kuva: Timo Virtala
 
Suomessa luotetaan aseisiin turvallisuuden takaajana. Löyhä aselainsäädäntö, maailman korkeimpiin kuuluva pienasekanta, kiivas asevarustelu ja laaja asevelvollisuus – muuten EU:n mallioppilaaksi pyrkivä Suomi on aseineen auttamatta Euroopassa kummajainen. Mitä uhkaa vastaan varustaudumme? Olemmeko asefriikki kansa?

Rypäleaseet, helikopterit, Hornet-hävittäjien modernisointi, ilmapuolustuksen uusiminen ja henkilömiinojen korvaaminen vievät miljardeja. Lista on pitkä. Myös kansantaloudelle raskas koko miesikäluokan asevelvollisuus halutaan säilyttää. Asevoimaan uskotaan myös kodeissa: aserekisterissä on noin 1,6 miljoonaa asetta.

Aseisiin riittää Suomessa rahaa myös talouslaman keskellä. Hallituksen vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa puolustusmäärärahat on sidottu kahden prosentin vuotuiseen kasvuun. Muu turvallisuutta parantava toiminta, kuten mielenterveystyö kotimaassa tai kansalaisjärjestöjen tekemä kansainvälinen yhteistyö ei saa vastaavaa korotusta.

Sadankomitea on perustamisestaan saakka vuonna 1963 kritisoinut asevaraista turvallisuuskäsitystä ja korostanut rajat ylittävän yhteistyön merkitystä turvallisuuden takaajana. Sadankomitea katsoo, että aseiden sijaan turvallisuutta lisätään satsaamalla ihmisten hyvinvointiin kotimaassa ja ulkomailla sekä tukemalla YK:ta ja muita rauhanomaisen yhteistyön toimijoita. Sotilasliitot eivät Suomen turvallisuutta paranna.

Viimeisen kahdensadan vuoden aikana Suomi on joutunut hyökkäyksen kohteeksi kerran – vuonna 1939 – jolloin koko Kansainliittoon perustunut turvallisuusjärjestelmä oli romahtanut. Toisen maailmansodan jälkeen syntynyt, yhteistyöhön perustuva turvallisuusyhteisö on huomattavasti voimakkaampi. Ei ole näköpiirissä mitään, mikä uhkaisi sen olemassaoloa. Saati aiheuttaisi sodan uhkaa Euroopassa.

Suomalaiset rakentavat yhä omakuvaansa idästä tulevan uhkan kautta – talvisota on edelleen merkittävä suomalaisuutta määrittävä tekijä. Eikö olisi aika jo löytää positiivisia identiteetin rakennuspalasia? Ilman historiansa traumoja ei Suomen politiikka todennäköisesti poikkeaisi Ruotsin linjasta, jossa sotilaallisen uhkan on todettu poistuneen.

Kylmän sodan päättyminen poisti maailmankartalta toisen aggressiivisista supervalloista. Raja Suomen ja Venäjän välillä on madaltunut ja siteet vahvistuvat jatkuvasti niin taloudellisella, kulttuurisella kuin henkilökohtaisellakin elämänalueella. Liittoutumattoman Suomen vastaista rajaansa Venäjä pitää rauhallisena ja turvallisena.

Yhteistyö kaikilla elämän aloilla on poistanut sodan uhkan ennen niin sotaisten Pohjoismaiden väliltä ja Euroopan yhdentymisen myötä koko Euroopasta. Miksei samankaltaisen, hyväksi havaitun kehityksen annettaisi jatkua myös Venäjän ja islamilaisen maailman suuntaan?

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Rauhanliiton ja Sadankomitean julkaisemassa KesäPax 2010 -lehdessä, jota on saatavilla mm. Rauhanasemalla ja kesätapahtumissa ympäri Suomea.