Kaipaamme uutta miehen mallia

Teksti: Sami Koivisto, toimittaja, draamaterapeutti, Helsinki. Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Sanomissa 2.1.2010. Kuva: tv.

Maailman uutisvuosi ja vuosikymmen saivat viimeisenä päivänään silauksen, joka riipaisee suomalaista sydänalaa ja jättää sielun ja mielen tyhjäksi, kylmäksi. Miksi taas, miksi meillä?

Monissa maissa pohditaan, miksi Suomessa, jossa tilastojen mukaan eletään lintukodossa ja ollaan onnellisia, ammutaan toistuvasti ja sattumanvaraisesti ihmisiä. Niinpä Espoon ammuskelukin ehti muun muassa BBC:n uutiskärkeen heti, vaikkei kuolonuhreista ollut vielä tuossa vaiheessa tietoa.

Imagonrakennustyöryhmille riittää tekemistä. Mikä saisi aikaan muutoksen sisältä päin?

Muutama viikko sitten OECD julkaisi tilaston, jossa vertaillaan järjestön 30 maan terveydenhuoltojärjestelmiä. Suomi menestyi usein erinomaisesti. Parjattu vanhushuoltommekin on kansainvälisen vertailun mukaan hyvällä mallilla.

Sen sijaan mielenterveysasioiden hoitamista vertailevassa tilastossa maamme sijoittui viimeiseksi. Se kertoo piittaamattomuudesta. Suomella ei pitäisi olla varaa jatkaa kulttuuria, jossa mielenterveyden ongelmiin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti.

Aseluparajoitusten tiukentamista on jatkettava, mutta yhtä tärkeää on jatkaa keskustelua erityisesti suomalaisten miesten – olivatpa he syntyperäisiä tai maahanmuuttajia – mielenterveydestä. Monikulttuuristuvassa maailmassa on vaarallista ajatella, että ongelmia olisi vain väestöryhmillä, joihin ei itse kuulu.

Pelkät yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja niihin syydetty raha eivät ongelmiamme ratkaise. Päihdekulttuurimme ja sisukkaan, mutta moniin läntisiin yhteiskuntiin verrattuna mykän ja militaristisen makuinen suomalaisen miehen malli on viimeinkin voitava aidosti kyseenalaistaa, jotta heräämme entistä paremmin huomaamaan ongelmat lähellämme.

Pojalle ja miehelle on löydettävä uusi, luonteva olemisen malli. Ongelmiin on lähdettävä hakemaan ratkaisua avaamalla suu puhumista, ei murheen nielemistä varten.

On rakennettava keskinäisen välittämisen yhteiskuntaa. Siellä miehenkin väsymys sallitaan ja miehen mallia ei enää etsitä yksiarvoisista, ulkoisista suoritteista. Muutoksesta tulee palkita niin, että pehmeydestä, avoimuudesta ja hyvästä tahdosta tulee aidosti suomalaista miehekkyyttä.

Suomalaiset sankarilaukaukset ammuttiin noin 70 vuotta sitten. Nyt eksyneitä yhden miehen sotia käydään kodeissa, kouluissa ja kauppakeskuksissa. Aseiden käytön opettamisen kaveriksi tarvitaan tahtoa opettaa ja halua oppia puhumaan vaikeista asioista: rakastamisesta, terveydestä tai rahasta.

Naiset ja toiset miehet, puhukaa ja rakastakaa meidät miehet pehmeiksi, joita oikeasti olemme. Älkää rohkaisko meitä näyttelemään virtuaalisankareita.

3 thoughts on “Kaipaamme uutta miehen mallia

  1. “Aseluparajoitusten tiukentamista on jatkettava, mutta yhtä tärkeää on jatkaa keskustelua erityisesti suomalaisten miesten – olivatpa he syntyperäisiä tai maahanmuuttajia – mielenterveydestä. Monikulttuuristuvassa maailmassa on vaarallista ajatella, että ongelmia olisi vain väestöryhmillä, joihin ei itse kuulu.”

    On tosiaan vaarallista leimata tuolla tavalla väkivalta nimenomaan miesten ominaisuuksiksi, tilastot osoittavat aukottomasti että naisten ja miesten väkivaltaisuudessa ei ole oleellista eroa.

    Ja mitä tulee aseluparajoitusten tiukentamiseen, sanon vain yhden sanan, jonka aktiivisesti halunnet unohtaa: Myyrmanni.

    Aseluparajoituksia ajavat ovat ns. hyödyllisiä idiootteja joita nykyinen hallitus mielellään tukee, koska he aktiivisella toiminnallaan kiinnittävät suuren yleisön (aka äänestäjät) huomioin pois oleellisesta: mielenterveyspalvelujen alasajosta.

  2. Hei S-W,

    Kirjoitit että “tilastot osoittavat aukottomasti että naisten ja miesten väkivaltaisuudessa ei ole oleellista eroa.”

    Mitkä tilastot näin osoittavat? Sen ainoan tilaston mukaan, jonka minä löysin, miehet tekivät 87,5 prosenttia kaikista Suomessa vuonna 2007 tehdyistä pahoinpitelyistä, 85,8 prosenttia törkeistä pahoinpitelyistä, 81,6 prosenttia vammantuottamuksista ja törkeistä vammantuottamuksisista sekä 96,7 prosenttia lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä. Lähde: http://www.optula.om.fi/uploads/h1i8hexjsxu4bbt.pdf

    Mitä Myyrmanniin ja aseluparajoituksiin tulee, niin kuten Samikin kirjoituksessaan antoi ymmärtää, aseluparajoitukset eivät yksin ratkaise väkivaltaongelmaamme, mutta ne ovat askeleita oikeaan suuntaan.

    Kuten aikaisemmassa yhteydessä kirjoitin (http://www.timovirtala.net/archives/532) “Ihmiset tappavat, eivät aseet, mutta valitettavasti tilaisuus tekee toisinaan varkaan. Yritäppä laihduttaa talossa, jossa on tarjolla leivoksia joka pöydällä, tai pysyä irti alkoholista, jos saunan pukuhuoneessa odottaa jääkaapillinen kylmää olutta. Suomi on siinämäärin väkivaltainen maa, että tuskin on kovin kaukaa haettua päätellä, että mitä enemmän ympärillämme on ihmisten tappamiseen suunniteltuja ja valmistettuja välineitä, sitä enemmän niitä myös tullaan käytetään.”

    Mielentereyspalvelujen alasajo on yksi ongelma, siitä olemme samaa mieltä, mutta sitäkin suurempi ongelma on asennekasvatus, ja juuri sitä Sami oheisessa kirjoituksessaan ansiokkaasti käsittelee.

    Ystävällisin terveisin,

    Timo Virtala

  3. Tilastoja on hyvä alkaa kaivella vaikka täältä:
    http://www.kasvi.org/index.php?uname=blog&m=01&y=2010

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin_1352897.html

    Nuo siis ovat _poliisin_tietoon tulleita: ongelmana on se, että viranomaiset edelleen suhtautuvat vähättelevästi naisten suorittamiin miesten pahoinpitelyihin. Tämän vuoksi varsinkin lievimmät pahoinpitelyt jäävät ilmoittamatta.

    Kysymys: Miksi perheväkivalta eroaisi oleellisesti muusta väkivallasta? Ts. Miksi väkivaltaan taipuva ihminen käyttäisi väkivaltaa _vain_ perheen sisäisesti.

    Mitä tulee oikeansuuntaisista askelista aselain suhteen, en oikein tiedä… tutkin historiaa ja löysin esimerkkejä maista joissa kansalaisilta on estetty oikeus omistaa aseita, ja _kaikki_nuo maat olivat poikkeuksetta totalitaarisesti hallittuja. Miksi tilanne nyt siis olisi erilainen?

    Jos taas askelilla tarkoitetaan sitä että aseen omistaminen on sallittua, mutta tarkempi kontrollointi siitä kenelle niitä myönnetään oli tarkoituksena, niin nyt valmisteltu aselakiuudistus ei siihen auta. Päinvastoin, se korkeintaan vie poliisin resursseja pois taustojen tutkimisesta ja muusta poliisitoimesta. Lisäksi se kuormittaa terveyskeskuksia kun lääkärit joutuvat kirjoittamaan hyödyttömiä lupapuoltoja.

    Edelleen suurin ongelma on siinä että aselupajärjestelmä keskittyy aseeseen eikä sitä hakevaan henkilöön. Aselakiuudistus on siis askel väärään suuntaan. Sillä hankaloitetaan niiden harrastajien elämää jotka eivät ole aseillaan aiheuttaneet minkäänlaisia ongelmia taikka vaaraa kanssaihmisilleen, mutta ei saada aikaan mitään sellaista, joka estäisi joukkosurmat tulevaisuudessa.

    Toisekseen: aseita on ollut Suomessa koko itsenäisyyden ajan suunnilleen yhtä paljon (eli leivoksia on ollut pöydillä, niitä ei vaan ole syöty), mutta vasta viime vuosina on aseita käytetty parissa tapauksessa joukkomurhan välineenä. Koska aseiden määrässä ei ole tapahtunut muutoksia, muutoksia on tapahtunut jossain muussa. Johtopäätös: Aseden määrää muuttamalla ei pystytä vaikuttamaan tilanteeseen, vaan on muutettava muuttunut tekijä takaisin.

    Lisäksi keskittymällä välineisiin annetaan poliittisille päättäjille keppihevonen jota he mielellään käyttävät -jolloin ei suuntaudu riittävästi painetta saada mielenterveystyöhän lisää resursseja, kouluterveydenhoitajia takaisin kouluihin jne. jolla olisi oikeasti ennaltaehkäisevää merkitystä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.