Loviisan Rauhanfoorumi on tältä kesältä peruttu

Lehdistötiedote ma 6.7.2020, julkaisuvapaa heti.

Loviisan Rauhanfoorumia ei järjestetä tänä kesänä COVID-19 pandemian takia. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Loviisan Rauhanfoorumi joudutaan perumaan. Muun muassa keskustelutiaisuuksia, konsertteja ja toritapahtumia järjestettävää tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1987 asti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tämänhetkiset ohjeet kyllä sallisivat Loviisan rauhanfoorumin kokoisten yleisötilaisuuksien järjestämisen tietyin ehdoin. Virustaudin toisen aallon ennaltaehkäisemiseksi viranomaisten ohjeet saattavat kuitenkin muuttua.

Loviisan Rauhanfoorumin neuvottelukunta toivoo, että tämä koko maailmaa koskeva katastrofi havahduttaisi eri toimijat ymmärtämään kansainvälisen yhteistyön merkityksen. WHO:n ja YK:n kaltaisia kansainvälisiä järjestöjä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan muun muassa tutkimusyhteistyön ja tarpeellisten voimavarojen turvaamiseksi.

Seuraavan kerran Loviisan Rauhanfoorumi järjestetään elokuussa 2021. Kaikki tapahtuman järjestelyistä kiinnostuneita kehoitetaan ottamaan yhteyttä. Loviisan Rauhanfoorumin kotisivut ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta rauhanfoorumi.fi.

Loviisan Rauhanfoorumin neuvottelukunnan puheenjohtaja
Ilari Rantakari
040 709 4245

Loviisan Rauhanfoorumin vt pääsihteeri
Timo Virtala
045 784 05574

Yläkuva: Loviisan Rauhanfoorumi Loviisan Kappelissa elokuussa 2014. Kuvaaja Timo Virtala. Kuvaa saa käyttää ilmaiseksi ja lupaa kysymättä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *