Hiroshima-illan kynttiläpuhe, Anders Adlercreutz

Loviisan Rauhanfoorumi päättyi maanantaina 6.8 Hiroshima-päivänä lyhtykulkueeseen, jota edelsi tapansa mukaan kynttiläpuhe. Vuoden 2018 kynttiläpuheen kutsuttuna pitäjänä oli kansanedustaja (RKP) Anders Adlercreutz. Alla hänen kynttiläpuheensa:


Kun atomipommi räjähti Hiroshiman yllä 73 vuotta sitten yli satojentuhansien ihmisen elämä muuttui silmänräpäyksessä. Maailmalle kantautui viesti: Mikään ei olisi enää koskaan entisellään. Hiroshimasta tuli ihmisen tuhovoiman uusi näyte. Tällaista tuhoa pystymme saamaan aikaan, oli viesti.

Hiroshimalla ei ollut juurikaan sotilaallista merkitystä. Kaupunki ei ollut strateginen kohde. Se oli tarkoituksella säästetty hyökkäyksiltä aina ydinpommitukseen asti,  jotta uuden aseen lähettämä viesti olisi mahdollisimman kirkas ja selvä. Yhtenä aamuna aurinkoa, iloa, naurua. Seuraavana täydellinen tuho, pimeys ja kuolema.

Med Hiroshima tog mänskligheten ett avgörande steg. Visst, Dresden hade lidit, liksom London och Hamburg. Men ingen stad på det sätt som Hiroshima gjorde. Aldrig på samma sätt för att bevisa makt och vilja att förstöra.

Väkivalta on aina helpompaa, jos sen kohteella ei ole kasvoa tai nimeä. Jos kohde on pelkkiä numeroita ja tilastoja. Jos se on kaukana ja siihen liittyvä vihollinen on demonisoitu. Hiroshima näytteli tätä roolia 73 vuotta sitten. Joku muu tekee sen tänään.

Itse olen koulutukseltani arkkitehti. Poliitikko minusta tuli vasta kypsällä iällä. Teinivuoteni osuivat kylmän sodan aikaan, kahdeksankymmentäluvulle. Muistan miten maailman tila huolestutti minua. Olin järkyttynyt kun Reagan valittiin presidentiksi, koska minulle oli kuulemieni keskustelujen perusteella syntynyt käsitys siitä, että hän oli halukas käyttämän ydinaseita. Kuljin 12-vuotiaana ja monta vuotta sen jälkeen lokakuisissa rauhanmarsseissa, koska koin jo silloin, että minulla oli velvollisuus tehdä edes jotain rauhan eteen.

Nuoruuden pohdinnat eivät vieneet minua vielä tuolloin politiikkaan, mutta ne herättivät kiinnostukseni globaaleihin kysymyksiin, vaikuttamiseen, toimivan ja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Tavoitteita, joita koin voivani edistää myös arkkitehtina.

För att undvika konflikt, katastrofer, krig, behövs fungerande samhällsstrukturer. Den danske arkitekturprofesseorn Jan Gehl skrev för snart 50 år sedan boken “Livet mellem husene”. Där talar han om hur människor möts och hur man skapar rum för möten. Enligt Gehl minskar risken för våld i direkt proportion till hur troligt det är att man möts igen. I en anonym värld där man inte träffar varandra, där man inte möter varandra, förekommer våld.

I en samhälle behövs därför rum där man kan träffas och umgås. Så är det i ett hem, i en by, i en stad, i ett land – och också gobalt. I ett samhälle där människor möts, träffas, lär känna varandra minskar våld.

Om det finns förståelse, och identifikation med en annan kan man inte glömma offren, då är de inte siffror och statistik på samma sätt som offren i Hiroshima kanske var för dem som stod bakom attacken. Förståelse, som är de här dagarnas tema, är nyckeln till en värld utan konflikt, utan motsättningar.

Jan Gehl puhui siis jo 70-luvulla arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta, niin kuin minä sen ymmärrän,  ymmärryksen rakentamisen keinoina. Se mikä toimii pienessä skaalassa, toimii isossakin. Kohtaamisten kautta paljastuvat erilaisten maailmankuvien vivahteet ja inhimillisyys. Tämä on olennaista, sillä ihmisen mieli haluaa ymmärtää asioita – mahdollisimman helposti. Asioiden ja ihmisten syvällinen ymmärtäminen edellyttää jatkuvaa taistelua yksinkertaistamista vastaan. Se, mikä on yksinkertaistettu on helppo laittaa pakettiin ja lokeroon, ja työntää pois mielestä.

Venäjä on meille herkästi yhtä kuin Putin. Pohjois-Korea on yhtä kuin Kim Jong Un. Turkki on Erdogan ja Palestiinalaiset puolestaan terroristeja. Iranissa ei ole kuin uskonnollista fundamentalisteja ja meksikolaiset ovat, Trumpia lainatakseni, raiskaajia ja huumediilereitä.

Tällaiset yksinkertaistukset ovat helppoja, koska ne eivät edellytä oman maailmankuvan laventamista. Ne eivät edellytä erilaisuuden kohtaamista. Mustamaalaaminen antaa kavalalla tavalla mahdollisuuden korostaa omaa erinomaisuutta

Ymmärtäminen puolestaan vaatii omasta tilasta luopumista ja asioihin perehtymistä.Vaivannäköä ja inhimillisyyttä.

Meidän perheessämme asui edellisvuonna vuoden ajan Santiago-niminen kolumbialainen poika. Hän tuli Suomeen keskeltä Kolumbian sisällissotaa, FARC-sissien hallitsemalta alueelta. Hän oli omin silmin nähnyt sisällissodan kauheudet, mutta myös sen syyt. Sen, miten taloudellinen epätoivo ja epätasa-arvo veivät isolta osalta ihmisiä mahdollisuuden valita, millaisen elämästään muovaavat.

Santiago berättade för oss om det colombianska inbördeskriget. Om hur fattiga människor drivs i händerna på dem som brukar våld som maktmedel, i brist på bättre utvägar. Om hur de egna hopplösa ekonomiska utsikterna inte ger dem något val. Om hur droghandeln är den enda vägen ut för fattiga samhällen i den colombianska djungeln.

Santiago var helt ifrån sig när fredsavtalet föll i folkomröstningen. Han kunde inte förstå – som han tolkade det – bristen på förståelse, varför man inte kunde förlåta, varför viljan att bestraffa och hämnas gick före viljan att försona.

Man valde den enkla lösningen, den som objektifierade den som var annorlunda, som delade upp landet i vi och dem istället för att se det gemensamma.

Santiago bodde hos oss i ett år. Under den tiden lärde vi känna en enormt begåvad ung man som kommit till Finland för att lära sig vad ett stabilt och fungerande demokratiskt samhälle är. Den blott 16-årige Santiago ville lära sig, för att ta det med sig till Kolumbien och där verka för ökad förståelse.

Santiago halusi ymmärtää demokraattista yhteiskuntaa ja sen lainalaisuuksia, jotta hän voisi viedä tätä ymmärrystä takaisin kotimaahansa. Hän halusi löytää aitoja työkaluja johdattaa oma kotimaansa ulos konfliktista.

Hyvät ystävät

Haluamme mielellämme työntää meille vieraan ja vaikean, joskus aidosti epämieluisankin, kauas. Konfliktejakin olisi niin paljon helpompi hoitaa etänä, rahavirtojen avulla.  Kuitenkin he, jotka äänekkäimmin puhuvat paikallisesta auttamisesta ovat usein heitä, jotka kiivaimmin haluavat rajoittaa sitä: sanotaan, että halutaan keskittyä juurisyihin pakolaisvirtojen välttämiseksi. Ja seuraavassa lauseessa ehdotetaan kehitysapumäärärahojen puolittamista. Halutaan koko kakku.

Kakun syömisen mahdollisuutta ei ole Ammanissa tai Pakistanin rajaseutujen asukkailla. Sitä mahdollisuutta ei ole myöskään Tanzaniassa, jossa Burundin sisällissota näkyy konkreettisesti kasvavana pakolaismääränä. Nämä pakolaisvirtojen polttopisteessä asuvat ihmiset on pakotettu ymmärtämään. Meitä ei – vielä.

Hyvät ystävät,

Digitalisoituvan tiedonvälityksen piti kasvattaa ymmärrystämme ulkomaailmasta. Sen piti laajentaa meidän näkökenttäämme. Yhtäkkiä huomaamme, että uhkaa käydä juuri päinvastoin: ihmiset ajautuvat omiin pieniin kupliinsa. Vastakkainasettelu kasvaa. Ja vaikka meillä on enemmän tietoa käytettävissämme kuin ikinä aikaisemmin, rakennamme seiniä ympärillemme, virtuaalisia mielipidekuplia suojaksemme.

Ihmisen rajoittuneisuus ja pelko vierasta kohtaan on aikamme suurimpia haasteita. Miten purkaisimme henkisiä muureja välillämme? Miten näkisimme ihmiset numeroiden takana? Miten tunnistaisimme turvapaikanhakijassa baghdadilasien ambulanssikuljettajan, opettajaäidin, insinöörin urasta haaveilevan tyttären tai kokin koulutukseen pyrkivän pojan?

Olen iloinen nähdessäni teidät täällä tänään. Uskallan uskoa, että teille erilaisuuden hyväksyminen ja kansalaisvaikuttaminen ovat tärkeitä arvoja, joita haluatte kylvää myös ympärillenne. Kaltaisianne ihmisiä tarvitaan muuttamaan maailmaa. Tässä työssä tarvitaan niin määrätietoisuutta kuin kärsivällisyyttä. Mutta myös aitoa idealismia ja unelmia.

I strongly believe the that the theme of these days is the key to the solution. Understanding. A willingness to see the complicated, a willingness to deny the easy answers of a lazy mind.

I am happy to see so many of you here. You are needed. Ni behövs.

Er idealism behövs, era drömmar behövs.

Jotta ymmärrystä löytyisi, jotta Hiroshima ei toistuisi, jotta unelma eläisi.

Leave a Reply

Your email address will not be published.