Elokuun ensimmäisen viikonlopun (5.-7.8) aikana järjestetty Loviisan Rauhanfoorumi kokosi yhteen nimekkäitä puhujia ja asiantuntijoita neljään seminaariin, joissa keskusteltiin pakolaiskriisistä, ydinaseista, nationalismista ja Venäjästä. Puhujien joukossa olivat mm. entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja, rauhantutkija ja entinen europarlamentaarikko Tarja Cronberg, professori Eero Paloheimo ja Helsingin Sanomien Moskovan kirjeenvaihtaja Pekka Hakala. Almintalossa järjestetyt seminaarit kokosivat talon täyteen kiinnostuneita kuulijoita.
Sadekuurot uhkasivat lauantaiaamun Mahdollisuuksien toria, mutta onneksi sää kirkastui ja toritapahtuman ohjelma toteutui suunnitelmien mukaan. Järjestöpuheenvuorojen ja haastattelujen lisäksi torilla kuultiin upeata ruotsalaista sopraanoa, Katharina Frogner-Kockumia sekä rytmikkäitä afgaani-taustaisia rap-artisteja Ruotsinpyhtään pakolaiskeskuksesta. Tanssiryhmä Horizonte Latino esitti mukaansa tempaavan tanssiesityksen ja johti toriväen Meillä on unelma -kulkueeseen, joka kiersi Loviisan keskustan.
Loistava arabialaista musiikkia soittava Baghdad Band esiintyi lauantai-iltana Laivasillalla runsaslukuisen yleisön iloksi. Viihdyttävän esityksen ja vakavahenkisen kynttiläpuheen jälkeen sadat ihmiset liittyivät perinteiseen kynttiläkulkueeseen Hiroshiman uhrien muistoksi. Japanilaistaustaisen loviisalaistaiteilija Shinji Kanki’n kelluva flyygeli herätti ihmetystä kulkueeseen osallistuneissa, mutta kyseessä ei ollutkaan ihan tavallinen flyygeli.
Baghdad Band esiintyi vielä laulujuhlilla sunnuntaina Alavuden projektikuoron ja useiden muiden esiintyjien ohella. Kulttuuriohjelmasta on syytä mainita myös Loviisan suomalaisen seurakunnan perjantaina järjestämä Jorden-oratorion kantaesitys, joka täytti kirkon korkeatasoisen klassisen musiikin ystävillä. Kuubalaisen julistetaiteilija Chichon puhuttelevat teokset olivat esillä Almintalossa foorumin aikana. Kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille, esiintyjille, osallistujille, vapaaehtoisille ja kävijöille onnistuneesta ja värikkäästä foorumista!
Loviisan Rauhanfoorumin toteuttajatiimin puolesta
Kristian Melander
050 346 8836
kristian.melander@rauhanfoorumi.fi
Timo Virtala
045 784 05574
timo.virtala@rauhanfoorumi.fi