Kuva on Arndt Pekurisen elämästä kertovasta luentonäytelmästä. Kuva: tv.

Tämän päivän Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla oli erinomainen kirjoitus liittyen ensi viikolla alkavan Loviisan rauhanfoorumin teemaan. Minkälaisia arvoja yhteiskunnassamme on, miten ne vaikuttavat meihin ja miten me voimme vaikuttaa niihin?

Jutun kirjoittaja Ville Sarkamo toimii Jyväskylän yliopistossa yliassistenttina ja valmistelee väitöskirjaa 1600-1700-lukujen vaihteen ruotsalais-suomalaisesta miehisestä soturikulttuurista. Ohessa kirjoitus kokonaisuudessaan.

Väkivallantekojen taustalla on soturiarvoja ihannoiva kulttuuri

Miehistä väkivaltaa, sotaa ja aseita ihannoiva kulttuuri voi nyky-Suomessa hyvin. Sodan tutkijan John Keeganin mukaan soturikulttuuri elää jokaisessa kulttuurissa jossain muodossa – välillä näkyvämpänä, välillä piilevämpänä.

Suomessa otsikoihin ovat viime vuosina nousseet äärimmäiset väkivallanteot, kuten kouluampumatapaukset, väkijoukkoon ammuskelut, perhesurmat ja katuväkivalta.

Tapausten jälkeen väkivaltaisuuden syitä on etsitty väkivallantekijöiden mielenterveysongelmista sekä yhteiskunnan rakenteista ja välineistä, kuten aselaeista ja internetistä.

Ongelmana on, että emme näe pahaa itsessämme vaan kuvittelemme sen tulevan ulkoa. Keskustelussa ei ole juuri tarkasteltu kulttuurista arvopohjaa tai tekijöiden motiiveja. Olisi kuitenkin tärkeää pohtia, miksi tällaisia tekoja tapahtuu eritoten Suomessa ja minkälaisesta kulttuurisesta taustasta teot kumpuavat.

Traagiset tapaukset heijastavat äärimmäisellä tavalla suomalaisten miesten sielunmaisemaa, joka on ikiaikaisen miehisen soturikulttuurin arvojen mukainen.

Tässä kulttuurissa yhteisön arvostus lunastetaan fyysisillä teoilla ja ruumiin uhraamisella. Elämän keskipisteenä on miehinen kunnia, jota on varjeltava kaikissa olosuhteissa. Kyllä mies kivun kestää muttei häpeää, todetaan suomalaisessa sananlaskussa.

Sotaisa arvomaailma on saanut Suomessa tukevan jalansijan. Esimerkiksi kirjakaupat mainostavat isänpäivälahjaksi lähinnä sotakirjoja.

Sotaisuuden ihannointi ilmenee myös sotaelokuvien suurena suosiona sekä pahoinpitelyjen, miestappojen ja itsemurhien suurena määränä. Miehiseen soturikulttuuriin on läpi historian kuulunut myös voimakas alkoholinkäyttö.

Myös Puolustusvoimain komentajan amiraali Juhani Kaskealan luonnehdinta viime vuoden sotatieteiden päivillä oli mielenkiintoinen. Kaskeala kuvaili kansainvälisille vieraille suomalaiset soturikansaksi.

Arvomaailman taustalla ovat myös toisen maailmansodan aiheuttamat sotatraumat ja niiden periytyminen isältä pojalle. Tämä on osoitettu esimerkiksi Jyväskylän yliopiston ja Åbo Akademin tutkimusprojektissa, jossa tarkasteltiin rauhaan palaamisen ongelmia.

Sotaisuutta ja erikoislaatuisuutta korostetaan liittämällä väkivaltaisuuteen myönteisiä mielikuvia. Urhoollisuus ja sankaruus liitetäänkin ensi sijassa aina sotilaisiin.

Myönteisyys, jolla suhtaudutaan nyrkkitappeluihin, aseisiin ja sotimiseen, on meillä hyväksyttyä – liittyyhän vahva maanpuolustustahtomme samoihin arvoihin.

Uusisänmaallisuus, tappamisfantasioiden avoin, joskin leikkimielinen, jakaminen kaveripiirissä sekä fyysinen uho ovat suomalaisille nuorille miehille arkielämää.

Nuorten miesten keskinäisen väkivallan uhka on viikonloppuiltaisin helposti aistittavissa. Esimerkiksi ravintolan ulkopuolella voi nähdä useita samaan aikaan käynnissä olevia toisistaan täysin riippumattomia tappeluja.

Äärimmäisen väkivallan tekijät ovat omaksuneet ajatusmaailman, jossa on arvoja ja ihanteita, mutta ne ovat sairaalloisia ja äärimmäisiä.

Jos miehinen soturikulttuuri on äärimmäisen väkivallan tekijöiden arvoympäristö, mitkä ovat väkivallantekijöiden motiivit? Ihmisviha, järjettömyys ja sairas mieli tuskin riittävät motiiveiksi äärimmäisiin tekoihin.

Soturikulttuurin ydinajatus esiintyy jo Homeroksen Iliaassa: pitkän ja rauhallisen unohduksiin vaipumiseen johtavan elämän sijaan voi elää kiihkeästi ja lyhyesti soturin elämää ja saavuttaa kuolemattoman nimen.

Tämä on aina kiehtonut elämässään epäonnistuneita nuoria. Epäonnistumisesta tunnettu häpeä on kertaheitolla korvattavissa voimakkaalla, monesti oman hengen vievällä teolla. Pelkuruuteen syyllistyneet sotilaatkin ovat kautta aikojen saaneet mahdollisuuden miehisen kunniansa palauttamiseen.

Väkivallantekijöillä ei ole voimia tai kykyjä ratkaista ongelmiaan ja kovalla työllä saavuttaa tunnustettua paikkaa yhteiskunnassa. Teoillaan he pyrkivät varmistamaan sen, ettei heidän nimensä jää unohduksiin.

Väkivallantekijöille ei ole tärkeää, saavatko he nimeä sankareina tai pahantekijöinä. Pääasia on, että he jättävät jälkeensä jäljen, jollaista he pitkään ja rauhallisesti elämällä eivät ikinä voisi saavuttaa.

Väkivallantekojen sarjan katkaisemiseksi on ehdotettu muun muassa aselakien tiukentamista, psykiatrian resurssien lisäämistä sekä luokattomista oppilaitoksista luopumista.

Lisäksi yhteiskunnassamme on avoimesti tunnustettava, että Suomessa elää voimakas miehisiä soturiarvoja ihannoiva kulttuuri.

Se on otollinen kasvualusta äärimmäisille väkivallanteoille aikakautena, jona yhä useampi syrjäytyy ja julkisuuteen pääsyä pidetään oikotienä onneen ja menestykseen.

VILLE SARKAMO