Loviisan Rauhanfoorumi otti eilen varaslähdön aurinkoisissa merkeissä, kun yhdessä Laivasillan Soutajien kanssa järjestetty Rauhansoutu soudettiin kirkkoveneellä Loviisanlahdella. Tapahtuma oli onnistunut, vaikkei määränpäähän asti, Svartholman linnoitukselle, päästykään kovan tuulen takia.
Hiroshima-päivän ympärille rakentuva seminaarien, konserttien ja näyttelyiden kokonaisuus Loviisan Rauhanfoorumi järjestetään tänä vuonna 29. kertaa. Keskustelunaiheiksi nostetaan Ukrainan tilanne, nuorten radikalisoituminen, vähemmistökulttuurien tilanne valtakulttuurien puristuksessa, sunnien ja shiiojen suhteet, Suomen turvallisuuspolitiikka ja väkivallan vähentämisen keinot.
Taidepuolella tarjolla on mm. Hanna Brotheruksen ohjaama Faina -tanssi- ja videoteos, joka kertoo evakkona Suomeen muuttaneesta Fainasta, yhdestä viimeisestä Livvinkarjalaa äidinkieltään puhuvasta henkilöstä. Heti Faina-esityksen jälkeen esitetään ohjaaja Markku Lehmuskallion alustamana Loviisassakin kuvattu Tsamo-elokuva, tositarina 1860-luvulla Suomeen adoptoidusta alaskalaisesta intiaanitytöstä.
Foorumissa on luvassa myös toritapahtuma, jossa esitellään suomalaisia kansalaisjärjestöjä, rauhanmessu, Loviisan Laulujuhlat ja Hiroshima-päivän kynttiläkulkue. Torstaina 6.8. järjestettävään kynttiläkulkueen odotetaan tällä kertaa aiempia vuosia runsaampaa osanottoa, sillä Hiroshiman atomipommin pudottamisesta tulee tuolloin kuluneeksi tasan 70 vuotta.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
Lisätietoja: Timo Virtala, 045 784 05574.