Vuoden 2014 Loviisan Rauhanfoorumin ensimmäisen asiantuntijaseminaarin otsikko oli 1914-2014: Rauhanaatteiden, rauhanliikkeiden ja kansainvälisten instituutioiden kehitys. Alustajina olivat toimittaja Hannu Reime ja rauhantutkija Unto Vesa, puheenjohtajana Kalevi Suomela. 

Hannu Reimen mukaan ennen ensimmäistä maailmansotaa työväenliike oli suuri rauhanliike, etenkin Saksassa. Yhteiskunnallinen keskustelu oli vilkasta ja periaatteellista: jos sota syttyy niin työläiset kieltäytyvät sotimasta. Kun sota sitten syttyi elokuussa 1914, niin argumentit menivät romukoppaan ja työväenliike hylkäsi periaatteensa. Sodan vastustajista tuli nopeasti fanaattisia sodan kannattajia.

Vuodella 1914, ensimmäisen maailmansodan aattona, ja nykyhetkellä on monia yhtymäkohtia, joista tärkeimmät ovat geopolitiikan korostuminen sekä liittoumien syntymiset. Reime puhui ”vaihtuvista vihollisista, vaihtuvista liittolaisista” ja otti esimerkiksi Iranin ja Yhdysvallat, jotka pitkän vihanpidon jälkeen tekevät yhteistyötä Irakissa. Myös alueellisia yhtymäkohtia on, kuten Lähi-itä. Yksi syy siihen, miksi Lähi-itä on niin kaoottinen, on Ison-Britannian ja Ranskan suorittama maiden jako etupiireihinsä sekä brittien petetyt lupaukset arabeille ja Israelille. Reimen mukaan pääsyy Gazan nykyiseen konfliktiin on miehitys sekä se, että Israel ei myönnä, että alueella asuu kaksi tasoveroista kansakuntaa.

Unto Vesa jäljitti rauhanliikkeen synnyn vuoteen 1815 ja totesi sen vahvistuneen 1800-luvun loppupuolella Haagin rauhankonferenssien 1899 ja 1907 myötä. Ensimmäinen maailmansota oli tappio sekä liberaalien rauhanaatteille että työväenliikkeelle. Vesan mukaan jokaisen sodan jälkeen tulee vastareaktio, ”ei koskaan enää”: kansainliiton solmiminen sekä rauhanliiton perustaminen uudelleen esimerkkeinä ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Toisen maailmansodan jälkeen nähtiin jälleen rauhanliikkeen nousu. YK:n perustettiin, ydinaseiden vastustus organisoitui, rauhantutkimus käynnistyi Johan Galtungin jalanjäljissä 1950-60 –luvulla. 1970 ja etenkin 1980 –luvuilla syntyi uusien ryhmien, kuten psykologien, opettajien, lääkärien ja taiteilijoiden rauhanliikkeitä. Nämä liikkeet olivat vahvasti Eurooppa- ja länsikeskeisiä, mutta rauhanliikkeen moottoreita olivat Intiasta levinneet Gandhin väkivallattomuuden aatteet sekä Japanissa vahvistunut ydinaseita vastustaminen.

Vesan mukaan rauhanliikkeen aikaansaamat vastareaktiot sodille voidaan jäljittää Napoleonin sodista toiseen maailmansotaan ja aina nykyaikaan asti, mutta samalla vastareaktio on hiipunut verrattain pian ja se on tyytynyt liian vaatimattomiin tuloksiin – esimerkkinä ydinkoekielto ilmakehissä joka vain siirsi ydinkokeet maan alle. Rauhanliikkeen historia on usein voimattomuuden ja turhautumisen historiaa, mutta samalla se on saanut lisäpontta pienistäkin voitoista. Vesan mukaan ihmisten rauhantahto on vahvaa, melkeinpä perusvakio. Organisaatiotaso edustaa kohtuullisen vakaata tasoa mutta ei isoa ihmisjoukkoa kun taas rauhanaatteen aaltoliike aiheuttaa nousuja ja laskuja.

Rauhanliikkeen käsite on Vesan mukaan nyt laajempi kuin koskaan ennen: ihmisoikeusjärjestöt, ympäristöliikkeet ja jopa Punainen Risti mieltävät itsensä rauhanliikkeen jäseniksi.

Yleisön kysymykset liittyivät syihin, jotka estävät nykytilanteen esimerkiksi Ukrainassa luisuvan suurimittaiseen konfliktiin – ottaen huomioon alustajien mainitseman tilanteen samankaltaisuuden vuoden 1914 tilanteeseen – sekä mahdollisuudesta uuteen kylmään sotaan. Reimen mukaan suurin pidäke laajenevalle konfliktille on, että päättäjät tietävät kuinka paljon on pelissä. Vesa muistutti, että henkilösuhteilla on merkitystä myös kansainvälisessä politiikassa ja toivoi, ettei suurvalloilla ole nyt sadan vuoden takaisen kaltaisia salaisia sitoumuksia. Kylmän sodan paluuseen alustajat eivät uskoneet, mutta Vesa huomautti, että mikäli Venäjän vastaiset talouspakotteet eivät toimi niin tuloksena on yhä syvenevä kriisi.

Laatinut: Jussi Ojala