Kertomuksia rohkeudesta, osa 5: Suolasatyagraha

Maaliskuun toisena päivänä 1930 Mohandas Gandhi kirjoitti Intian varakuninkaalle kirjeen, jossa kertoi aikovansa marssia 360 kilometrin päähän meren rannalle ja tekevänsä merivedestä suolaa, mikäli brittihallinto ei muuta kohtuuttomia suolalakejaan. Pitkän ja kuuman rannikkonsa ansiosta suolan tekeminen oli ollut Intiassa perinteisesti helppoa ja halpaa, mutta britit loivat suolantuotannolle monopolin ja kovat verot. Terveenä pysyäkseen suolan saaminen päivittäisessä ruokavaliossa on välttämätöntä, ja Intian kaltaisessa kuumassa maassa sitä tarvitaan kaksi kertaa enemmän kuin muualla. Paitsi suolan tekeminen, myös jostain muualta kuin brittihallinnon nimeämältä suolayhtiöltä ostetun suolan hallussapito oli rangaistava teko. Gandhin kirje oli pitkä, kohtelias ja suorasanainen. Hän mainitsi kärsivänsä ilomielin teostaan määrättävän rangaistuksen, ja lisäsi aikovansa kehottaa kanssaveljiään ja sisariaan toimimaan samoin.

Maaliskuun 12. päivänä 78 satyagrahia (satya=totuus, agraha=pyrkimys) lähti matkaan. He etenivät reilun viidentoista kilometrin päivävauhdilla pysähtyen matkan varrella sijaitsevissa kylissä ja pitäen niissä suuria yleisötilaisuuksia. Gandhi kehotti kuulijoitaan pukeutumaan khadiin eli kotivalmisteiseen karkeaan kankaaseen, kohtelemaan kastittomia veljellisesti, parantamaan sanitaatiotaan, luopumaan alkoholin ja muiden päihteiden käytöstä, lopettamaan lapsiavioliitto -käytännön, liittymään satyagrahien joukkoon ja, merkin saatuaan, rikkomaan suolalakeja. Tuhannet liittyivät heidän seuraansa.

Huhtikuun 5. päivänä he saapuivat meren rannalle lähellä Dandin kaupunkia. Satyagrahit valvoivat ja rukoilivat koko yön, ja aamun sarastaessa Gandhi nosti kourallisen suolaa rantahiekasta. Tuona päivänä paikalla ei ollut poliiseja, eikä ketään pidätetty, mutta viikkoa myöhemmin miljoonat intialaiset eri puolilla maata osallistuivat kansalaistottelemattomuuskampanjaan. ”Vaikutti siltä, kuin kaikki olisivat keräämässä suolaa, lukemassa Kongressi -puolueen oppaita suolan tekemisestä, osoittamassa mieltään viinakauppojen edustalla, tai polttamassa ulkomaalaisia vaatteita,” kirjoittaa Gandhin elämänkerran kirjoittanut Yogesh Chadha. Poliisi pidätti ihmisiä ja käytti väkivaltaa, mutta satyagrahit pysyivät väkivallattomuudessa. ”Pidimme valamme, päivä toisensa jälkeen, ja täytimme vankilat, kirjaimellisesti. Monet noiden päivien veteraanit muistelevat vankilatuomiotaan elämänsä huippukohtana; Gandhi oli tehnyt ‘totuuden edessä kärsimisestä’ kunniamerkin,” kirjoittaa suolasatyagrahaan osallistunut Eknath Easwaran.

Toukokuun 21. päivänä, Gandhin ollessa jo pidätettynä, yli 2 500 valkoisiin asuihin pukeutunutta, perusteellisen väkivallattomuuskoulutuksen saanutta satyagrahia vaati pääsyä Dharasanan suolatehtaaseen Gujaratissa. He kulkivat järjestäytyneissä, 25 -hengen ryhmissä kohti tehtaanporttia, jossa heidät piestiin patukoilla. Kaksi satyagrahia menetti henkensä ja 320 joutui sairaalaan. Paikalla ollut amerikkalainen toimittaja Webb Miller raportoi: “Kahdeksantoista vuoden toimittajakokemukseni aikana, uutisoituani lukemattomista mellakoista, tappeluista ja kapinoista 22 eri maassa, en ole koskaan todistanut näin riipaisevaa näkyä kuin Dharasanassa. Länsimainen mieli voi ymmärtää väkivallan, johon vastataan väkivallalla, voi ymmärtää tappelun, mutta tämän näyn edessä olen hämilläni: ihmisiä lähestymässä kylmästi ja ehdoin tahdoin pieksettäväksi, ja alistuvan siihen yrittämättä puolustaa itseään. Toisinaan näky oli niin kivulias, että jouduin kääntämään katseeni pois. Eräs yllättävä piirre oli vapaaehtoisten kurinalaisuus. Tuntui kuin he olisivat toimineet Gandhin väkivallattomuususkon huumaamina.

Suolasatyagrahan välittömät tulokset jäivät vaatimattomiksi, viiden vuoden jälkeen Intiassa elämä jatkui kutakuinkin entisellään. Tästä huolimatta on oikeutettua tulkita näiden tapahtumien olleen Intian itsenäisyystaistelun, ja sitä kautta koko kolonialismijärjestelmän romahtamisen käännekohta. Väkivallattomuustutkija Michael Naglerin mukaan suolasatyagraha ”teki Intian itsenäisyydestä väistämättömän, sillä se osoitti, mistä satyagraha -vapaaehtoiset ovat tehty, ja mistä Britannian hallituksen Intiaan kohdistama sortosysteemi oli tehty. […] Se osoitti todeksi [Gandhin] kaavan menestyksekkäälle toiminnalle, joka on peräisin suoraan Bhagavad Gitasta: käytä oikeita keinoja oikeudenmukaiseen tarkoitukseen, ja jätä tulosten syntyminen Jumalan haltuun. Toista vertauskuvaa käyttääkseni: jos tuot tilanteeseen hyvää energiaa, hyviä tuloksia on odotettavissa, ennemmin tai myöhemmin.” Intia saavutti itsenäisyytensä 16 vuotta suolasatyagrahan jälkeen.

Laatinut: Timo Virtala.

Lähteet:

Chadha, Yogesh: Gandhi – A Life, John Wiley & Sons, Inc 1997.

Easwaran, Eknath: Gandhi The Man – How one man changed himself to change the world. Nilgiri Press 2011 (ensimmäinen painos 1972).

Fisher, Louis: The Life of Mahatma Gandhi. Harper 1983.

Gregg, Richard: The Power of Nonviolence. London 1936.

The Salt March -dokumenttielokuva: http://www.youtube.com/watch?v=Gx_5kFxRAX4

Kuva (pd): Gandhi suolamarssilla maaliskuussa 1930.

Leave a Reply

Your email address will not be published.