Tuhat laulujen vuotta 2010 (yksityiskohta), öljy 135 x 160 cm.
Taiteilija Marja Tikan teoksia esillä Galleria Theodorissa 29.03. – 16.04.2011 osoitteessa Mariankatu 21, 07900 Loviisa.
Teksti ja kuva: taiteilijan kotisivuilta.
Kaikki sai alkunsa kysymyksistä ja etsinnästä. Tavoittelen taivaita, etsin ihmeitä ja kauneutta maailmassa, joka alati muuttuu ja monimutkaistuu. Sisäinen kaipuu saa minut etsimään ja kuvaamaan sitä tuntematonta, sitä pyhää, josta usko kumpuaa. Elämä sykkii magiaa ja lumousta.
Kirjallisuus, elokuvat ja taide ovat väline jolla voi yrittää tuoda näkyväksi, tehdä käsin kosketeltavammaksi asioita, joilla ei ole suoraa vastinetta siinä mitä sanomme todellisuudeksi. Minulle maalaus on rajankäyntiä tämän ja sen toisen todellisuuden välillä.
Kipinä sarjan ensimmäiseen maalaukseen löytyi konserttisalista, jossa soi Sibeliuksen Lemminkäinen. Musiikissa oli taikaa, jollaista olen kokenut enimmäkseen lukiessani fantasiaa tai scifiä tai metsässä valon siivilöityessä lehtien lomasta. Oli kuin maagikko Sibelius olisi loihtinut silmieni eteen sellaista soivaa, kultaisena välkehtivää alkuvoimaista energiaa, jota nuori maailma oli valloillaan silloin, kun laulun voimalla luotiin asioita.
Taiteilija tavattavissa 16.4.2011 klo 11 – 14.