Onnellisuustalous

Ohessa onnellisuutta, taloutta, kulutusta, globalisaatiota ja lokalisaatiota käsittelevästä Economics of Happiness -dokumenttielokuvasta. Alla Niin & Näin -lehden päätoimittaja Ville Lähteen eilen Helsingin Sanomissa julkaistu Vieraskynä -kirjoitus, joka käsitteli samoja teemoja luonnonvarojen rajallisuuden näkökulmasta.

Resurssien riittävyys on kaiken mielekkään politiikan ehto ja siksi myös merkittävin asiakysymys lähitulevaisuuden poliittisessa kamppailussa.

Luonnonvarojen niukkuus on ollut paljon esillä niin sanotussa degrowth-keskustelussa. Reaalisen talouskasvun mahdollisuus ja siunauksellisuus on asetettu kyseenalaiseksi, ja sille on etsitty vaihtoehtoja.

Tällaiset näkemykset ovat herättäneet – osin syystäkin – paljon kritiikkiä. Niiden ansiosta resurssien niukkuuteen on kuitenkin kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Niukkuuden merkitystä yhteiskuntien tulevaisuudelle on hädin tuskin alettu vielä ymmärtää.

Energiavarojen ehtyminen on selvin ja polttavin esimerkki niukkuuden aiheuttamista haasteista. Valtaosin fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan energiatalouden volyymi on niin suuri, ettei sitä voida lähitulevaisuudessa korvata millään keinoilla. Fossiiliset polttoaineet ovat lisäksi useita vaihtoehtoja monikäyttöisempiä.

Vaikka auringolla ja tuulella voidaan teoriassa tuottaa valtava määrä energiaa, sen käyttöön ja siirtämiseen liittyy ongelmia. Energiatalouden infrastruktuurin muutos vaatisi myös suurta ja pitkäaikaista ponnistusta, johon fossiilisten polttoaineiden niukkuuden takia on tuskin riittävästi aikaa.

Nykyiseen energiatalouteen kohdistuu painetta kahtaalta: ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä, mutta toisaalta etenkin öljyn tuotantomäärien hiipuminen ja tuotannon kallistuminen vaikuttavat syvästi koko energiatalouteen.

Öljyn osuus kokonaistuotannosta on merkittävä. Öljy on tärkeää tietyillä aloilla, kuten liikenteessä ja maataloudessa. Avainasemassa olevan voimavaran hupeneminen heijastuu koko energiatalouteen. Viime vuoden kesäkuussa vakuutusyhtiö Lloyds ja Lontoon strategisten tutkimusten laitos ISS varoittivat raportissaan energiakriisin laajoista vaikutuksista.

Energiaresurssien väheneminen on yhteiskunnallisesti vielä ilmastonmuutostakin moniulotteisempi kysymys. Ongelman tekee mutkikkaaksi se, että vaikutukset tuntuvat kaikilla talouden ja politiikan alueilla. Toisaalta resurssien väheneminen on helpompaa käsittää ja ottaa todesta kuin ilmastonmuutos.

Luonnonvarojen niukkuus kärjistää jo nyt yhteiskunnallisia konflikteja. On selvää, että energiatalouden volyymin vähentäminen joutuu törmäyskurssille monien saavutettujen etujen kanssa ja vaikeuttaa entisestään lukuisten sosiaalisten ongelmien ratkaisua. Onkin helppo ymmärtää, että kasvuun kriittisesti suhtautuvat näkemykset leimataan usein mahdottomiksi.

Energiantuotannon vaihtoehdot ovat kuitenkin mahdottomia vain, jos niitä ajatellaan nykyisen tuotannon valossa. Tuotannon ja kulutuksen vähentäminen on ainoa keino ostaa aikaa vaihtoehtojen rakentamiselle ja kehitykselle.

Niukkuus myös tuottaa kääntäen runsautta: fossiilisten polttoaineiden käytön radikaali vähentäminen tekee niistä jälleen suhteellisesti runsaita. Kun kokonaispäästöt vähenevät, niin käy myös ilmastopoliittisille ongelmille. Tämä luo tilaa fossiilisten polttoaineiden käytölle siellä, missä ne ovat teknisesti korvaamattomia tai missä yhteiskunnan infrastruktuurin muutos etenee hitaasti.

Resurssien niukkuuden tunnustaminen kytketään julkisessa keskustelussa usein tiettyihin poliittisiin suuntauksiin. Koko niukkuuden ongelma on helppo sivuuttaa, jos se on valmiiksi punainen, vihreä tai milloin minkin värinen. Olennainen asia jää tällöin piiloon: resurssien vähyys on haaste mille tahansa taloudelliselle ja poliittiselle suunnalle.

Mikään poliittinen suuntaus ei voi omia itselleen huolta resurssien riittävyydestä. Se on kaiken mielekkään politiikan ehto ja siksi myös merkittävin asiakysymys tulevassa poliittisessa kamppailussa. Sen sivuuttaminen kertoo perustavasta poliittisesta epärealismista.

Niukkuuteen sopeutuminen tuo kuitenkin nykymaailmassa väistämättä mukanaan vaikeuksia. Riippumatta siitä, mitä sosiaalista ja taloudellista ohjelmaa seurataan, tietynlainen köyhyys lisääntyy. Akuutin materiaalisen köyhyyden oloissa tämä on aina vaarallista.

Koska talouden rakenteet ovat kietoutuneet tiukasti toisiinsa, uudenlaisen globaalin taloudellisen järjestyksen luominen ei onnistu ilman konflikteja ja kärsimystä. Myös yksittäisten ympäristökysymysten hoitaminen muuttuu entistä vaikeammaksi. Tämä on kuitenkin paljon parempi vaihtoehto kuin valmistautumaton törmäys niukkuuden rajoihin.

Resurssien niukkuus on joka tapauksessa kohdattava. Kaikki poliittiset ja taloudelliset toimijat joutuvat tarttumaan siihen – joko lyhytnäköisesti tai kaukonäköisesti. Onkin olennaista ymmärtää, että niukkuus ei sanele tulevaa politiikkaa yksiselitteisesti. Poliittinen kamppailu, näkemyserot ja konfliktit eivät katoa mihinkään, vaan niukkuus päinvastoin tekee politiikasta polttavampaa.

Resurssien niukkuus kertoo tulevaisuuden mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. Seuraavina vuosikymmeninä energiatalouden kasvuun perustuva yhteiskuntamalli on mahdoton. Sen jatkaminen on käytännössä systemaattista turvattomuuden ja haavoittuvuuden tuottamista.

On kuitenkin monenlaisia tapoja sopeutua tuleviin muutoksiin. Osa niistä eivät ole kovin kauniita inhimillisesti tai muun ympäristön kannalta. Resurssien niukkuudesta onkin juuri siksi tehtävä yleisen poliittisen kamppailun ja määrittelyn kohde. Tarvitaan avointa poliittista kamppailua siitä, millaisia yhteiskuntia ja millainen maailma syntyy niukkuuteen sopeuduttaessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.