Rauhanvälitys tapetilla – kestävän rauhan rakentaminen on monimutkainen tekniikkalaji

Teksti: Tuija Talvitie
Kuva (cc): Svadilfadi

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Opetus- ja kulttuuriministeriön Etusivu -verkkolehdessä.

Maailma on täynnä konflikteja, jotka pitkittyvät ja monimutkaistuvat. Rauha on helpommin sanottu kuin tehty. Sitä ei rakenneta innolla, julistuksilla tai hyvillä ideoilla. Niitäkin tarvitaan, mutta ensisijassa rauhanrakennus vaatii pitkäjänteistä sitoutumista, monenlaista asiantuntemusta ja kunnon resursointia.

Rauhanvälityksestä on tullut muoti-ilmiö – ainakin jos lasketaan siitä puhuvat poliitikot tai siitä tehdyt kehitysideat. Eikä ihme. Rauhanvälitys on kiinnostava yhteiskunnallinen ja eettinen tuote. Se on myös suomalainen vahvuus ja siitä on kansainvälisestikin tunnustettua osaamista.

On hyvä, että siitä puhutaan ja rauhanvälitysaloitteet saavat julkisuutta. Rauhanvälitys on kuitenkin liian merkittävä asia vain pintareposteluun. Kaikkien keskustelijoiden tulisi miettiä ja tehdä itselleen selväksi, mitä rauhanvälitys on, mitä siihen sisältyy, kuka sitä tekee ja miksi rauhanvälitykseen kannattaa panostaa.

Miksi rauhanvälitykseen kannattaa panostaa?

Suomelle rauhanvälitysosaaminen antaisi mahdollisuuden profiloitua aktiivisena, ratkaisukeskeisenä ja vastuullisena eurooppalaisena maana, osana pohjoismaista perintöä. Motivaation täytyy kuitenkin lähteä halusta sitoutua kansainväliseen konfliktinratkaisuun ei pelkän Suomi-kuvan kiillottamiseen.

Rauhanvälityksessä on nyt nostetta ja se kannattaa käyttää hyväksi. Mitä enemmän ja mitä useammalla suulla asiasta puhutaan, sitä todennäköisemmin rauhanrakennuksen vaikea konsepti avautuu mahdollisimman monelle. Yleinen tietoisuus on hyväksi itse asialle, mutta se avaa myös uusia yhteistyökumppanuuksia ja rahoituskanavia rauhanrakennusta tekeville organisaatioille.

Kolmas perustelu on taloudellinen. Tutkimusten mukaan rauhanvälitys on edullinen ja tehokas tapa ratkaista konflikteja. Esimerkiksi yhden sotapäivän hinta Irakissa viime vuonna maksoi Yhdysvalloille 720 miljoonaa dollaria. Vastavuoroisesti yksi rauhanvälityspäivä Indonesian Acehissa maksoi vain 4000 dollaria.

Rauhanvälityksen haasteet

Vaikka useat inhimilliset, historialliset ja taloudelliset syyt puoltavat Suomen satsaamista rauhanvälitykseen, on yritettävä ymmärtää ”mediaseksikkään” rauhavälityksen kokonaiskonsepti. Rauha ei tapahtu itsestään vaikka paikalla olisi nimekäs rauhanvälittäjä. Rauhanvälityksessä on aina myös riskejä.

Konfliktien ja rauhanprosessien dynamiikka on monimutkainen, monisyinen ja useasta muuttujasta koostuva vyyhti. Historian painolastit, intressiristiriidat, tulehtunut toiminta-ympäristö ja mahdolliset konfliktin aikana tehdyt ihmisoikeusrikkomukset tekevät rauhanvälityksestä erityisen haasteellisen.

Rauhansopimukset solmitaan usein pitkäaikaisen väkivaltaisen konfliktin jälkeen, jolloin selvitettäväksi jää usein rakenteelliseksi muodostunut epäluottamus, viha ja osapuolten toisiaan vastaan tekemät rikokset. Kestävän konfliktinratkaisun aikaansaaminen on vaikeaa senkin takia, että jo rauhansopimukseen tulisi kirjata niitä toimenpiteitä, joilla oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa rakennetaan. Myös konfliktin syyt pitää tunnistaa, korvata menetykset ja pitää koko ajan mielessä, ettei yhteiskunnan jälleenrakennus hyödytä vain harvoja etuoikeutettuja, vaan koko väestöä.

Monilla konfliktialueilla on useita innostuneita toimijoita, joskus lähes ruuhkaksi asti. On kuitenkin muistettava, että rauhanvälitys perustuu osapuolten keskinäiseen luottamukseen, jolloin konfliktin osapuolet valitsevat välittäjän, eikä toisin päin. Ulkopuolisten rauhanvälittäjien osallistuminen rauhaprosessiin ei ole pikaratkaisu. Pahimmillaan se vie omistajuuden konfliktin osapuolilta ja pahentaa tilannetta.

Tiedämme liiankin hyvin, että kaikki rauhanponnistelut eivät tuota tulosta. Jos eri alojen toimijoilla – rauhanvälittäjillä, fasilitaattoreilla, erityislähettiläillä – on epäselvä roolitus, tulee vaikeasta tilanteesta entistäkin vaikeampi. Kun tähän lisätään miljoonien dollareiden budjetit, ollaankin yhtäkkiä tilanteessa, jossa kaikki haluavat hyvää, mutta kenellään ei ole asiasta kokonaiskuvaa.
Rauhanvälitys vaatii erityisosaamista

Rauhaa ei voi tehdä muiden puolesta. Siinä missä osapuolet ovat vastuussa konfliktista ja sen seurauksista, heille pitää myös antaa vastuu ja tunnustus rauhan aikaansaamisesta. Rauhanvälitys vaatii myös erityisosaamista, jota vasta yritetään systematisoida ja ammattimaistaa. Osaamisen kehittämiseen tulisikin tässä vaiheessa investoida tarpeeksi voimavaroja, jotta rauhanvälityksessä voidaan hyödyntää parasta ja tilanteeseen sopivinta osaamista.

Rauhanvälityksen metodeja, käytäntöjä ja eri toimijoiden roolien selkeyttämistä tulee entisestään ammattimaistaa ja terävöittää. Koulutettuja rauhanvälittäjiä on rajallinen määrä ja heitä tarvitaan lisää. Mukaan pitää saada myös enemmän naisia ja eri uskontokuntien edustajia.

Rauhanvälityksen tukitoimet, jotka vastaavat käytännön järjestelyistä, logistiikasta ja erityisasiantuntijoista ovat edellytys tulokselliselle välitystoiminnalle. Tätä osa-aluetta ei saa unohtaa, kun resursseja jaetaan. Toisaalta on hyvä muistaa, että kehitysyhteistyörahoilla on tuettu paikallisten toimijoiden roolia rauhanprosesseissa. Rauha, demonkratia ja kehitys tukevat toisiaan ja ovat usein toisiaan vahvistavia rinnakkaishankkeita

Kansainvälinen rauhanvälitys on nykyään usein moniraiteinen ponnistus, jossa virallisten neuvottelujen rinnalle etsitään joustavampia toimintatapoja. Yksityisen diplomatian merkitys kansainvälisessä rauhanvälityksessä on kasvanut viime vuosina; ei-valtiolliset toimijat ja yksilöt toimivat matalammalla profiililla ja pääsevät tilanteisiin, joissa virallisen toimijan olisi hankalaa tai epäedullista toimia. Riippumattomien toimijoiden uskottavuus on usein paikallisten toimijoiden silmissä parempi. Heillä on yleensä hyvät paikalliset verkostot ja valmius aloittaa toiminta lyhyelläkin varoitusajalla.

Tälläiset riippumattomat, ei-valtiolliset järjestöt ovat tarvitsevat toimintansa rahoittamiseen sponsoreita ja yhteistyökumppaneita myös yksityissektorilta. Suomessa varainhankinta yksityisiltä lahjoittamilta on pitkään ollut lapsen kengissä, mutta vähitellen suomalainenkin antamisen kulttuuri on kehittymässä ja siinä on havaittavissa asennemuutos.

Rauhanvälitys ja rauhansopimuksen allekirjoittaminen ovat vasta alkua. Rauhanprosessi täytyy ymmärtää jatkumona, joka alkaa ennaltaehkäisystä, edeten konfliktin ratkaisusta yhteiskunnan jälleenrakentamiseen. Tähän rauhanrakennuksen perimmäinen tavoite on köyhyyden poistaminen ja oikeudenmukaisen sekä toimintakykyisen yhteiskunnan rakentaminen.

Tilastot puhuvat kuitenkin karua kieltä: valtaosa rauhansopimuksista kaatuu viiden vuoden sisällä niiden allekirjoittamisesta. Onnistunut rauhanprosessi ei suinkaan ole valmis viidessä vuodessa, vaan sen pitkäjänteinen toteuttaminen voi kestää sukupolvia. Rauha ei ole valmis konsepti vaan se vaatii perinteisten rauhanrakennuksen oheen räätälöityjä ja innovatiivisia ratkaisuja. Se on työtä, joka vaatii onnistuakseen sekä paikallisten päätöksentekijöiden, paikallisen yhteiskunnan ja kansainvälisen yhteisön lujan tahdon sitoutua pitkäjänteiseen yhteistyöhön.

Tuija Talvitie on Crisis Management Initiativen (CMI) toiminnanjohtaja ja vastuussa järjestön strategisesta kehityksestä ja operatiivisesta toiminnasta. Hänellä on parinkymmenen vuoden kokemus kansainvälisistä johtotehtävistä. Talvitie työskenteli British Councilin Suomen toimiston johtajana vuosina 1997-2009. Talvitie on ajatushautomo e2 sekä English Speaking Unionin hallituksen jäsen. Hän toimi myös CMI:n hallituksessa vuosina 2005-2009.

Leave a Reply

Your email address will not be published.