Gruenin palkintopuheen tiivistelmä suomeksi


Arno Gruen Loviisan Laivasillalla palkinnonjakotilaisuuden jälkeen 7.8.2010. Kuva: Timo Virtala.

Ihmiskunta ei voi jatkaa olemassaoloaan reaalipolitiikka ohjennuoranaan

Miten me voimme ymmärtää sodan ja rauhan, väkivallan ja väkivallattomuuden kysymyksiä, jos näkemyksiämme rajoittaa olettamus, että ihmisen evoluutio perustuu ainoastaan olemassa olon kamppailuun, kilpailuun ja toisten ihmisten kukistamiseen eikä empatiaan? Uskomme, että ajattelu on realistista, jos siitä on riisuttu pois empatia ja kyky tuntea yhteenkuuluvuutta toisten elävien olentojen kanssa. Siksi tunteista on tullut meille uhka ja ne on vaiennettava. Miten olemme ylipäätään päätyneet tähän tilanteeseen?

Ennen ja välittömästä jälkeen syntymämme, meidän aistimuksiamme sävyttää empatia, eivät kognitiiviset älylliset prosessit. Varhaiset empaattiset kokemuksemme ovat suoria ja välittömiä. Niitä eivät sävytä yhteiskunnan odotukset. Siitä syystä ne vastaavat todellisuutta. Kuitenkin heti ensi hetkistämme alkaen meille kerrotaan miten meidän tulisi nähdä maailma. Samalla meille viestitetään, ettei meidän omilla aistimuksillamme olekaan arvoa.

Meidän kulttuureitamme sävyttää kilpailu ja turvattomuus, jotka vaikeuttavat itseluottamuksen syntyä. Itseluottamus on riippuvainen omanarvontunnosta, joka voi kehittyä vain, jos ihminen oppii hyväksymään ja jakamaan kärsimystä, kipua ja vastoinkäymisiä. Kulttuureissa, jotka sekoittavat voiman haavoittumattomuuteen tällainen kehitys on vaikeaa. Niissä ymmärretään kärsimys, kipu ja avuttomuus heikkouksina. Tällaisissa kulttuureissa vanhemmat tarvitsevat lapsiaan pitääkseen yllä omaa kuvitteellista arvoaan. He näkevät lapsensa ainoastaan välineinä, joiden avulla he saavuttavat ympäristönsä hyväksynnän roolissaan vanhempina sekä voivat ylläpitää itseään auktoriteettihahmona. Tällaiset vanhemmat eivät näe lapsiaan sellaisina kuin he aidosti ovat.

Alistuminen tälle voimaa esittävälle roolihahmolle vääristää todellisuutta. Siten ratkaisun löytäminen sodan ja rauhan kysymyksiin muuttuu mahdottomaksi, jos olemme pienestä pitäen oppineet hyväksymään voiman ja itseluottamuksen esittämisen todellisuutena. Ulkopoliittisen realismin mukainen toiminta ei kuitenkaan perustu todellisuuteen ollenkaan, vaan tarpeeseemme täyttää pelkojemme ja turvattomuudentunteidemme jättämä aukko voiman esittämisellä.

Seurauksena me opimme kohdistamaan tunteemme lähinnä vallan keräämiseen itsellemme tai itsemme samaistamiseen niihin, joilla on valtaa. Ulkopoliittinen realismi siis tarkoittaa ainoastaan turvallisuutta, joka kiinnittyy vallan välineisiin, valta-asemiin ja toimintaan, joka varmistaa vallan säilymisen. Jos tämä mekanismi lakkaa toimimasta, sota ja väkivalta ovat ainoat jäljelle jäävät vaihtoehdot.

Tuhansien vuosien aikana vallan ja vaurauden kerääminen ovat olleet meille ainoat hyväksytyt tosiasiat. Seurauksena todellisuudentajumme on niin vääristynyt, ettemme enää ymmärrä itseämme ihmisinä vaan abstrakteina olentoina, joille valta ja vauraus ovat oman olemassaolonsa symboleita.

Ihmisen evoluutio ei kuitenkaan ole ymmärrettävissä oikein, jos hyväksymme väitteen, jonka mukaan evoluution ajavat voimat ovat kilpailu ja konflikti, vahvimman selviytyminen. Peter Kropotkin toi tämän ajatuksen esille jo vuonna 1917. Äskettäin Kalifornian yliopiston antropologi Sarah Blaffer Hardy osoitti, että yhteistyö ja empatia ovat evoluutiomme kulmakiviä.

Niin sanottujen maailmanvaltojen nousun mukana syntyivät valloituksen ja alistamisen rakenteet. Nämä johtivat olosuhteisiin, joissa äidillinen huolenpito lapsista oli vaarassa. Tämän seurauksena ihmiset oppivat empatian sijaan kuuliaisuutta. Kuuliaisuudesta tuli väline, joilla ylivallan ja vaurauden kartuttamisen rakenteita pidettiin yllä. Sen avulla alistetuille tarjottiin henkistä pelastusta antamalla heille mahdollisuus samaistumiseen vallanpitäjien kanssa. Suomalainen psykoanalyytikko Martti Siirala on kutsunut tätä todellisuuden harhaiseksi omistamiseksi, jota luonnehtii sopeutunut yksilö ja sen osoittaminen kuuliaisuudella. Näin kuuliaisuudesta tuli kokonaisten yhteiskuntien ihanne. Sen seurauksena ihmisten sisin muuttui luontaisille taipumuksillemme vieraaksi ja tätä meidät itsestämme vieraannuttavaa ominaisuutta vastaan meidän tulee taistella.

Mitä jää jäljelle on viha ja tarve löytää vihollisia, joihin vihan voi kohdistaa. Jos demokraattiset hallitukset eivät onnistu menestyksekkäästi torjumaan vihan taustalla olevaa epätasa-arvoisuutta tulee viha vain kasvamaan ja lopulta purkautumaan väkivaltana. Tämä avaa poliittisille johtajille mahdollisuuden rakentaa legitimoituja vihollisia ja vihan avulla edistää omia tarkoitusperiään sekä kerätä valtaa. Taas ne, joiden sallitaan tunnistaa alistajansa tulevat etsimään ratkaisuja, jotka ovat lähempänä todellisuutta.

Etsiessämme vihollista vapauttaaksemme itsemme vihasta, me löydämme vieraan, Toisen, joka muistuttaa meitä siitä henkilöstö, joka meidän ei sallita olla. Rangaistaksemme häntä me pidämme päämme korkealla samaan aikaan, kun kiellämme itsetietoisuudestamme ahdistuksen ja pelon. Johtajillemme, joita hallitsee sodan ja valloittamisen megalomania, tämä tarjoaa mahdollisuuden tuottaa yhteiskuntaan ihmisiä, jotka sallivat orjuuttamisensa sen sijaan, että pakenisivat heidän terroriaan.

Tämän takia meidän on kuvattava interaktiota äidin ja lapsen välillä ihmisen evoluution tärkeimpänä tekijänä, ja tehtävä kaikkemme tukeaksemme tämän yhdyssiteen tärkeää roolia ihmisen tiedostamista kehittävässä prosessissa. Lainatakseni antropologi Ashley Montagua: ”Jos me… määrittelemme rakkauden välittävänä käytöksenä, joka antaa etua selviytymiselle, silloin rakkaus on evoluutiomme ratkaiseva aspekti”. Ne ovat empatia ja yhteistyö – ei itsekkyys ja tuotto, jotka johtavat meidät kohti humaanimpaa sivilisaatiota kuin nykyisin.

***

Arno Gruen (s. 1923) on sveitsiläis-amerikkalainen psykoanalyytikko. Hän syntyi Berliinissä ja pakeni vanhempiensa kanssa juutalaisvainoja vuonna 1936. Gruen opiskeli psykologiksi New Yorkin yliopistossa ja toimi muun muassa seitsemän vuotta psykologian professorina Rutgersin yliopistossa Yhdysvalloissa. Hän on tutkinut tekijöitä, jotka johtavat ihmisen väkivaltaisuuteen ja haastanut Freudin käsityksen ihmisen luontaisesta väkivaltaisuudesta. Gruenin tekstejä on käännetty yli kymmenelle kielelle. Niistä on suomennettu hänen tunnetuin teoksensa Itseään pettävä ihminen (Otava, 1988) ja Tahdon maailman ilman sotaa (Like, 2008). Gruenille myönnettiin elämäntyöstään arvostettu saksalainen Geschwister-Scholl-Preis – kirjallisuuspalkinto vuonna 2001.

Puhe ja tämä Timmy Trümplerin laatima suomenkielinen tiivistelmä on julkaistu myös SaferGlobe Finlandin Beoynd Horizon -kirjoitussarjassa, johon ovat aikaisemmin kirjoittaneet mm. Johan Galtung ja Heidi Hautala.

2 thoughts on “Gruenin palkintopuheen tiivistelmä suomeksi

  1. Mistä mahtaa löytyä piispa Younanin esitelmä/lauantai?

  2. Hei Pertti ja kiitos osallistumisesta!

    Tällä hetkellä kyseistä esitelmää ei löydy netistä. Yritän järjestää sen näille sivuille.

    Ystäv. terv.

    Timo Virtala

Leave a Reply

Your email address will not be published.